Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä koira!!<3
KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!
|
18.06.2010 - 12:26

Nopsaan tein yhdeksi illaksi vieraille kääriksen...mansikkahilloa ja vaniljakastiketta väliin...kakkukoristeita oli vähän jäänyt kaappiin


30.03.2010 - 10:06

Olenpa minäkin nyt ensimmäistä kertaa ostanut tuota lemon curdia,jota käytin siis jo myös toisilla synttäreillä.... eilisiä synttäreitäni juhlistimme illalla Sitruuna-lakritsiikääriksellä...nami,mikä yhdistelmä lakritsina Meiralta saatuja lakritsihippuja.
Tuo lemon curd on kyllä niin hyvää,että voisin syödä sitä ihan suoraan purkista 
KÄÄRETORTTU:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nostellen joukkoon.Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.Jäähdytä hetki ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.
TÄYTE:
1 prk flora vispiä
3 rkl lemon curdia (t.oman maun mukaan)
lakritsihippuja oman maun mukaan
Vatkaa flora vispi ja lemon curd vaahdoksi.Sekoita joukkoon lakritsihippuja.Levitä ohut kerros lemon curdia ensin kääretorttupohjalle,sen jälkeen vispi-lemonseos.Kääri napakalle rullalle ja laita viileään tekeytymään.


22.01.2010 - 23:01

Miehen synttärit olivat jo reilu viikko sitten ja sitä juhlistettiin kääretortulla...välissä appelsiinin makuja ja suklaata
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nostellen joukkoon.Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.Jäähdytä hetki ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.
TÄYTE:
n.100 g margariinia
3 dl tomusokeria
1 muna
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
+ appelsiinimarmeladia
Sekoita ainekset notkeaksi tahnaksi.Levitä torttupohjalle kreemi ja appelsiinimarmeladia.Kääri tiukalle rullalle ja laita viileään!

koristeena...tyttöjen toiveesta sammakkoprinssi 

19.11.2009 - 12:16

Janinan nimppareita vietettiin viimeviikonloppuna ja sen kunniaksi väsäsin torttusen...toiveena vaalea torttupohja,täytteenä mummun tekemää raparperihilloa,rahkaa ja kermaa.Lisämausteena vielä reippaasti kanelia,nami...Jouluista makua päällä samaa täytettä ja kaupasta ostettuja koristeita.Kääretorttu oli parhaimmillaan seuraavana päivänä,täyte ja päällinen,olivat jämäköityneet mukavasti viileässä.
KÄÄRETORTTU:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Sekoita muut kuivat aineet keskenään ja nostele varoen,mutta huolellisesti muna-sokerivaahtoon.Kaada taikina pellille,leivinpaperin päälle ja paista 225 asteisessa uunissa n.8 minuuttia.Anna jäähtyä hetki ja kumoa sokeroidulle leivinpaperille.Jäähdytä.
TÄYTE:
raparperihilloa
1 prk kermaa vaahdotettuna
1 prk maitorahkaa(käytin ehrmania)
kanelia


30.03.2009 - 00:02

Synttäreitäni juhlistettiin kääretortulla...pikaisesti väsäsin siihen jonkinlaista koristelua,kun yllätysvieraat kolistelivat jo ovella 
Täytteenä banaani-rahka-kinuskitäyte.
KÄÄRETORTTU:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinajuhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää yhdistetyt kuivat aineet nostellen joukkoon.Kaada leivinpaperin päälle uunipellille.Paista 225 asteisessa uunissa 8 minuuttia.Anna hetki jäähtyä ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.
BANAANI-KINUSKITÄYTE:
1 iso tai 2 pientä banaania muussattuna
1 prk rahkaa
vaniljasokeria
kinuskikastiketta
Sekoita aineet keskenään.Kinuskikastiketta lisäilet oman maun mukaan ;)

17.09.2008 - 16:05
Mirren blogissa oli ihanaa jätskitorttua,pitihän sitä hetimiten kokeilla,mutta,mutta...ei tuo niin hyvännäköinen ollut kuin Mirren kääris.Kääretortusta tuli ensinnäkin niin paksu ja täytettä oli runsaasti,joten kääriminen ei onnistunut ollenkaan hyvin ja ME hätähousut otimme kääretortun liian aikaisin pakastimesta,joten jätski oli vielä pehmeää,kun leikkasin siivuja :D No hyvää oli kuitenkin ;) Välissä vaniljajätskiä ja vadelmia.
25.07.2008 - 10:17
 Laitan nyt tänne vielä kuvat siitä kääretortusta ,josta tein tuon Musa kakun :) KÄÄRETORTTU: 4 munaa 1 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1,5 dl perunajauhoja 2 tl leivinjauhetta
Vatkaa
munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Lisää sekoitetut kuivat
aineet varovasti nostellen.Kaada taikina leivinpaperin päälle
pellille.Paista 200 asteessa 8 minuuttia.Anna jäähtyä tovi(muutama
sekuntti)ennen kuin kumoat sen sokeroidulle paperille.Anna jäähtyä
hyvin,ennen täyttämistä.

