Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä koira!!<3
KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!
|
27.02.2009 - 16:28

tässä tyttöjen tekemät laskiaispullat saivat itse leipoa ja täyttää pullansa....täytteenä mansikkmarmeladia ja flora vispiä.


tässä sitten pari äidin tekemää
27.02.2009 - 11:16

aamupalapöytään rieskaa upotin rieskaan ylijääneet keitetyt perunat ja kaappiin jääneet jugurtin ja rahkan jämät.
4 keitettyä perunaa survottuna
1 dl turkkilaista jugurttia
1 dl rahkaa
ripaus suolaa
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
loraus öljyä
Sekoita ainekset keskenään taikinaksi.Taputtele taikinasta,jauhotetuin käsin,rieskoja pellille leivinpaperin päälle.Pistele haarukalla ja paista 225 asteessa kauniin ruskeaksi.

27.02.2009 - 11:14

lomalaisille piti herkkuja tehdä...yksi niistä on meillä pannari 
4 dl jauhoja
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
ripsaus suolaa
1 dl rahkaa
8 dl maitoa
2 munaa
1/2 dl sulatettua margariinia
Yhdistä kuivat aineet.Sekoita munat ja maito.Sekoita keskenään ja lisää lopuksi sulatettu rasva.Kaada uunipellille,leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n.20-25 minuuttia.

25.02.2009 - 23:42

Onnea vielä 5 vuotias Pikkumuru <3
Tässä toivekakku...kääretortupohjista kasattu ja välissä mango-fazeriinatäyte!
KÄÄRETORTTUPOHJA:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja nostele ne kevyesti muna-sokerivaahtoon.Kaada taikina leivinapaerin päälle uunipannulle.Paista 220 asteessa 8 minuuttia.Jäähdytä muutama sekunti ja kumoa sokeroidulle leivinpaperille.

MANGO-FAZERIINATÄYTE:
1 pr maitorahkaa
1 pr mangoa soseutettuna
3 fazerinapatukkaa rouhittuna
sokeria,vaniljasokeria oman maun mukaan
1 prk kermaa vaahdotettuna
4 liivatelehteä + 1/2 dl mangojen lientä
Liota liivatteita kylmässä vedessä.Sekoita rahka,mango,sokerit ja rouhittu suklaa.Sulata liivatteet kuumaan mangoliemeen ja valuta ohuena nauhana rahkaseokseen.Nostele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon.Anna tekeytyä viielässä ennen kaukn täyttämistä

25.02.2009 - 23:06

Synttäreiden voikkarikakku...täytteenä kinkkua,tuorejuustoa,majoneesia,partaäijää, mausteita ja aurinkokuivattua tomaattia

25.02.2009 - 14:20

tässäpä puolivalmiina synttärisankarin toive <3


ja muutama ruusuräpellys 
25.02.2009 - 14:13

Nopsaa ruokaa kaupan pakastealtaasta...lisäksi keitettyä perunaa ja maustettua partaäijää,mausteina sitruunamehu,pippurit,ketsuppi,soija.
Hyvää oli tämäkin sapuska 
25.02.2009 - 11:27

Mokkapalataikinasta tehdyt leivokset.Paistoin uunipellillä mokkapala levyn,josta otin muotilla ympyrät.Ympyröille hieman hilloa ja päälle marsipaanikoristeet,siinä se 
MOKKALEIVOKSET:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl kermaa
4 dl jauhoja + 1/2 dl cappuccinojauhetta
2 tl leivinajuhetta
4 rkl kaakojauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua margariinia
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.Lisää kerma.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.Lisää lopuksi sulatettu rasva.Kaada leivinpaperin päälle uunipellille,paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.Leikkaa paloiksi/tai paina muotilla kuviot,koristele!

24.02.2009 - 12:50

ensimmäistä kertaa kokeilin bataattikeittoa ja se oli ihanaa tarkkoja määriä en anna,koska tein vain kokeiluannoksen juureksista 
päällä partaäijää.
perunaa lohkoina
bataattia lohkoina
sekä porkkanaa
hieman silputtua sipulia
vettä
1/2 kasvisliemikuutio
loraus ruokakermaa
muskottia,kanelia ja yrttisekoitusta ripsaukset (oman maun mukaan)
Keittele juurekset pehemeiksi liemikuutiolla maustetussa vedessä.Surauta soseeksi sauvasekoittimella.Lisää ruokakerma ja mausteet,kuumenna.Tarkista maku.
24.02.2009 - 12:40

