Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.09.2009 - 13:32

 Lisäkkeenä myös pinaattinen muusi,jota oli jäänyt edelliseltä aterialta.Tästä seiruoasta tykkäsi myös lapset

 

PINAATTI-VALKOKASTIKE:

2 rkl margariinia

2-3 rkl jauhoja

4-5 dl maitoa (sen mukaan miten paksua kastikkeesta haluaa)

valkopippuria,pala kalaliemikuutiosta

(suolaa)

töräys sinappia

3-4 kuutiot pakastepinaattia

1 pkt sulatettua seitä,maustettuna kevyesti suolalla ja valkopippurilla

 

Valmista valkokastike,johon sekoitat pakastepinaattia ja mausteita oman maun mukaan...maistele!!Lado seiviipaleet/palat uunivuokaan.Kaada kastike päälle ja paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.Tarjoa muusin kera.

Perunamuusiin sekoitin myös muutaman palan pakastepinaattia.

29.09.2009 - 13:29

 

Possunfilettä ja kolmen juuston kermaa lisäkkeenä pannulla paistetut juurekset.

 

29.09.2009 - 13:24

Nämä perunalohkot ja pakastejuurekset paistoin siis paistinpannulla kypsiksi.Perunat lohkoin aika pienehköiksi paloiksi.Pakastejuureksissa oli ainakin porkkanaa,palsternakkaa,kesäkurpitsaa ja paprikaakin.Voi-öljyseosta paistamiseen ja mausteeksi grillimaustetta,ripsaus suolaa,yrttejä.Pieni tilkka vettä mukaan ja haudutus kannen alla,kunnes on kypsää.

26.09.2009 - 22:05

 

Eli tätä jauhelihaa mieheni toi käytyään Kangasmäen tilalla.Paistoin pihvit''suoraan paketista tyyliin'' eli muotoilin pihvit käsin ja painelin pinnalle mustapippuria.Paistoin öljy-voiseoksessa,jättäen pihvit sisältä punertaviksi.Suolasin kevyesti paiston jälkeen.kerma-pippurikastike kruunasi pihvit Todella herkullista,jopa näin sairaana maistuu Lisäkkeenä ihan perusmuusi ja paahdetut balsamico bataatit.

 

tässä pihvit paistumassa.liha oli todella punaista ja vähärasvaista,mutta kuitenkin mehevää.

26.09.2009 - 22:04

 

Bataatin kuutioin ja paistoin pannulla voinokareessa.Maustoin timjamilla ja ripauksella suolaa.Kumosin ne uunivuokaan ja pirskotin päälle balsamicoa,sekä ripotin pikkasen sokeria.Paahdoin 200 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.

26.09.2009 - 22:00

Kylmäsavulohta ja taittopaahtoleipää (Paahtoruudut)...Molemmat aivan ihanaa herkkua,Kiitokset Kylmäsavukeisarille

 

 

Kylmäsavukuhaa ruisleipäkolmioilla...molemmissa päällä nokare tillillä maustettua smetanaa

 

24.09.2009 - 22:37

 

Tänään piipahdettiin Ahlmanin perinnemarkkinoilla..siliteltiin vuohia ja ihmeteltiin Kyyttöjä Ahlmani:lle aukeaa marraskuussa Tilapuoti,jossa on myynnissä mm.lähituottajien tuotteita jne.

 Ostettiin Kylmäsavulohta ja kuhaa  a´la Kylmäsavukeisari! Munkkejakin lapsoset halusivat

Harmi kun kamera ei sattunut mukaan,tai kuvasin toki kännyllä,mutta en saa niitä kuvia siirrettyä...

24.09.2009 - 22:30

 

Mieheni kävi parin kaverinsa kanssa Kangasmäen Highland tilalla tutustumassa.Siellä kasvatetaan Highland Cattle-Ylämaan karjaa.Tilamyymälästä hän osti mm.säilykettä ja jauhelihaa.Saapi nähdä mitä herkkua noista valmistetaan

20.09.2009 - 11:44

Viime viikonlopun herkkua...Meillä oli pakastimessa aika pitkään Ankanfile odottamassa,mies sen osti ja tahtoi kokeilla valmistamista.Minä ensin vähän kammoksuin mokomaa,mutta kyllä siitä vaan hyvää tuli

En tiedä sitten,olisko Ankka kuulunut jättää punertavaksi sisältä,mutta minä VAADIN,että se paistetaan kunnolla,koska paketissa erikseen mainittiin,että pitää kypsentää kunnolla?!!