25.04.2008 - 22:37
 Kuten on jo todettu,banaani ja kinuski sopii mainiosti yhteen,niinpä niitä piti sitten kääretorttuunkin tunkea ;) NAM...kääretorttu vaan pikkasen repeili ja kuvatkaan ei onnistuneet,mutta mitäs pienistä ;D Niin ja rahkaa myös täytteessä. 4 munaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1,5 dl dl perunajauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 rkl kaakojauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.Yhdistä kuivat aineet ja nostele kevyesti muna-sokeriseokseen.Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia.Jäähdytä hetki ja kumoa sokeroidulle leivinpaperille. TÄYTE: 3 banaania viipaleina 1 prk kinuskikastiketta 1 prk rahkaa
08.03.2008 - 23:05
 Vai voiko tuota nyt siksi kutsua...Tein Naistenpäivän kunniaksi kääretortun ja vein sen tuliaisiksi Äidille!!Etsin netistä Tiikeritortun ohjetta ja sellaisen löysinkin Justiinan blogista!!Kiitoksia JUSTIINA =) Omasta tortusta ei nyt mikään kovin tiikerimäinen tullut,kun kiireessä en alkanut ''raitoja''pursottamaan,vaan lusikalla levitin ne...joten raidoista tuli aikas leveät ;D Täytteenä,rahka,kerma,mansikka,suklaaseos. 4 kananmunaa 1 ½ dl sokeria 1 rkl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Raitataikinaan lisäksi: 2 rkl kaakaojauhetta ( Van Houten,sokeroimatonta) Täyte: lakkahilloa tai muuta marjahilloa Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut perunajauhot,vehnäjauhot ja leivinjauhe. kaada puolet taikinasta pursotinpussiin,sekoita lopputaikinaan kaakaojauhe. Laita sekin taikina omaan pursotinpussiin. Pursota raitoja vuorotellen leivinpaperilla vuoratulle,reunalliselle uunipellille. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kumoa levy toiselle sokeroidulle leivinpaperille, anna jäähtyä. Levitä hillo tai haluamasi muu täyte jäähtyneen pohjan päälle kääri rullalle ja nosta hetkeksi viileään. Ohje kopsattu Justiinalta!!=)
22.02.2008 - 22:15
 Tämä ei sitten kevennystä olekkaan ;D Pitihän sitä vähän hemmotella kipeitä tyttöjä :D KÄÄRETORTTU: 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta  Välissä siis Blå Bandin vadelmamousse ja vaniljakastiketta....
10.02.2008 - 21:04

Kokeilin taas marenkileivonnaista...tämän ohjeen otin Leivontaherkut korteista.Aikas hankala oli kääriä marenkilevyä rullalle :/ mutta hyväähän tuo oli ;D väliin laitoin mansikkasosetta ja rahka-kermaseosta.
POHJA; 4 munan valkuaista(huom.huoneenlämpöiset kanamunat) 1 tl etikkaa 2 1/2 dl sokeria 2 tl maissitärkkelystä 1 tl vaniljasokeria
Säädä uuni 175 asteeseen.Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa valkuaiset ja etikka kovaksi vaahdoksi,isossa kulhossa.Lisää puolet sokerista,vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.Sekoita loppu sokeri ,maissitärkkelys ja vaniljasokeri keskenään.Lisää seos vaahtoon,vähän kerrallaan,koko ajan vatkaten.Vaahdon kuuluu olla kovaa,niin ,että voit ,vaikka kääntää kulhon ylösalaisin,eikä mitään valu pois ;)Levitä vaahto leivinpaperille,niinkuin kääretorttutaikinankin.Paista marenkia uunin keskitasolla noin 15 minuuttia,kunnes pinta on saanut hieman väriä.Sokeroi marengin pinta ja kumoa se leivinpaperin päälle ja jäähdytä.
TÄYTE: maitorahkaa kermavaahtoa mansikkasosetta(muistakin marjoista tehty sose käy) (sokeria oman maun mukaan)
Levitä täyte marenkilevylle.Kierrä pohja löysähköksi rullaksi.Laita viileään hetkeksi tekeytymään.Voit myös koristella tortun kiivihedelmillä tai masikoilla tms.