synttäreille Cappuccinolla maustettua tiikerikakkua 
CAPPUCCINOTIIKERI:
200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1 dl Pirkan karamelli-cappucinojauhetta
3 dl vehnäjuhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
muutama rivi omarsuklaata rouhittuna
loraus kermaa
Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi.Lisää munat yksitellen,voimakkaasti vatkaten.Yhdistä jauhoihin leivinjauhe,cappuccinojauhe ja vaniljasokeri ja lisää ne rasvaseokseen,hyvin sekoittaen.Ota osa taikinaa toiseen kulhoon ja lisää siihen kaakaojauhe,sekä rouhittu suklaa.Nostele voideltuun korppujauhotettuun kakkuvuokaan ensin vaaleaa taikinaa, sitten tummaa ja lopuksi vaaleaa.Pistele haarukalla taikinaa,pohjaan asti,näin saat raidat tiikerille ;) Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.

tätä kehuttiin pehmeäksi/meheväksi 
24.02.2009 - 10:35

Syntymäpäiville leivoin pullat hyvissä ajoin...täytteeksi laitoin kaurahiutale-margariini-siirappi-kaneliseoksen 
PULLATAIKINA:
3 dl lämmintä maitoa
1/2 palaa hiivaa
1,5 dl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl kardemummaa
1 muna
1 dl kaurahiutaleita
vehnäjauhoja
150 g sulatettua margariinia
Liuota hiiva lämpimään maitoon.Lisää sokeri,suola ja kardemumma.Vatkaa joukkoon muna.Lisää kaurahiutaleet ja alusta taikinaa vehnäjauhoilla.Lisää sulatettu rasva ja loput jauhoista,niin,että saat kimmoisan kulhon reunoilta irtoavan taikinan.Kohota lämpimässä.
Leivo solmupullia/ja/tai pitkoja.

24.02.2009 - 10:33

tämmöinen oli lounaani eräänä päivänä...GARAM MASALA blogista nappasin ananasraidan ohjeen,mutta hupsis,unohdin jotta jugurtti piti olla juoksevaa ...no ei se kai haittaa,hyvää oli edit:linkitys tuonne Annan blogiin,ei jostain syystä nyt onnistu)
Tässä alkuperäinen ohje Annalta!!Kiitos ANNA 
Tarvitset:
- 2 dl maustamatonta jogurttia
- 1 dl ananaspaloja
- Vettä
- 1 rkl sokeria ja halutessasi sokerivettä tölkistä
- Maun mukaan suolaa ja pippuria
Valmistus:
- Mikäli käytät juoksevaa jogurttia (esim. Valio), käytä se sellaisenaan. Jos käytät kiinteämpää jogurttia, sekoita jogurtin sekaan sen verran vettä, että siitä tulee melko juoksevaa. Sekoita hyvin.
- Mausta jogurtti suolalla ja pippurilla.
- Lisää ananaksenpalaset juuri ennen tarjoilua

24.02.2009 - 10:30

tässä oli:
400 g porsaanlihaa suikaleina
mausteiksi suola,mustapippuri,jauhettu maustepippuri,paprikajauhe
sipulia silputtuna(oman maun mukaan)
1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pss pakasteherneitä
1 prk ruokakermaa,maustettuna sinapilla,ketsuppitöräyksellä ja lorauksella soijaa
Ruskistele lihat ja mausta ne.Lisää joukkoon sipulia kuullottumaan.Lado lihoja,herneitä ja peruna-sipulisekoitusta vuorotellen uunivuokaan.Mausta ruokakerma ja kaada se joukkoon.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.
19.02.2009 - 10:19

lasagnea tein tälläkertaa tämmöisenä versiona ja hyvää oli tämäkin,tosin lapset tykkäävät enemmän jauheliha tai broilerilasukasta 
lasagnelevyjä
1 prk herkkusieniä viipaleina
2 porkkanaa suikaleina
1 isohko sipuli
pala valkokaalia suikaleina
2 dl maissia
öljyä
pippuria,suolaa,paprikajauhetta,muskottia
tilkkanen vettä
Juustokastiketta
Hienonna herkkusieniä vähän.Kuullottele niitä ja kasviksia tilkassa öljyä.Mausta ja lisää hieman vettä.Anna hautua hetken aikaa.
Lado vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä,herkkusieniseosta ja juustokastiketta.Päälimmäiseksi kerros lasagnelevyjä ja loput juustokastikeet.Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran.Kokosin lasukan pitkään vuokaan.