 

 ANKAN KYPSENTÄMINEN:

Sulata ankanrinta huoneenlämmössä.Leikkaa nahkapuoleen ristikkoviillot ja pane rinta nahkapuoli alaspäin kylmään pannuun.Paista pintaan kaunis väri,kummallekkin puolelle.Mausta suolalla ja pippurilla.Kääräise ankanrinta folioon ja loppukypsennä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

 

 

 

lisäkkeenä pariisinperunat,jotka paistettiin ankanrasvassa ja vuohenjuustoiset porkkanat.

 

 

UUNIPORKKANAT VUOHENJUUSTOLLA:

(tämän tein ''näppituntumalla)

 porkkanoita suikaleina

oliiviöljyä

balsamiviinietikkaa

kuivattua timjamia

valkosipulia oman maun mukaan

loraus siirappia

ripsaus merisuolaa ja pippuria

murusteltua vuohenjuustoa

 

Keitä porkkanasuikaleita hetken aikaa,n.5-8 minuuttia,kunnes hieman pehmenevät.Kaada vesi pois ja lado porkkanat uunivuokaan.Valuta päälle hieman oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.Lisää valkosipulisilppu ja mausteita,timjami,siirappi,suola ja pippuri.Kääntele varovasti sekaisin.Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.Lisää lopuksi murennettu vuohenjuusto.

20.09.2009 - 11:39

 

Tämän keiton valmisti ukkokulta ja tästä on jo aikaa.Keittossa oli perunaa,porkkanaa,tilliä ja  Koskenlaskija sulatejuustoa(voimakasta)

 

LOHI-JUUSTOKEITTO:

6 perunaa kuorittuna ja lohkottuna

 vajaa pss baby-porkkanoita

vettä

loraus maitoa

pala kalaliemikuutiosta

pala fileoitua lohta,olisko ollut joku 1/2 kiloa

tilliä

1/2 pkt voimakasta koskenlaskijajuustoa

 

Laita perunat kiehumaan kattilaan.Lisää porkkanat.Mausta liemikuutiolla.Paloittele lohi ja lisää keiton joukkoon.Anna kiehua hiljalleen kunnes lohi kypsyy.Lisää loppupuolella juusto nokareina niin,että se sulaa keiton joukkoon.Lisää tilli ja mausteita tarpeen mukaan.

Mieheni halusi,että keitto on paksua ja sen huomaa kuvastakin

 

20.09.2009 - 11:34

 

tässä muutama pikkasen vanhempi kuva,oli ihan unohtunut postaus...

broilerikastike,pavuilla,paprikalla ja ananaksella.

 

350 g broilerinfilesuikaleita

currya,pippuria,suolaa

silputtua sipulia

pakastepapuja

pala paprikaa suikaleina

1 prk ananasta

tilkka ananaslientä

vettä

kanafondia

sweet chilikastiketta

suurustamiseen maissijauhoja

 

Paista broilerisuikaleita öljytilkassa.Mausta ja lisää sipuli joukkoon kuullottumaan.Lisää pakastepavut,paprika ja ananakset.Lisää liemi ja mausta kastike.(nestettä tarpeen mukaan)Suurusta kastike maissijauhoilla.Anna  kiehua hiljalleen hetken aikaa.Lisää mausteita oman maun mukaan!!

 

18.09.2009 - 11:46

Kylmäsavulohta oli senverran,että tein siitä vielä laatikkoruoan...tästä tuli älyttömän hyvää,suosittelen

Joukossa porkkanaa ja Kippari-ruokakermaa.

 

KIPPARIN-LOHILAATIKKO:

5 isoa perunaa ohuina viipaleina

4 porkkanaa ohuina  viipaleina(pienehköjä)

1 silputtu keltasipuli

muutama ohut siivu savujuustoa

ripsaus valkopippuria

1 prk Kippari-ruokakermaa

arviolta 300 g kylmäsavulohta ohuina viipaleina

 

Lado viipaloidut peruna,porkkanat,lohet ja savujuustot,kerroksittain uunivuokaan.Ripsauta hieman valkopippuria mukaan.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa reilu tunti,kunnes juurekset ovat kypsät.

huom.suolaa en lisännyt yhtään,koska suolaisuutta tuli sekä lohesta,että juustosta ja ruokakermasta.