02.10.2007 - 22:50
 Kääretortussa täytteenä puolukkahilloa ja BB:n vaniljakastiketta,päällä karamelli-cappuccinon makuista kermavaahtoa :)  Kyllä meillä jotain syödäänkin remontin aikana,tässä muutamia kuvia...mutta hommat jatkuu,palailen taas asiaan!!:D MOIKKA MOI!! KÄÄRETORTTU: 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Nostele yhteen sekoitetut kuivat aineet muna-sokeriseokseen.Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista noin 8 minuuttia 200 asteisessa uunissa.Jäähdytä hetki(n.minuutti) ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. TÄYTE: 1 pss vaniljakastikeaineksia 2,5 dl maitoa puolukkahilloa Sekoita vaniljakastikeaine maitoon ja laita jääkappiin tekeytymään hetkeksi.Levitä ohut kerros puolukkahilloa kääretorttulevylle ja päälle vaniljakastike.Kääri torttu rullalle ja laita viileään makuuntumaan.Vatkaa kermavaahto ja mausta se karamelli-cappuccinolla,vaniljasokerilla ja ripauksella tavallista sokeria.Koristele torttu.
17.09.2007 - 22:40
 Täytyy heti kärkeen sanoa,että tämä oli ihanan makuista,nam...mutta,mutta kaikki muu sitten menikin pieleen....Meninkin tekemään torttupohjan pelkästä ohrakkaasta,ihan littana tuli...olisinpa tehnyt tutulla ja turvallisella ohjeella :D Mimmi Mutikaiselta sain vinkin käyttää mango-passionmoussea tortun täytteenä...Kiitos Mimmi =) Tuo,päällinen on karamelli-cappuccinolla maustettua flora vispiä,herkullista =P Se kuka arvaa mitä tässä on harjoiteltu,saa kymmenen pistettä ja papukaijamerkin :D   tässä näkyy tuo täyte...
24.07.2007 - 20:12
 Hieman tuppasi tuo torttu nyt repeilemään,liekö sitten syy joukossa käyneiden makaronien ;D Täytteenä suklaamoussea(blå bandin)appelsiinimarmeladia ja appelsiinusuklaata rouheena,sekä myöskin muutama lusikallinen kermaviiliä. 
28.06.2007 - 16:33
 Kokeilin nyt ruiskääretortun tekemistä ja aika hyvin se onnistuikin,vaikka hieman epäilytti :) 4 munaa 1 dl sokeria 1 dl ruisjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää nostellen yhdistetyt kuivat aineet.Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.Paista 200 asteisessa uunissa noin 7-8 minuuttia.Täytyy kertoa vielä minkä mokan tein itse,sekoitin vahingossa sokerin kuivien aineiden joukkoon,eli vatkasin pelkät kanamunat vaahdoksi ja lisäsin sitten kuivat aineet,mutta eipä tuosta haittaa ollut,hyvin onnistui niinkin :D TÄYTE: vadelmia(en mitannut,oli jäänyt pussin pohjalle) 1 dl maitorahkaa 1 dl kermaviiliä vaniljasokeria ja sokeria oman maun mukaan
20.05.2007 - 22:06
 Tein appelsiinimehusta ja kaakosta kiisselin jolla täytin kääretortun...lisäksi hieman ananaspaloja(ne olisi voinut jättää poiskin) 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Sekoita nostellen yhdistetyt kuivat aineet.Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia.Kumoa hetken jäähtynyt torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. APPELSIINI-KAAKAOKIISSELI: 3 dl appelsiini täysmehua 2 1/2 rkl tummaa kaakojauhetta n. 1 rkl perunajauhoja(maizena varmaan kävisi tähän paremmin?) sokeria oman maun mukaan vaniljasokeria ananaspaloja Mittaa ainekset kattilaan.Kuumenna kiehuvaksi ja anna pulpahtaa muutama kerta.Jäähdytä ja mausta vaniljasokerilla.Levitä paksuhko kiisseli (ja ananaspalat)kääretorttupohjalle ja kääri tiiviiksi rullaksi.Nosta jääkaappiin tekeytymään.Tämä oli parhaimmillaan seuraavana päivänä,kun täyte oli ''jähmettynyt'' itse leikkasin liian nopsaan siivuja ja täyte oli aika valuvaista,mutta hyvää!!   tässä ennen käärimistä :)
13.05.2007 - 21:17
 Tein pikaisesti kääretortun kahvipöytään...keittelin 2 omenaa soseeksi sokerin kera ja jäähtyneeseen omnasoseeseen muussasin yhden banaanin,ripsaus kanelia ja vaniljasokeria...makua kehuttiin erittäin hyväksi :) 
14.04.2007 - 23:47
 Tunnin sisään oli tulossa vieraita,ei muuta kuin kauppaan ja kääretorttua väsäämään...huomasin sitten että olin aiemminkin tehnyt samaa torttua :D joten ohje löytyy täältä...
04.04.2007 - 23:11
 Lupasin tänään jotain hyvää tytöille....niinpä se oli kääretorttu,se on vaan niin nopsa tehdä ;)Väri ei tuossa oikein hyvin näy,mutta oli kauniin vaaleansininen! KÄÄRETORTTU: 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 rkl kaakaojauhetta TÄYTTEENÄ;flora vispiä ja ranskankermaa Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti nostellen munaseokseen( lusikalla,kahdeksikkoa tehden,niinkuin koulussa joskus opetetiin ;)Kaada taikina leivinpaperilla vuorattulle pellille.Paista 200 astessa 8 minuuttia.Jäähdytä hetki ja kumoa sitten sokeroidulle paperille. Vatkaa flora vispi ja ranskankerma kovaksi vaahdoksi(voit värjätä vaahdon)levitä vaahtoa kääretorttulevylle.Kääri torttu tiukaksi rullaksi ja laita hetkeksi viileään.Koristele jäljelle jäänellä vaahdolla!
20.03.2007 - 19:09
 Tämä torttu tehtiin hieman ''jälkijunassa''4 veen eilisen nimipäivän kunniaksi!!=) Täytteenä ''suklaakreemiä''(en tiedä onko nimitys oikein, laitoin siihen margariinia,tomusokeria,kanamunan ja kaakaojauhetta)ja mansikkahilloa! 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nostellen joukkoon.Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.Jäähdytä hetki ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. TÄYTE: n.100 g margariinia 3 dl tomusokeria 1 muna 1 rkl tummaa kaakaojauhetta Sekoita ainekset notkeaksi tahnaksi.Levitä torttupohjalle kreemi ja mansikkahilloa.Kääri tiukalle rullalle ja laita viileään!
03.01.2007 - 22:57
 Vielä kerran jouluisia makuja :) jääkaappiin oli jäänyt luumumarmeladia,jonka käytin tähän torttuun...(tämä ohje on alkuperäiseltä nimeltään Joulukääretorttu ja täytteeseen käytettiin pelkkää luumumarmeladia ja jouluisia mausteita ja päälle tehtiin suklaavaahto...tähän laitan ohjeen niinkuin minä sen tein) 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1 tl kanelia 1/2 tl neilikkaa 1/2 tl inkivääriä 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kaikki kuivat ja nostele ne varovasti munavaahtoon.Kaada taikina pellille,leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.Anna hetki jäähtyä ja kumoa sokeroidun paperin päälle. TÄYTE: 1 prk luumumarmeladia(tämä oli itsellä pikkuisen vajaa) 1 prk ranskan kermaa 1 tl kanelia 1 dl kermaa vaahdotettuna suklaarusinoita (oman maun mukaan) 1 liivatelehti(liotettu kylmässä vedessä) tilkka kahvia Sekoita kaikki ainekset keskenään.Liuota liivatelehti kuumaan kahviin ja sekoita se täytteeseen.(voit laittaa täytteen jähmettymään hetkeksi kylmään)Levitä täyte kääretorttulevylle,ripottele päälle suklaarusinoita, kääri levy rullalle.Nosta viileään tekeytymään. Tämän maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä!!
27.11.2006 - 22:05
 Tämän kääretortun vein viemisiksi omaiselleni,joka on pitkäaikaishoidossa sairaalassa...(ollut viime helmikuusta lähtien)sanoin myös,että hoitajat voivat sitä kahvinsa kera ottaa!!Pyrin käymään omaiseni luona niin usein kuin mahdollista ja usein vien vain hänelle leivonnaisia...nyt vasta tuli mieleeni ,että voihan toki näille hoitajillekkin jotain viedä,he kun tekevät aivan loistavaa työtä!!Seuraavalla kerralla vien heille vaikka kuivakakun tms. Nyt tietysti kävi niin,että tortun pinta repeili,juuri kun olisi saanut kyllä onnistua täydellisesti !!=/ Kääretorttupohjan ohje löytyy täältä Täytteessä vaniljakastiketta ja kermavaahtoa ja loraus glögiä...tein yhden pussillisen Blå Bandin vaniljakastiketta ja vatkasin 2 dl kermaa vaahdoksi,yhdistin nämä ja lorautin joukkoon 1/2 dl glögiä!!
07.11.2006 - 18:23