tässä näkyy tuo sieniseos....ja uunista tulleena
18.02.2009 - 12:02

viime viikolla tein jälleen kerran jauhelihataikinan ja pitkästä aikaa Nalle-vuoalla murekkeita...lapsille vähän hauskuutta ruokapöytään ja miksei aikuisillekkin mureketaikinan tein samalla ohjeella,kuin LIHAPULLAT,pikkasen suurensin määriä,koska jauhelihaa oli 700 g.
Lisäkkeenä uunissa paahdettua bataattia ja herkkusieni-paprikakastiketta...maustoin puolikypsiksi keitetyt bataatit suolalla ja siirapilla,lykkäsin hetkeksi kuumaan uuniin ja voi että oli herkkua 
HERKKUSIENI-PAPRIKAKASTIKE:
1 prk herkkusienisiivuja
1 sipuli
pala paprikaa
tilkka öljyä
1 prk ruokakermaa
mausteiksi pala lihaliemikuutiosta(pienempi kuin 1/2)
soijaa,yrttejä mm.oreganoa,muskottia ripaus,maustepippuria
Kuullottele sieniä,sipulia ja paprikaa pannulla.Kaada joukkoon ruokakerma ja mausta kastike.Anna kiehua kasaan,hetken aikaa.Tarkista maku!!

18.02.2009 - 11:59

välillä pitää herkutella aurajuustoa ja mozzarellaa välissä 
18.02.2009 - 11:47

tästäkin on aikaa,kun tuli tehtyä...broilerista on mukava tehdä erilaisia kastikeversioita,valmistuu nopsaan ja on kevyttä syötävää 
400 g broileria suikaleina
tilkka öljyä
currya,suolaa,paprikajauhetta,kurkumaa
1 silputtu sipuli
1 prk ananaspaloja
kirsikkatomaatteja
1/2 kanaliemikuutio
ananasmehua + maissijauhoja 1/2 rkl
vettä
Paista broilerisuikaleita öljytilkkasessa hetken aikaa.Mausta ne.Lisää joukkoon sipulisilppua,kääntele hetki.Lisää joukkoon ananaspalat,liemikuutio ja suurusta kastike ananasmehuun sekoitetuilla maissijauhoilla.Lisää vettä tarpeen mukaan.Anna kastikkeen hautua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Tarkista maku,lisää loppupuolella kirsikkatomaatit.
16.02.2009 - 09:43

ja vähän tuoreempaa tekelettä possua,valkoisia papuja,wok-vihanneksia...
400 g porsaanliha suikaleita
silputtua sipulia
tilkka vettä
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 tlk ruokakermaa
1/2 pss wok-vihanneksia
suolaa,pippuria,paprikajauhetta,kurkumaa
Ruskistele lihasuikaleet pannulla.Mausta ne.Lisää sipuli joukkoon kuullottumaan,anna hautua hetken aikaa.Kaada lihat uunivuokaan.Lisää joukkoon pavut,vihannekset ja ruokakerma.Kypsennä uunissa 200 astessa tunnib verran.Tarjoa riisin ja raikkaan raasteen kera.

16.02.2009 - 09:39

tämä olikin miehen tekemää herkkua...enpä tarkkaan tiedä mitä laittoi,mutta ainakin paahdettua pekonia,tomaattia,paprikaa ja katkarapuja niin ja yrttejä,kuivattua basilkaa ainakin

tässä valmistumassa....
16.02.2009 - 09:30

löytyy vielä muutama kuva tauon aikana tehdyistä sapuskoista...tässä arkiruokaa parhaimmillaan 
1 pss peruna-sipulisekoitusta
kevytlenkkiä pilkottuna(ruskista kevyesti pannulla)
suolaa,pippuria
1 prk ruokakermaa
sinappia ja ketsuppia töräys
jotain mieleistä juustoa pilkottuna/raasteena tms.esim tuorejuustokin tähän varmaan sopisi
Lado kerroksittain peruna-sipulisekoitusta mausteita,juustoa ja makkaraa uunivuokaan.Mausta ruokakerma sinapilla ja ketsupilla.Kaada vuokaan.Ripottele päälle vielä juustoraastetta.Paista tunnin verran 200 asteisessa uunissa.