 

 

18.09.2009 - 11:43

Patonkien päällä savujuustoa,mozzarellaa ja juustoraastetta,sekä toisissa lisäksi kinkkusuikaletta...mmm

 

ja ruislämppärien päällä lohta ja savujuustoa,ripsaus timjamia

18.09.2009 - 11:37

 

Ostettiin kylmäsavulohta''luotto savustajaltamme''(toivottavasti ei pahastu jos näin sanon)

Kylmäsavukeisarilta!!

saimme myös ihanaa savujuustoa palan,mutta siitä ei sen enempää täällä...palataan asiaan jos sitä saa mainostaa

 

söimme lohta ihan vaan näin,keitetyn perunan kera

18.09.2009 - 11:33

 Velipoika on kyllä niin ihana...toi meille puolukoita, Kiitos kaunis!!

Puolukkahilloa tein oitis,nam...loput meni pakkaseen

 

18.09.2009 - 11:31

 

Broileripullia pitkästä aikaa...

 

250 g broilerin jauhelihaa

1 silputtu sipuli

3 vaaleaa leivänsiivua pieneksi paloiteltuna

1/2 - 1 dl korppujauhoja

1 dl maitoa

1 muna

currya,pippuria,loraus kanafondia ja sweet chilkastiketta

tuoretta basilikaa hienonnettuna

 

Anna leipäpalojan ja korppujauhojen turvota hetken aikaa maidossa.(huom lisäsin korppujauhoja loppuvaiheessa,kun massa tuntui vetelältä)Lisää jauheliha,sipulisilppua,muna ja mausteet.Sekoita hyvin.Paista koepulla,jos haluat tarkistaa maun.Pyöritä taikina pulliksi ja paista niihin kaunis pinta,voi-öljy seoksessa.Loppukypsennä uunissa.(voit kypsentää kokonaan myös pannulla)

16.09.2009 - 11:49

 

Tässä sitten toinen uutuus HK:lta Kariniemen Kananpojan palapaisti.

Erittäin tyytyväinen olin tuotteeseen,muhevia isoja paloja broilerin fileestä ja reisilihoista.Palat olivat maustettu jo kevyesti suolalla,sekä maustepippureilla,laakerinlehdillä ja sipulilla.

 

BROILERI-JUURESPATA:

1 rasia kananpojan palapaistilihoja(a 800g)

2 palsternakkaa suikaleina

pala bataattia suikaleina

3-4 dl vettä

muutama tippa kanafondia

1 rkl valkosipulin makuista sweet chilikastiketta(tai oman maun mukaan)

pala aurajuustoa murusteltuna

 

Ruskista broileripalat tilkass öljyä.Nosta uunivuokaan.Kuullottele juureksia myös hetki pannulla ja lisää broilerien joukkoon.Kaada päälle vesi ja mausteet.Lisää myös murusteltu homejuusto.Anna ruoan hautua 175 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia,kunnes juurekset ovat kypsiä.Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa,oman maun mukaan.

(bataatin voisi lisätä myöhmmin,jos ei halua että se pehmenee liikaa)

 

tässä ruoka menossa uuniin...harmittelen huonoa kuvan laatua(uusi kamera näköjään pitää ostaa,kyllä tämä vanha on nyt rikki) =(

16.09.2009 - 11:32

Minulla oli ilo ja kunnia kokeilla HK:n uusia tuotteita,Kiitoksen Anni Toivakaiselle =)  ja tässä niistä  Mestarin Viljapossun leppäsavukinkkua. Ihan yksinkertaisesti vasta paistetun patongin välissä,sekälisäksi paprikaa,juustoa ja villirucolaa Erittäin maukasta ja mukavan savunmakuista tuo kinkku,suosittelen!

Ja mihin muualle tuota sitten voisi käyttää,kuin vaan leivälle,niin ensin tulisi mieleeni esim.hienonnettuna,voilepäkakun täytteeseen tai kinkkupiiraaseen tai vaikka ihan salaattiin.

15.09.2009 - 15:02

 

Tästä ei sen enenpää,kuin että Sankari oli tyytyväinen ...Onnea vielä Josefiina 7 v

Pohjana 6 munan kakkupohja ja täytteinä Blå Bandin marjamousse sekä kanelilla ja limellä maustettu banaani-kermaseos.