 Tässäpä minun kokeiluni Linnun unelmatortusta...ei ihan yhtä muhkea tullut ;O) KÄÄRETORTTU: 4 munaa 1,5 dl sokeria 1/2 dl vehnäjauhoja 1dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta 0,5 dl kaakaojauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Lisää yhdistetyt kuivat aineet varovasti nostellen!Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.Paista 200 asteessa 8 minuuttia!Kumoa hieman jäähtyneenä sokeroidulle leivinpaperille! TÄYTE: 100 g voita n.3 dl tomusokeria 1 muna tilkka kahvia(Linnun ohjeessa oli käytetty pikakahvi jauhetta) Sekoita ainekset tahnaksi.Laitoin tämän jääkaappiin hieman jähmettymään ja sitten levitin sen kääretorttupohjalle!! Täyte on IHANAA...nimim.kahvin ystävä!!;)
01.11.2006 - 18:16
 Täytyihän sitä Blå Bandin suklaamoussea kääretorttuunkin kokeilla... 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl perunajauhoja 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 2 rkl kaakaojauhetta(tummaa) Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti nostellen muna-sokeri vaahtoon.Kaada taikina leivpaperilla vuorattuun unnipelitiin.Paista 200 asteessa 8 minuuttia.Anna levyn jäähtyä hetki,ennen kuin kumoat sen sokeroidulle paprille!! TÄYTE: Blå Bandin suklaamoussea ja vadelmamarmeladia.Valmista mousse niin, että vähennät hieman annetun maidon määrää,jolloin mousse on hieman jämäkämpää!!Levitä kääretorttulevylle ensin ohut kerros vadelmamarmelaadia ja sen päälle suklaamousse.Kääri levy rullalle,leivinpaperia apuna käyttäen ja kääri se samaiseen leivinpaperiin tiukasti ja laita viileään!!
21.10.2006 - 23:45
 Meinasin jättää tämän kuvan laittamatta...mutta olisi kiva tietää miksi kääretortun pinnasta irtosi isoja ''paloja''???Jospa joku ammatti leipuri osaisi kertoa,mikä meni vikaan?? :) 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 2 rkl tummaa kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.Lisää yhdistetyt kuivat aineet varovasti nostellen!!Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.Paista 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia!!Kumoa hieman jäähtynyt torttulevy sokeroidun paperin päälle!(itse lisäsin paperille myös kookoshiutaleita) TÄYTE: 2-3 dl kookosmaitoa sokeria (oman maun mukaan) 1 muna kookoshiutaleita noin 1/2 dl n.2 rkl maissijauhoja Mittaa kaikki ainekset kattilaan.Kuumenna koko ajan sekoitellen,kunnes saostuu.Anna poreilla kolmisen minuuttia.Täyte saa olla paksua!! Levitä jäähtynyt täyte torttupohjalle ja kääri se tiiviiksi rullaksi.Laita viileään niin että täyte vielä kiinteytyy!!
10.10.2006 - 19:42
 Ja tuosta jälkiruoasta tuli mieleeni,että tämähän voisi olla oiva täyte myös kääretorttuun...niinhän se oli...nam!! POHJA: 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat ainekset ja nostele varovasti,mutta huolellisesti sekoittaen muna-sokerivaahtoon!!Kaada leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja paista 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia!!Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle...itse levitin paperille myös hieman nonpparelleja!! TÄYTE: Blå Band:in valkosuklaa-nougat moussea ja mustikoita!!Valmista mousse ohjeen mukaan ja lisää siihen mustikoita.Levitä täyte kääretorttulevylle ja kääri rullalle paperia apuna käyttäen.Nosta kääretorttu viileään!!
25.09.2006 - 15:13
 Tästä lapset tykkäsivät kovasti...Päätin kokeilla kääretorttupohjan tekemistä maizena jauhoista ja ihan hyvä tuli!! 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl maizenaa 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 2 rkl kaakaojauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti nostellen muna-sokeriseokseen.Kaada taikina leivnpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.Kumoa sokeroidulle paperille(laitettiin tyttöjen kanssa hieman raesokeria tavallisen sokerin joukkoon) Täytteeksi:Sekoita 2 1/2-3 dl metsämarjajugurttia ja yksi pussi vaniljakastikeaineksia,sekä hieman sokeria jos haluat makeamman täytteen.Anna olla hetki viileässä.Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle tiiviisti leivinpaperin sisään.Laita viileään. Tämä torttu sai suuren suosion lapsiltamme!!:)
16.09.2006 - 23:26
 POHJA: 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta 2-3 rkl kaakaojauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää varovasti sekoitellen yhdistetyt kuivat aineet(mieluusti siivilöiden)kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.Paista 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.Kumoa sokeroidulle leivinpaperille.Meidän paperin päällä oli myös hieman nonpparelleja!! TÄYTE:Pähkinä-suklaalevitettä(rainbow)ja voikiisseliä. Voikiisseli:3/4 dl sokeria.3 dl maitoa,3/4 dl maizenaa,100-150 g voita.Laita kaikki ainekset voita lukuunottamatta kattilaan.Kuumenna koko ajan sekoitellen.Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.Lisää lopuksi voi ja vatkaa kiisseliä reippaasti useita minuutteja!! Levitä ensin kääretorttulevylle pähkinälevite ja sen päälle voikiisseliä.Kääri torttu rullalle ja laita tiiviisti paperiin käärittynä viileään.Koristelimme tortun marsipaanisydämmillä!!
09.09.2006 - 21:31
 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.Lisää varovasti nostellen munaseokseen.Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille.Paista 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.Kumoa sokeroidulle leivinpaperille. TÄYTE: 2 dl puolukkahilloa 2,5 dl creme vispiä 2 dl rahkaa (1/2 dl sokeria) PÄÄLLE:Sulatettua Fazerin valkosuklaata,nonpparelleja ja kermaruusukkeita! Vatkaa vispi vaahdoksi.Sekoita rahkaan puolukkahillo(ja sokeria,jos haluat makeutta lisää)Sekoita joukkoon vaahdotettu vispi. (Tämä on sama täyte kuin omar-puolukkatortussa,tälläkertaa jätin omarit pois) Levitä täyte torttulevylle ja kääri se paperia apuna käyttäen rullalle.Anna olla viileässä jonkin aikaa. Sulata suklaa vesihauteessa,levitä kääretortun päälle ja ripota pinnalle nonpparelleja ja pursota ruusukkeet!!  Tässä vielä kuva ennen pursotuksia!!
07.09.2006 - 22:58
 Me käymme lähes joka viikonloppu äidilläni kyläilemässä,ja koska äidin mielestä parhaita karkkeja ovat omarit,niin tein tämän tortun tuliaisiksi!!:) POHJA: 4 munaa 1,5 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi,kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää yhdistetyt kuivat aineet varovasti lusikalla nostellen.Kaada pellille,leivinpaperin päälle.Paista 200 asteisessa uunissa n.8 minuuttia.Kumoa sokeroidulle leivinpaperille. TÄYTE: n.10-15 omar karkkia pilkottuna 1 1/2 dl puolukkahilloa(sokeroitua) 2,5 dl creme vispiä 2 dl rahkaa PINNALLE:1 pussi omar- karkkeja Vatkaa creme vispi vaahdoksi.Sekoita rahka,puolukkahillo ja omar karkit.Lisää vaahdotettu vispi.Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle. Valmista kuorrute.Ota kääreet pois karkeista.Pyörittele karkeista pallo käsissäsi ja laita se mikroon pehmenemään 30 sekunniksi.Kauli kelmun välissä ohueksi levyksi.Levitä kääretortun päälle.Leikkaa reunoilta ylimääräiset pois. Itse yritin väkertää ruusuja ylimääräisestä kuorrutteesta...en ole koskaan ennen tehnyt(puolustuspuhe);O) kuva ei ole kovin hyvä,mutta torttu oli!!:) Niin ja tähän omar-kuorrutteeseen ohjeen antoi Marie
|
Täältä löytyy lisää kivoja pohjia
postia
viltsunruoka(at)(piste)luukku.com
YSTÄVÄLTÄ
 Kiitos Raija!!!
KIITOS...

Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3
SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3
Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)
You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM Aino ja Jonna <3

Blogini löytyy myös täältä:
|