16.02.2009 - 09:25

Juu,toistan itseäni mutta laitan nyt kumminkin kuvan taas näistä helpoista pullista,kun niitä kerran tuli tehtyä...
kertaanpa ohjetta vielä ;) eli...
1 pkt torttutaikinalevyjä
appelsiinimarmeladia
vaniljakastiketta(käytin Blå Bandin ja valmistin paketin ohjeen mukaan paksumman kastikkeen)
voiteluun muna
raesokeria
Sulata torttutaikinalevyt ja leikkaa ne neliöiksi.Voitele neliöt kanamunalla ja kasta ne raesokerissa(tai ripottele sokeria päälle)nosta lusikalla vaniljakastiketta pullan keskelle ja sen päälle nokare marmeladia.Paista pullia 200 asteisessa uunissa n.15 minuuttia tai kunnes väri on kaunis.

...ja tässä vielä loput vadelmamarmeladit käytetty...halutessaan viinereistäkin saa hieman erinäköisiä 
16.02.2009 - 09:18

tätä kuvaa meinasin jo piimä versiona kaupata,mutta muistin tehneeni tämän partaäijästä,joten nyt kuvat on oikeilla kohdillaan 
tässä juomassa siis turkkilaista jugurttia,banaania,mangoa,tilkkanen rasvatonta maitoa ja ripsaus leseitä...oli ihanaa,paksua lähes lusikoitavaa tavaraa 
15.02.2009 - 11:14

Tämän sain Mimmi Mutikaiselta,Lämpimät kiitokseni 
14.02.2009 - 14:09

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE 
Tytöt tahtoivat tehdä meille Ystävänpäiväkakun ja tämmöinen herkku siitä tuli <3
Valmiit kaupasta ostetut pohjat,kermavaahto ja karkkeja.Välissä vadelmamarmeladia,partaäijää,kermaa,suklaarouhetta ja banaania.


11.02.2009 - 10:31

näistä nyt vaan tykätään hirmuisesti ;) yritän muistella mitä tähän tuli...
1 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
pala selleriä paloiteltuna
1 silputtu sipuli
öljyä
vettä
kasvisliemikuutio
ripaus sokeria ja suolaa
1/2 prk maissia(tai vähemmän,purkkiin jääneet heitin mukaan)
(mausteita oman maun mukaan)
1 pkt nuudeleita
mozzarellajuustoa
Kuullottele selleriä ja sipulia öljytilkassa.Lisää joukkoon tomaattimurska.Kääntele hetki.Lisää vettä,sopivasti :) Lisää liemikuutio ja anna keiton kiehua hiljalleen 20 minuuttia.Ripsauta joukkoon sokeria ja suolaa,surauta keitto sileäksi sauvasekoittimella,jos tahdot.Viskaa joukkoon maissit ja nuudelit.Anna kiehahtaa,niin että nuudelit kypsyvät.Tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen/halun mukaan.Revi mozzarellajuustoa keiton päälle tarjottaessa.
11.02.2009 - 10:28

Tässä vielä kuvia tauolla tehdyistä sapuskoista :)
LIHAPULLAT:
400 g jauhelihaa
1 hienonnettu sipuli
1 dl korppujauhoja
2 dl ruokakermaa
1 muna
2 tl jauhettua maustepippuria
2 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
2 tl soijaa
Turvota korppujauhot ruokakermassa.Lisää jauheliha,muna ja mausteet,sekoita hyvin.Voit tarkistaa maun maistamalla taikinaa(jos uskallat)tai paistamalla pienen koepullan.Pyörittele massasta lihapullat ja paista ne öljy/margariiniseoksessa kauniin ruskeiksi.Tarjoa lisänä lohkoperunoita ja salaattia.

lohkoperunoissa sitruunamehua ,öljyä,oreganoa,suolaa

syötiin vielä sen tekemäni punajuurisalaatin kera
10.02.2009 - 14:55

välissä homejuustoa ja kinkkua silputtuna...

tässä ilman tuota ihanaa auringonpaistetta :D
10.02.2009 - 14:47

Me-lehdestä ohje napattu...eli hyvä salaatti kaappiin jääneistä aineksista,broileria myös joukossa.
2 dl keitettyä riisiä
kypsää broileria
1 pss herne-maissi-paprikaa
1 prk ananaspaloja
jäävuorisalaattia revittynä
KASTIKE:
2 dl maustamatonta jugurttia(käytin partaäijää)
tilkka öljyä
2 tl hunajaa
2 tl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/2 tl yrttejä
mustapippuria
10.02.2009 - 14:38