 

15.09.2009 - 14:45

 

Ja tässä sitten suussasulava herkkukakku,pakko sanoa näin,koska tämä sai varmaan eniten kehuja ''vierailta''

Vinkin tähän kakkuun nappasin Kyökkipiialta,Kiitos Kati ihana ohje,jota pikkasen kyllä muutin omiin tarpeisiin...lisäsin mm.omena-kanelirahkaa kakkuun...linkistä pääsee katsomaan Katin alkuperäisen ohjeen

 

200 g margariinia

2 dl sokeria

4 munaa

3 dl vehnäajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 limen mehu

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri kuohkeaksi.Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.Lisää yhdistetyt kuivat aineet ja limemehu.

 

TÄYTE:

3 omenaa pilkottuna

1/2 dl sokeria

vaniljasokeria

1 tl kanelia

2 dl vettä

limen mehua ja kuorta

VÄLIIN:1 prk omena-kanelirahkaa

PÄÄLLE: 1prk mascarpone tuorejuustoa,limemehua,kanelia

 

Laita ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen kunnes omenat ovat pehmenneet.Jäähdytä ja siivilöi neste pois.

Levitä puolet taikinasta irtopohjavuokaan ja levitä omenaseos päälle.Lisää omenoiden päälle omena-kanelirahka.Levitä loput taikinasta päälle.Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Levitä jäähtyneen kakun päälle tuorejuustoseos ja koristele.Tai hunnuta kakku tomusokerilla,niinkuin Kati

15.09.2009 - 14:43

 

tämä on siis yhtäkuin hyydytetty voileipäkakku...aivan ihanaa tuli,vaikka itse sanon

 

POHJA:

200 g hapankorppuja hienonnetuna

75 g sulatettua margariinia

 

Sekoita keskenään ja painele irtopohjavuokaan.

 

BROILERITÄYTE:

3 kypsää broilerinfilettä paloiteltuna

(fileet olivat valmiiksi maustetut''pehmeän pippurisia'' )

silputtua punasipulia

2 prk maustamatonta tuorejuustoa

1 prk ranskankermaa

pala oranssia paprikaa hienonnettuna

2 tl valkosipuli chilikastiketta

kuivattua timjamia

tilkka limemehua,sekä täytteesseen että liivakoihin

5 liivatelehteä

 

Laita liivakot kylmään runsaaseen veteen 10 minuutiksi.Sekoita täytteen aineet keskenään,tarkista maku.Sulata liivatteet tilkaan limemehua ja kaada ohuena nauhan ,hyvin samalla sekoittaen täytteeseen.Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.Koristele villirucolalla ja punasipulisilpulla.

15.09.2009 - 14:34

 

ukkokulta kävi sienessä velipoikani kanssa ja sai saalikseen kivasti kanttarelleja,niistä valmistin sitten juhliin tämän piiraan,loput meni pakkaseen

 

POHJA:

150 g margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

 

Nypi ainekset sekaisin ja lisää lopuksi muna,hyvin sekoittaen.Painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille.Käytin leivinpaperia vuoan pohjalla.

 

KANTTARELLITÄYTE:

200-300 g kanttarelleja(en huomannut punnita)

1 punasipuli silputtuna

1/3 pekoninipusta silputtuna(eli en laittanut kuin pikkusen makua antamaan)

ripasu suolaa ja pippuria

kuivattua timjamia

1 prk maitorahkaa

2 munaa

 

Paista sieniä,niin, että ylimääräinen neste haihtuu.Lisää sipuli ja  pekonisilppu,kuullottele hetki.Mausta seos.Kaada se piiraspohjalle.Sekoita rahkaan kanamunat ja ripsaukset mausteita,kaada sieniseoksen päälle.Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia,kunnes rahkaseos on hyytynyt pohja  ja pinta saanut kauniin värin.

 

tässä näitä herkkuja....

15.09.2009 - 14:31

 

Nämä browniespalat olivat kaupan valmisjauheesta (ostin kerran,hetken mielijohteesta,kun oli alennuksessa)ja nämä teki meidän 11 vuotiaamme

15.09.2009 - 14:26

Tässä kuva viikonlopulla vietettyjen synttäreiden kahveepöydästä

Tarjolla Pet Shop-kakku,Omenakakku,Hyydytetty broilerikakku,Kanttarellipiiras ja Suklaapalat !