Elikkäs,meidän lähikauppaan oli ilmaantunut ''Turkkilaista'' jugurttia,eli niinkuin me täällä sanomme''partaäijää'',no pitihän sitä heti ostaa kokeiltavaksi,tässä hedelmien kera tarjottuna ja hyväähän se on,ei voi kieltää,MUTTA pettymys oli melkoinen kun purkin kylkiä lueskelin,ei tällä olekkaan mitään tekemistä Turkkilaisen jugurtin kanssa,vaan tämä on valmistettu Saksassa,eli on siis saksalaista jugurttia :( Onkohan sama juttu sen Kreikkalaisen jugurtin kanssa,jota samanmoisessa pikkuämpärissä myydään...?!


syötiin myös näin...pannulla paahdettujen kaurahiutaleiden kera,jotka maustettiin siirapilla ja vaniljalla,ihanaa maistui ihan kinuskilta 
08.02.2009 - 12:29

jälkkäriksi ihan vaan hedelmäsalaattia...tässä säilyke mangoa,mandariinia,tuoretta banaania ja kiiviä
08.02.2009 - 12:16

kyllä oli herkullista,kun vaan jaksaa kuoria ja viipaloida perunat ;) koska aika helposti tulee ostettua aina peruna-sipulisekoitusta tämäntapaisiin uuniruokiin :D
7-8 perunaa kuorittuna ja viipaloituna
1 sipuli viipaloituna/silputtuna
1 pss savukinkkusuikaletta
revittyä mozzarellajuustoa
suolaa,pippuria,paprikajauhetta
kourallinen oliiveja(tai purkinpohjalle jääneet)
1 prk (2,5 dl)ruokakermaa(sekaan töräys sinappia,ketsuppia
juustoraastetta
Lado viipaloidut perunat,savukinkkusuikaleet,sipulit,mozzarellajuusto ja oliivit kerroksittain, öljyttyyn uunivuokaan.Ripottele perunoiden päälle aina mausteita.Kaada maustettu ruokakerma joukkoon.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran...voit kokeilla vaikka terävällä veitsenkärjellä perunoiden kypsyyttä.

08.02.2009 - 12:02

Näin Me-lehdessä pasta-nakkisopan ohjeen ja siitä sitten nappasin vinkin tähän soppaan...tästä tykkäsi koko perhe :)
1 tlk tomaattimurskaa
6-8 dl vettä
1 pss keittojuureksia
1 liemikuutio
1 dl pastaa
töräys ketsuppia
pippuria,yrttejä
1 pkt nakkeja paloiteltuna ja kevyesti ruskistettuna
Soseuta tomaattimurska kattilassa, sauvasekoittimella(ei pakollista).Lisää joukkoon vesi ja juurekset,sekä lihaliemi.Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia.Lisää pasta ja mausteet.Anna pastan kypsy,paista sillä välin nakkeja kevyesti.Lisää lopuksi keittoon.Tarkista maku.Tarjoa lisänä jotain hyvää,tuoretta leipää.Ripottele halutessasi juustoraastetta keiton pinnalle tarjoiltaessa.
Me-lehden vinkillä tämän voi hyvin tehdä valmiiksi keitetystä,ylijääneestä pastasta ja ketsuppipulloon jääneillä jämillä voi maustaa.Ihan hyvä vinkki vielä kiireisempään ruoanlaittoon.

05.02.2009 - 15:46

Jotain hyvää piti tehdä Runebergin päiväksi...aineksia ei kuitenkaan perinteisiin torttuihin ollut,joten kehittelin sitten tämmöisen kakkusen,olkoon se vaikka sitten Vilijaanabergin kakku 
Aikas maukas ja pehmeä kakkunen tuli,maistui kivasti pikkuisen kanelille ja appelsiinille.
150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g kanelikeksejä hienonnettuna
n.1 rkl appelsiinimarmeladia
1 dl maitoa
KORISTEEKSI:
Värjättyä sokerikuorrutetta ja appelsiinimarmeladia
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.Yhdistä kaikki kuivat aineet ja lisää ne kevyesti ,mutta huolellisesti sekoittaen,marmeladin ja maidon kera taikinaan.Levitä taikina tasapohjaiseen korppujauhotettuun vuokaan.Paista 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.Koristele sokerikuorrutteella ja marmeladilla.

05.02.2009 - 15:14

Nyt vähän uudempaa tuotantoa...eli eilen innostuin tekemään murekkeen Mimmi Mutikaisen ohjeella,kun kaikki aineet löytyivät kaapista tuorejuustoa lukuunottamatta.Mimmi se höpötteli,että muokkaili tämän kuulemma minun Välimeren- mureke ohjeesta 
Kaikki Kiitokset kuitenkin MIMMILLE,ihanaa mureketta,meinasin ähmiä itseni ähkyyn SUOSITTELEN!!
Laitan tähän ohjeen pienin muutoksin,Mimmiltä näkee sitten alkuperäisen version 
JAUHELIHA-SIENIMUREKE MOZZARELLAJUUSTOLLA:
400 g naudanjauhelihaa (kevyttä rasvaa 10%)
3 rkl korppujauhoja
1 pss sipulikeittoaineksia
2 dl maitoa
5 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
2 rkl ketsuppia
1 pieni prk herkkusieniviipaleita hienonnettuna
1 muna
muutama oliivi hienonnettuna(oli jäänyt purkin pohjalle)
yrttisekoitusta
1 pkt viipaloitua mozzarellaa
Laita korppujauhot ja sipulikeittoainekset turpoamaan maitoon.Lisää jauheliha,ketsuppi,hienonnetut aurinkotomaatit,herkkusienet ja oliivit,sekä muna ja yrttisekoitus,sekoita massa hyvin.Levitä osa jauhelihataikinasta vuokaan ,levitä päälle viipaloitua mozzarella ja loput jauhelihataikinasta.Paista 200 asteisessa uunissa 45 minuuttia.Samalla paistuvat kätevästi lohkoperunat,joihin valutin myös aurinkokuivattujen tomaattien öljyä,makua antamaan.

viipaloitua mozzarellaa väliin..

ennen uuniin laittoa ja uunista oton jälkeen...
04.02.2009 - 15:22
näinkin voi siis joskus käydä...

Käydessäni tänään kaupassa sain yllättäen Tulppaanikimpun lahjaksi.Olen kuulemma niin hyvä asiakas,että olen kimppuni ansainnut en nyt tässä sen enempää kerro syitä,miksi olen muka niin hyvä mutta aivan ihana piristävä yllätys tämä kyllä oli!!
04.02.2009 - 15:05

Tämmöisen marenkihässäkän tein makean himoon ;) Katselin Nigella Lawsonia ja hän teki suklaisen version Pavlovasta...Nigellan ohjetta en tarkkaan muista,mutta häneltä nappasin vinkin käyttää suklaarouhetta kakkuun. :) Päällä BB:n vaniljakastiketta ja viimeiset viimekesänä poimitut vadelmat.
eli tässä oma aiemminkin täällä esiintynyt ohje pienin muutoksin 
4 huoneenlämpöistä valkuaista
1 tl etikkaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakojauhetta
n.100 g tummaa suklaata rouhittuna
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.Vatkaa valkuaiset ja etikka kovaksi vaahdoksi.Lisää puolet sokerista vähän kerrallaan,koko ajan vatkaten.Sekoita loppu sokeri,maissitärkkelys,vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään ja lisää se vähän kerrallaan marenkivaahtoon,koko ajan vatkaten.Sekoita lopuksi joukkoon suklaarouhe varoen.Levitä valkuaisvaahto leivinpaperille ympyrän muotoon,jätä keskelle kolo täytettä varten.

tuosta ehkä vähän pilkottaa suklainen tahmea sisus 

tämmöinen oli uuniin mennessään :)
04.02.2009 - 15:01

Tämä oli erään Sunnuntain herkkuateria.Possunpaisti oli valmiiksi, kevyesti maustettu,nyt harmikseni en muista kenen valmistama oli,mutta täytyy sanoa,että oli paras paisti aikoihin.Lihassa oli paistovahti kyljessä,joten ei tarvinnut mittareiden kanssa pelailla.Lisäkkeenä siis pannulla paistetut valkkariperunat ja uunissa lihan kanssa hautuneet porkkanat sipulit ja valkosipulit(jotka tosin saivat väriä ehkä liikaakin)
04.02.2009 - 14:55

6 perunaa ohueksi viipaloituna(viipaloin juustohöylällä)
öljyä/margariini
valkosipilinkynsiä pilkottuna,oman maun mukaan
suolaa,pippuria,yrttejä(oregano,basilika esim.)
1 prk ruokakermaa
Kuullottele perunaviipaleita öljy/margariiniseoksessa niin,että pinta ruskistuu.Mausta viipaleet.Kaada joukkoon ruokakerma ja anna perunoiden hautua kypsäksi.(en tarkkaa aikaa ottanut,mutta kannattaa kokeilla välillä perunan kypsyyttä)
02.02.2009 - 10:56

KMSU:lta löysin tämmöisen ihanan ohjeen jo aikoja sitten,Kiitos paljon!!Oli ihan meidän makuumme
Pikkasen tuli muutosta ohjeeseen ja lisään ne sulkuihin!
Lisäkkeenä punajuurisalaattia ja makeita lanttuja.
n. 600 g kirjolohifile 1 rkl öljyä 1 sipuli (käytin purjosipulia) 1 rs herkkusieniä (1 prk herkkusieniviipaleita) 1 rkl vehnäjauhoja 2 dl ruokakermaa 1 dl juustoraastetta 1/2 dl tilliä (tämä jäi,kun joku unohti tillin);) sitruunapippuria (suolaa)
Päälle: juustoraastetta
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia pannulla öljyssä. Lisää siivutetut herkkusienet ja paista hetken aikaa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää kerma ja juustoraaste. Lisää tilli ja mausta sitruunapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Laita kirjolohifile uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja poista ruodot. Levitä herkkusienikastike fileen päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 30 min.

02.02.2009 - 10:52

Joulusta jäi jäljelle myös punajuuria ja niitä piti sitten käytellä pois.Ensimmäistä kertaa tein punajuurisalaattia itse,nami mitä herkkua,ihan erilaista kuin kaupasta ostettu etikkainen versio 
yhtään en määriä muista tähän hätään,valitettavasti mutta ainekset kirjaan ylös.
keitettyjä punajuuria
kapriksia
kermaviiliä + nokare majoneesia
mausteiksi suolaa ja valkopippuria
purjosipulia silputtuna
02.02.2009 - 10:50

kalaruoan lisäkkeeksi...lanttuja puolikypsäksi keitettynä,kuullotettuna öljy-margariiniseoksessa,mausteeksi siirappia,suolaa,pippuria ja kanelia.
01.02.2009 - 12:56

rasvatonta piimää,banaania ja ananasta,sekä liraus ananasmehua 
edit:tähän tuli muutos,olin laittanut väärän kuvan 
01.02.2009 - 12:53

pienet rieskaset sopivat hyvin pohjiksi...täytteeksi mitä kaapista löytyy,esim.kinkkua,aurajuustoa,mozzarellaa,purjosipulia,tonnikalaa tms.
01.02.2009 - 12:49

tässä sitten ihanaa herkkua,pitkään hautunutta karjalanpaistia...mukana myös lanttua,en nyt varmaksi tiedä/muista kuuluuko ''aitoon''karjalanpaistiin lanttu laisinkaan???mutta kertokoon joku jos tietää ;)
n.700 g karjalanpaistilihoja(tämä oli semmoinen valmis lihapakkaus)
3 porkkanaa paloiteltuna
pala lanttua(tai sen verran kuin itse haluaa)
2 sipulia lohkoina
suolaa,valkopippuria,maustepippuria
3-4 laakerinlehteä
vettä
(joskus murustelen joukkoon lihaliemikuution)
maustepippureita kymmenkunta(nämä jätin tälläkertaa pois)
Mausta lihat ja levitä ne uunivuokaan.Lisää paloitellut juurekset joukkoon.Laita laakerinlehtiä juuresten ja lihojen väleihin.(myös maustepippureita,jos haluat)Kaada vettä joukkoon niin,että lihat ja juurekset juuri ja juuri peittyvät.Hauduta paistia useita tunteja 3-4, 150 asteisessa uunissa.Tarjoa keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kera.

01.02.2009 - 00:28

tai voiko näitä viinereiksi kutsuakkaan...noo,pikapullaa parhaimmillaan,torttutaikinalevyjä,vanhanajan vaniljakastiketta(bb) vadelmamarmeladia ja raesokeria,voiteluun kanamuna,siinä se,herkkua kaffepöytään ja tosi nopsaan :)
EDIT:Muista valmistaa vaniljakastike paksummaksi,käyttäen 2 dl maitoa + 1 pss vaniljakastikejauhetta

01.02.2009 - 00:26

sipulia,tomaattia,papuja,katkarapuja...naaam
edit:unohdin ihan,että tässä oli myös savukinkkusuikaletta :D
ölyä tilkkanen
silputtua sipulia
2 tomaattia
papuja
tilkka vettä
pala kanaliemikuutiosta
yrttisekoitusta,paprikajauhetta,pippuria
savukinkkusuikaletta
katkarapuja
Kuullottele vihanneksia öljyssä.Lisää savukinkkusuikaleet,vettä ja mausteet.Anna hautua hetken aikaa.Tarkista maku.Lisää lopuksi katkaravut(muista,että katkaravut kuumennetaan nopsaan)
Tarkempia määriä en laita,koska tämän(kin)tein vaan ''näppituntumalla'' :)

01.02.2009 - 00:22

lasukassa mm. broileria,porkkanaa,varsiselleriä,sipulia...
kypsää broileria
sellerin varsi pilkottuna
1 sipuli silputtuna
2 porkkanaa paloiteltuna
pala paprikaa
tilkkanen vettä ja 1/2 kanaliemikuutio
currya,pippuria,yrttisekoitusta(suolaa)
Kuullottele kasviksia öljytilkassa ja mausta.Lisää vettä ja anna hautua hetkinen.Lisää broilerit joukkoon.Valmista juustokastike.
JUUSTOKASTIKE: 60 g margariinia n. 1 dl vehnäjauhoja n.1 l maitoa(en niin tarkkaan mitannut,vaan lisäsin pikkuhiljaa,jotta sain sopivan paksuisen kastikkeen) muskottia,suolaa,pippuria 1-2 dl juustoraastetta
Sulata margariini kattilassa.Lisää joukkoon jauhot,pyöräyttele hetki,älä ruskista!Lisää maitoa niin että saat paksun tahnamaisen kastikkeen ja sitten lisäile maitoa pikkuhiljaa sekoitellen,jotta saat siitä niin paksu/ohuen kuin tahdot.Anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia.Mausta ja lisää juusto.Anna juuston sulaa,tarkista maku.
Lado lasagnelevyjä ja kastikkeita kerroksittain uunivuokaan.Päälimmäiseksi juustokastiketta( ja vielä juustoa raasteena jos tahdot)Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran tai kunnes pinta on hyvän ruskea.

01.02.2009 - 00:19

tämä on niin herkkua...valkokaalia,possua,porkkanaa jne.
yritän nyt muistella näiden ohjeita,mitä tulikaan tehtyä ;)
400 g possua paloina/suikaleina
öljytilkka
suolaa,valkopippuria,mustapippuria,meiramia
1 pienehkö kaalinkerä suikaloituna
2 sipulia silputtuna
2-3 porkkanaa paloiteltuna
vettä
1-2 dl riisiä
lihaliemikuutio
siirappia oman maun mukaan
Ruskistele lihat tilkassa öljyä.Mausta.Lisää joukkoon suikaloitu kaali ja silputtu sipuli,kuullottele hetki.Lisää joukkoon myös porkkanat,liemikuutio ja riisit.Kaada pataan vettä niin,että ainekset juuri ja juuri peittyvät.Anna hautua hiljalleen ainakin pari tuntia,enemmänkin...lisää välillä tarvittaessa nestettä ja mausta siirapilla.

01.02.2009 - 00:05
Onpa ihanaa aloittaa bloggailu,tauon jälkeen, näin <3 Sain Jonnalta tämän ihanan tunnustuksen,KIITOS PALJON!!!

Tämän voi napata mukaansa ken haluaa,luulen että on jo aika moni bloggaaja tämän saanut ;)
Olen pikkasen pihalla tästä uudesta systeemistä täällä vuodatuksessa,mutta kai tähän tottuu,jos ja kun bloggailu jatkuu...en oikeastaan tiedä miten tästä eteenpäin...toisaalta oli hirmuinen kaipuu tänne koko ajan ja kävinkin säännöllisen epäsäännöllisesti kommentit kurkkimassa ja poikkesin muutamissa blogeissakin...mutta nyt kuitenkin muutamia tauon aikana tehtyjä ruokia päivitän tänne ja kattellaan sitten jatkoa :D
|
Täältä löytyy lisää kivoja pohjia
postia
viltsunruoka(at)(piste)luukku.com
YSTÄVÄLTÄ
 Kiitos Raija!!!
KIITOS...

Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3
SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3
Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)
You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM Aino ja Jonna <3

Blogini löytyy myös täältä:
|