Valitan kuvan huonoa laatua,taas kerran...tuosta nyt näkee osittain,minkälaisesta ongelmasta on kyse...kuviin tulee outoa raitaa ja ne valottuvat usein pilalle

13.09.2009 - 00:23

Huomenna meillä vietetään ekaluokkalaisen 7 vee synttärijuhlia...kakkutoiveena oli  pet shop ja mielummin kettu,nyt en muista mikä ketun nimi oli tämmöisen väkerryksen sain aikaan,en muuten mistään löytänyt kyseisen kaverin kuvaa,tähän hätään...kaikkea muuta kyllä synttärijuttua lisää huomenna illalla,nyt unten maille....

09.09.2009 - 22:12

HUPSISTA KEIKKAA,BLOGINI TÄYTTI JO VIIME VIIKOLLA HUIKEAT  ***3 vuotta***

Niin se aika vierii ja monenmoista ajatusta on tänä aikana päässä pyörinyt...Kaikenkaikkiaan, aivan mahtavaa tämä bloggailu on ollut,kyllästymisineen ja uusine innostuksineen

Ennekaikkea,pitää KIITTÄÄ TÄÄLLÄ VIERAILEVIA IHANIA IHMISIÄ (kaikkia muita bloggaajia ) **ISO KIITOKSENI JA HALIT** 

ILMAN TEITÄHÄN TÄTÄ EI OLISI JAKSANUTKAAN TÄHÄN ASTI 

 

sen kunniaksi väkräsin uuden syksyisemmän pohjankin

07.09.2009 - 22:35

 

Ostin possunfileen ja paistoin sen kokonaisena ja loppukypsensin uunissa.Kastikkeen valmistin tuttuun tyyliin,samalla pannulla,jossa lihan ruskistin...herrrkkua Lisänä peruna-bataattilaatikko ja tomaatti-sipulisalaatti basilikalla.

 

 

filekkin sai päälleen hieman limemehua ja silputtua basilikaa...

07.09.2009 - 22:25

 

tästä tuli ihanaa,vaikka itse sanon perunaa ja bataattia viipaleina,suolaa,pippuria,timjamia,basilikaa,tilkkanen limenmehua...

 

4-5 perunaa

tilkka öljyä

1 sopivan kokoinen bataatti

merisuolaa,mustapippuria

kuivattua timjamia

tuoretta basilikaa revittynä

loraus vastapuristettua limemehua

1 pr ruokakermaa

 

Viipaloi perunat ohuiksi lastuiksi.Viipaloi myös bataatti,mutta jätä paksummiksi kuin peruna.Paista perunaviipaleita hetken aikaa pannulla tilkassa öljyä.Lado perunaviipaleita ja bataattisiivuja kerroksittain uunivuokaan.Lisää myös mausteita kerroksien väliin ja purista muutama loraus limemehua bataatiien päälle.Kaada ruokakerma juuresten päälle.Paista 200 asteisessa uunissa vajaa tunti.Kokeile kypsyyttä välillä.

07.09.2009 - 22:20

 

Ehdottomasti yksi lemppareistamme tomaatti ja sipulisiivuja,Basilikaa revittynä,oliiviöljyä pirskotukset (pippuria,suolaa)

07.09.2009 - 22:15

Tähän pannariin lisäsin vähän terveellisiä aineksia mukaanSilmänisku nimittäin kaurahiutaleita ja pellavansiemeniä.

 

3 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

ropsaus pellavansiemeniä

1 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

8 dl maitoa

2 munaa

1/2 dl öljyä

 

Yhdistä kuivat aineet.Sekoita maito ja munat.Kaada maitoseos jauhojen joukkoon,hyvin sekoittaen.Lisää öljy.Kaada taikina voideltuun nallevuokaan(tuossa vuoassa on 6 koloa) tai leivinpaperin päälle pellille.Paista 225 asteessa n.25-30 minuuttia.

 

 

kaikki kuvat ei vaan onnistu,kamera...mrrrr

04.09.2009 - 14:44

tässä sitten erään päivän lounas...välillä vähän kevennystä,ainaisten soosien sijaan

jääsalaattia,maissia,tomaattia,kirsikkatomaattia,paprikaa,kurkkua.

 

04.09.2009 - 14:42

 

Törmäsin kaupassa Kippari-makukermaan ja sitähän piti ostaa kokeiltavaksi

Hyvää oli!!

 

KIPPARIN-POSSUKASTIKE:

400 g porsaanpaistia suikaleina

silputtu sipuli

öljyä

(suola)pippuri,maustepippuri

1 prk Kippari-makukermaa

pala lihaliemikuutiosta

vettä

 

Ruskista lihat ja mausta ne(tarkoitus on kypsentää lihat nopsaan)Nosta ne odottamaan,sillävälin kun teet kastikkeen.Kaada kerma samalle pannulle,jossa paistoit lihat.Lisää liemikuutio ja vettä tarpeen mukaan.Anna kiehua hetki kasaan.Lisää lihat ja kuumenna,Tarkista maku.

04.09.2009 - 14:29

nyt tulee sarjassamme huonoja kuvia,ainakin yksi laitan kuitenkin...kamera käyttäytyy toosi oudosti,jos otan kuvaa keinovalossa,niin kuviin tulee kummaa raitaa mistä lie johtuu??

Mutta,siis jauheliha-papukastike,NAM...koko porukka tykkäsi!Lisäkkeenä timjami-lohkoperunat,papuja ja salaattia.

 

400 g jauhelihaa

pippurisekoitus,suola,maustepippuri

silputtua sipulia

valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

lihaliemikuutio

maun mukaan valkosipuli-sweetchilikastiketta

turaus ketsuppia

ripaus jauhoja suurustamiseen

vettä

 

 

tässä siis tooosi surkea kuva,otettu keittiössä.

04.09.2009 - 14:27

ja tässä toinen aamupalakuva...näin syksyn tullen puurot alkavat taas maistua,pitävät hyvin nälkää.K-kaupoissa oli hedelmätarjous ja sieltä tuli haettua mm.taateleita ja aprikooseja,niitä käytin sitten tähän puuroon.Hiutaleina ruishiutaleet.

04.09.2009 - 14:21

 

Laitan tämmöisen aamupalakuvankin tänne,on ihan pakko mainostaa ihania iiisoja sämpylöitä,jotka oli nimeltään Ranskansämpylät.Täytteenä kinkkua,kevyttä juustoa,tomaattia,kurkkua,jääsalaattia ja paprikaa.

 

02.09.2009 - 10:55

 

Laitan nimeksi tuon,koska keitossa oli sekä papuja että herneitä...herkullista Broileria on myös mukava käyttää,siitä saa myös todella nopsaan ,herkullisia tervellisiä ruokia.

VIHREÄ-BROILERIKEITTO:

 1 rasia maustamattomia broilerinfilesuikaleita

tilkka öljyä

currya

2 pss kasvisuikaleita

vettä

kanalientä tai fondia

papuja pätkittynä

1 pss herneitä

mausteeksi:pippuria,tarvittaessa ripaus suolaa,kuivattuja yrttejä

loraus ruokakermaa(voi jättää poiskin)

 

Kuullottele broilerifilepaloja currylla maustetussa öljyssä.Lisää kasvisuikaleet,vettä ja kanaliemikuutio tai fondia.Keitto saa poreilla hiljalleen,kun lisäät pavut, herneet ja mausteita.Anna kypsyä ja kuumentua hetken aikaa.Tarkista maku!Tarjoa kuumana,tuoreen leivän kera.

Sämpylät olivat tälläerää kaupasta aikaa ei muka löydy leipomiseen.

02.09.2009 - 10:51

 

Tonnikalaa on mielestäni hyvä olla kaapissa aina,siitä saa vaikka nopsan kastikkeen makaronille tai pastalleTässä kastikkeessa sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia,sekä tuoretta tomaattia myös.Sipulit kuullotettu tilkassa aurinkotomaattien öljyä.Mausteiksi pippuria,ripaus suolaa,töräys ketsuppia ja valkosipuli-sweetchilikastiketta,yrttejä jne...mausteita siis, oman maun mukaan

02.09.2009 - 10:45

 

Laitetaanpa nyt muutama ihan tavallinen arkiruokakuva...makkaraa yritetään syödä vähän,kesän grillauksien jälkeen,mutta joskus on paikallaan makkarasoosi tai ihana uunimakkara juustoineen

Tein makkaraan keskelle viillon,sivelin sinapilla ja änkesin väliin, juusto ja tomattisiivuja.Makkara oli kevyttä hk:n blöötä

Jotain jo tehtyä...

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































Täältä löytyy lisää kivoja pohjia


postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Slideshow
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: