Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä koira!!<3
KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!
|
06.03.2010 - 21:41

Vieläkin on iltapalaherkkuamme täytetyt esipaistetut patongin puolikkaat näissä täytteenä kinkkua,aurinkokuivattua tomaattia,mozzarellajuusto ja cheddarjuustoa.

04.03.2010 - 14:05

Nennalta nappasin pizzapohjan ohjeen,joka oli alunperin Jamie Oliverin käsialaa...hyvä pohja tulikin...KIITOS NENNALLE!! ohuemmatkin olisi pohjista saanut jos olisi tehnyt 3 pienempää pizzaa,mutta me tehiin 2 isoa pizzaa,taikina oli riittoisaa...Ohje kopsattu Nennalta =) toisessa täytteenä ilmakuivattua kinkkua,sipulia,mozzarellaa ja juustoa raasteena kahteen kerrokseen,eli tomaattikastikkeen päälle ja täytteiden päälle...nam
POHJA:
3 dl tavallisia vehnäjauhoja (mulla oli vaan erikois-, mutta ne sopi hyvin)
4,5 dl durum-vehnäjauhoja
reilu 1tl suolaa
3 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
8g kuivahiivaa (pussista siis n.2/3)
3 tl sokeria
Liuota reilusti kädenlämpöiseen veteen hiiva ja sokeri.
Sekoita jauhot sekä suola kulhossa. Tee keskelle kuoppa, johon kaadat nesteen ja sekoita keskeltä reunoille päin, kunnes taikina alkaa muodostua. Jaa taikina kahdeksi tai kolmeksi palloksi (suosittelen kolmea), nosta pallot jauhotetulle työpöydälle ja vaivaa käsin 10min. Tee taikinasta taas pallot, ripottele jauhoja niiden päälle ja peitä kelmulla. Anna levätä vedottomassa paikassa 15-20min.
Kaulitse, venyttele ja heittele (mikäli osaat) taikina mahd. ohuiksi pohjiksi.
Repäise foliosta sopiva pala (itse tarvitsin kaksi palaa, jotka liitin yhteen), asettele se uuniritilän päälle, öljyä ja jauhota se, nosta pohja sen päälle. Täytä mielesi mukaan ja paista 250 asteessa reilu 10min.

toisessa vielä katkarapuja

tässä näkee vähän noita täytteitä...
20.02.2010 - 10:15

Itsetehdyt jauhelihapihvit,paistettua sipulia,salaattia,kurkkua,voileipäpikkelssiä,cheddarjuustoa jne 
JAUHELIHAPIHVIT:
500 g jauhelihaa
3 murennettua paahtoleivän palaa
1 dl vettä
1 muna
pippuria,jauhettua maustepippuria
runsaasti silputtua kuullotettua sipulia (joukossa vettä,nokare murennettua lihaliemikuutiota ja ripaus sokeria)
tarvittaessa suolaa/soijaa taikinaan
Valmista jauhelihataikina.Muotoile pihvit öljytyin käsin ja paista kypsiksi pannulla.

02.02.2010 - 20:58

Yhtenä päivänä ruokani oli tonnikalalämppärit...en muuta kerinnyt (muka)syömään...rupesi niin tekemään mieli tuota tomaattitonnikalaa Grahampaahtista,tonnikalaa,sipulia ja juustoa,siinä se.

12.01.2010 - 13:20

Lauantaiehtoona,töistä tultuani ja saunasta tultuamme,paistelin tämmöiset herkkuleivät iltapalaksi...eli kaupasta puolivalmis ciabatta leipä,päälle kylmäsavuleikkelettä,palvikinkkua,mozzarellajuusto ja tavallista juustoraastetta,sekä yrttejä,sitten vaan uuniin...

20.12.2009 - 18:40

näin Joulun alla, kun vieteään Joululahjavalvojaisia,yksi hyvä tarjottava on patonki erilaisilla täyteillä...toisissa mm.kinkkua,juustoa,oliiveja,pestoa...

toisissa lihapullia,kinkkua juustoa
21.11.2009 - 15:08

Yhtenä viikonloppuna mies teki jöntin Kebablihaa ja sitä syöttiin tortilloihin käärittynä,nam lihalastuja laitettiin myös pakastimeen ja sieltä sitten napataan kun mieli tekee.

KEBABLIHA:
2 kg naudan jauhelihaa
n.90 g aromisuolaa
n.30 g mustapippuria
Laita ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna koneen käydä pitkään,niin että saat mahdollisimman tiiviin(kiinteän)massan...muotoile taikinasta pötkö,jonka käärit folioon tiukaksi paketiksi.Paista kebablihaa 100 asteisessa uunissa 4 tuntia!!

täytteenä siis lihaa,tomaattia,kurkkua,salaattia,fetajuustoa,juustoraastetta,kastiketta
(tomaattista ja ranskankermaista) kreikkalaisia mietoja pepperoneja,oliiveja
17.11.2009 - 20:33

Isänpäivänä tehtyä paistia jäi hieman tähteeksi ja siitä sai maukkaat voileivät.Ranskankermalisäyksellä

06.11.2009 - 08:19

Tämä oli Pyhäinpäivän aterian alkupala...vuohenjuustoiset päärynät 

allekirjoittanut teki nämä 
04.11.2009 - 07:47

Taannoin sain HK:n leikkeleitä kokeiltavaksi...leikkeleitä syötiin tietysti ihan leivän päällä tai esim.vastapaistetun patongin välissä,mutta tein myös mm.tahnaa kolmioleipien täytteeksi...täytteessä Chilikinkkua,tomaatti-basilikatuorejuustoa ja mozzarellajuustoa.Leikkeleet käyvät, myös hyvin,vaikka voileipäkakkujen täytteeksi tai vaikka salaattiin 
Hienonna kinkku ja sekoita se tuorejuustoon.Lisää mausteita oman maun mukaan,jos haluat.Itse lisäsin vähän oreganoa joukkoon.Levitä täytettä paahtoleiville(leikkasin reunat leivistä pois)lisää viipaloitu mozzarellajuusto.Paina toinen paahtoleipäviipale päälle,leikkaa kolmioiksi.Paista kolmioita pannulla, tilkassa öljyä tai jopa voita niin,että sisus lämpiää,mozzarella pikkuisen pehmiää ja pinta saa kauniin värin.Nauti!!

syötiin salaatin ja raejuuston kera.

tässä täyte levitetty ja mozzarellaviipaleet...

21.10.2009 - 11:20

eli viikonlopun herkkuna jälleen tuo ciabatta(millaisellahan ohjeella sitä voisi itse kokeilla leipoa?)
täytteenä ilmakuivattu kinkku,rucola,mozzarella,juusto,tomaatti
16.10.2009 - 16:11

Kirjoitinkohan tuo oiken ostin vaihteeksi tuollaisen puolivalmiin ciabatta-leivän,ei olla koskaan aiemmin kokeiltu...ja todettiin hyväksi vaihtoehdoksi patongille 
Päällä mozzarellaa,tavallista juustoa,aurinkotomaattia, ja kylmäsavulihaa.

villirucolaa vielä päälle 

näinkin kokeilin yhden palan,mutta tuo oli jo vähän hankala syödä 
03.10.2009 - 23:58

Herkkupatonkeja piti taas tehdä yhtenä iltana...täytteenä kinkkurouhetta,aurajuustoa,mozarellajuustoa ja juustoraastetta 

18.09.2009 - 11:43

Patonkien päällä savujuustoa,mozzarellaa ja juustoraastetta,sekä toisissa lisäksi kinkkusuikaletta...mmm

ja ruislämppärien päällä lohta ja savujuustoa,ripsaus timjamia 
16.09.2009 - 11:32

Minulla oli ilo ja kunnia kokeilla HK:n uusia tuotteita,Kiitoksen Anni Toivakaiselle =) ja tässä niistä Mestarin Viljapossun leppäsavukinkkua. Ihan yksinkertaisesti vasta paistetun patongin välissä,sekälisäksi paprikaa,juustoa ja villirucolaa Erittäin maukasta ja mukavan savunmakuista tuo kinkku,suosittelen!
Ja mihin muualle tuota sitten voisi käyttää,kuin vaan leivälle,niin ensin tulisi mieleeni esim.hienonnettuna,voilepäkakun täytteeseen tai kinkkupiiraaseen tai vaikka ihan salaattiin.


28.08.2009 - 11:38

Miehen tekemä pizzaa... tai minä tein pohjan 
täytteenä savuliharouhetta,aurinkokuivattua tomaattia,mozzarellaa,valkosipuli-simpukoita(toisessa päässä)tomaattia,juustoraastetta,pizzamaustetta ja pippuria.

17.08.2009 - 15:50

Toinen herkku johon innostuin Mimmi Mutikaisen blogissa,oli tuo hallomi-juusto...sitä on pitänyt ja pitänyt ostaa monesti ja nyt sitten ostettiin IHANAA HERKKUA...tosi suolaista kyllä 
17.08.2009 - 15:47

Viikonloppuna herkuteltiin...sananmukaisesti Mutikaisen Mimmillä jo ihastelin(nälkäisenä)herkkupatonkeja ja niitä teki kamalasti mieli,siispä niitä tehtiin.Täytteenä:grilli-maustevoita, kinkkua,paprikaa,sipulia,mozzarella,tomaattia ja juustoraastetta.

11.07.2009 - 22:57

Tulipa kokeiltua tätä Pizza-Kit tuotetta...Mimmi Mutikainen oli tehnyt komian pizzan ja siitäpä ihastuneena,marssitin miehen kauppaan kyseistä tuotetta etsimään.Löytyihän se ja eikun pizzaa tekemään 
Pizza onnistui oikein hyvin,ainut vaan että oli aikas suolaista minun makuuni,en tiedä johtuiko vaan suolaisista täytteistä vai olinko havaitsevinani suolaisuutta myös pohjassa ja kastikkeessa...no oli miten oli,kyllä se syötyä tuli 
Täytteenä meillä savuliharouhetta,herkkusieniä,ananasta ja mozzarellajuustoa,mausteena pizzamauste ja pippuri.

pohja oli aikas kapea,joten yritin sitä vähän kaulita leviämmäksi ,pellin kokoiseksi
09.07.2009 - 11:12

Olin niin ihastunut Ekun ideaan,käyttää kanamunaa kolmioleipien täytteeseen,että tein uuden satsin tälläkertaa tonnikalasta ja kanamunasta...herrkullista ja tätä syötiin myös ihan uuden perunan lisäkkeenä...
TONNIKALA-KANAMUNALEVITE:
1 prk tomaattitonnikalaa
1 silputtu kesäsipuli (tai oman maun mukaan)
pala tuoretta kurkkua silputtuna
muutama rkl raejuustoa
muutama rkl majoneesia
mausteita oman maun mukaan(tilliä,pippuria,sitruunapippuria,paprikajauhetta,currya,yrttejä tms.)

sekä kolmioleipien välissä....

07.07.2009 - 16:11

tämmöstä herkkua syötiin yks ehtoo...vinkin täytteeseen nappasin EKULTA,kiitos paljon jouduin soveltamaan,kun ihan kaikkia samoja aineksia ei meillä ollut!
Eli näihin laitoin:
hienonnettua keitettyä kanamunaa
silputtua palvikinkkua
majoneesia
sipulisilppua
herkkukurkkua pilkottuna
yrttisekoitusta,pippuria
pikkasen ketsuppia
HERKKUA 

valitettavasti kuvat on vähän huonot :(
24.05.2009 - 18:23

vai miksiköhän noita kututaan...tacotubs...no,sellaisia popsittiin iltapalaksi,täytteenä aterialta ylijääneitä jauhelihapihvejä paloina,pastakastiketta ja kevytkermaviilistä tehtyä kastiketta 
28.04.2009 - 15:22

ihanaa pikapizzaa saa ruisleivästä...päällä kinkkuleikettä,pekonia,tomaattia,mozzarellaa ja basilkasilppua
28.04.2009 - 14:17

eräänä iltana täytettiin patongit näin,puolikkaina..ja vinkin näin ainakin Ekulla ja Mimmillä
täytteenä tonnikalaa,pekonia,sipulia ja juustoa
18.04.2009 - 21:53

tämä oli äidin lounas yhtenä päivänä...kaksi muksuista sairasti kotona,joten äiskä popsi nopsaan lämpimän leivän vaan nassuunsa...ruis-sydän,tonnikalaa,punasipulia,kinkkua ja juustoa.
15.04.2009 - 11:11

täytyypä laittaa vielä muutama herkuttelukuva...taas teimme täytettyjä patonkeja 
täytteenä:kinkku,pekoni,juustoraaste,tomaatti,basilika sekä kinkku,aurajuusto,tomaatti

naam 
10.04.2009 - 09:21

Vihdoinkin täytettyjä patonkeja...ja vinkinhän saimme näihin ensin alkuun EKULTA,Kiitosta vaan,ihanaa herkkua on näitä on muutkin tehneet mm.Mutikaisen Mimmi ja Kati ainaskin 
täytteenä,tonnikalaa,oliiveja,kirsikkatomaattia,juustoo ja mausteita.

EDIT:linkitys ei onnistu jostain syystä...yritän uudestaan myöhemmin.
08.04.2009 - 08:03

Saimme brie- juustoa Ruotsintuliaisina(siskoni ja miehensä tulivat äidin juhliin)ja kokeilimme sitä ensimmäistä kertaa paistettuna...korppujauheemme loppui kyllä kesken,mutta ei se haitannut ,tämä oli I H A N A A 
Kastoimme briepalat vehnäjauhoihin,kanamunaan ja korppujauhoihin.Paistoimme pannulla rapean pinnan.

lisäksi patonkia ja ruohosipulituorejuustoa.
29.03.2009 - 23:53

Perjantaina töissä ollessani,oli ukkokulta ja tytöt tehneet yhdessä pizzoja...olipa ihana palata töistä kotiin herkkuja popsimaan <3
kuviakin oli otettu,äidin blogia ajatellen tässä aineksia,pohjat kaupasta...tonnikalaa,oliiveja,herkkusieniä,kinkkurouhetta ja kebablastuja ainakin.

tässä valmistuu kebabpizza...

kebab-pizza,kinkkupizzaa ja tonnikala-katkarapupizzaa oli tarjolla 
20.03.2009 - 16:48

Yhtenä iltana töistä tulltua,oli ''ihan pakko''saada taas patonkia syödäkseen ja kanamunaa teki myös mieli...joten ei muuta kuin pakkasesta patonki uuniin ja täyttämään...miehen piti vähän pekoniakin käristellä mukaan 
on ihanaa kun voi välillä herkutella....

sitten aamiaiseen,joka oli patongin jämät Mimmin herkulliset kuvat tähän innoittivat 
18.02.2009 - 11:59

välillä pitää herkutella aurajuustoa ja mozzarellaa välissä 
16.02.2009 - 09:39

tämä olikin miehen tekemää herkkua...enpä tarkkaan tiedä mitä laittoi,mutta ainakin paahdettua pekonia,tomaattia,paprikaa ja katkarapuja niin ja yrttejä,kuivattua basilkaa ainakin

tässä valmistumassa....
10.02.2009 - 14:55

välissä homejuustoa ja kinkkua silputtuna...

tässä ilman tuota ihanaa auringonpaistetta :D
01.02.2009 - 12:53

pienet rieskaset sopivat hyvin pohjiksi...täytteeksi mitä kaapista löytyy,esim.kinkkua,aurajuustoa,mozzarellaa,purjosipulia,tonnikalaa tms.
30.12.2008 - 14:57
 juustoja tosiaan jäi yli,,joten niitä on tungettu ruokiin sekä herkuteltu vielä iltapalallakin :)
05.12.2008 - 08:30
 ...täyttettyä sellaista.Pakko oli tehdä tämmöistä pikaista täytettyä patonkia,eräänä iltana,kun tulin töistä kotiin...aurajuustoa reippaasti,korppukinkkua ja aterialta ylijäänyttä salaatinripettä :) Miksihän,minulla on koko ajan himo noihin patonkeihin...nytkin voisin hotkia tuommoisen suihini =P
12.11.2008 - 11:46
 tässä eräänä päivänä minun lounaani oli tämmöinen...kiiruusti levittelin tonnikalaa,aurinkotomaattia mausteita ja juusto ruisleivänpuolikaalle ja eikun mikroaaltouuniin hetkeksi,nam!!
24.10.2008 - 11:10
 ihan pakko oli tehdä pitkästä aikaa,kun Katella Makuhetkissä oli niin äärettömän ihanat kuvat :) Kiitokset siis Katelle :D Täytteenä tässä salaattia,kurkkua,tomaattia,vähärasvaista korppukinkkua ja balkania...joten ei ollut kamalan epäterveellistäkään ;)
13.09.2008 - 10:32
 ...ja kait se naisillekkin maistuu ;D miehen teki kovasti mieli,muna-anjovisleipiä ja tehtiinkin sitten kunnon leipä kerralla :D
24.08.2008 - 10:25
 :D Eräänä iltana kun könysin kotiin töistä ja oli hirmuinen nälkä,tein tämmöiset kerrosvoileivät.Mies oli paistanut broiskua iltaruoaksi,joten sitä sitten leipien väliin ja aurinkokuivattua tomaattia,juustoa,sinappia jne.NAM!!
25.04.2008 - 22:41
 itsetehdyillä jauhelihapihveillä ja ranskalaisilla.
23.04.2008 - 11:54
 kinkkua,suippopaprikaa,ananasmurskaa,juustoraastetta,yrttejä
12.04.2008 - 23:38
 tämä ei varmaan ohjetta kaipaa ;)
10.04.2008 - 22:37
 ruissydän,tomaattitonnikalaa,sipulia,raejuustoa ja juustoraastetta.
01.04.2008 - 20:10
 Synttäreiden kinkkupiiraan teosta jäi kinkkurouhetta yli,sitä syötiin näin,ruisleivän päällä.
28.03.2008 - 15:51
 Tässäpä miehen tekemää pizzaa.Käytti pohjana pieniä lapinrieskoja. Tämän kuvan myötä haluan toivottaa Hyvää viikonloppua kaikille!!=)
huomenna meillä vietetään 8 v synttäreitä !!Palaillaan :D
27.03.2008 - 14:25
 Paistia kun jäi yli,sitä syötiin näinkin,ruisleivän päällä.
23.03.2008 - 19:53
 Tekemääni patonkia syötiin myös näin...paistetulla kanamunalla ja pekonilla täytettynä :)
10.03.2008 - 22:31
 Lapset vaativat välillä herkkuleipiä,nämä tehtiin jo aikoja sitten...välissä kinkkua ja juustoa niinkuin näkyy ;D  ja vähän isommalle mm.vuohenjuustoa ja aurinkotomaattia
09.03.2008 - 23:06
tässä eräänä päivänä tehty,ylijääneistä jauhelihapihveistä.
20.02.2008 - 22:16
 Meillä on tytöistä kaksi sairastanut koko alkuviikon ja nyt kuume nousi nuorimmaisellakin =( eli putki jatkuu ties minne asti!Ruokahalu on lapsilla ollut nollissa,mitä nyt jotain lemppareita vähän on maisteltu,kuten kalapuikkoja ;) ja me vanhemmat ollaan lähinnä lämmitelty jämäsapuskoita pakkasesta,popsittu leipiä ja salaattia.  Savulohta ja kanamuna-majoneesiseosta.
09.02.2008 - 22:49
 Mies teki nämä herkulliset leipäpizzat...leipänä tekemäni pieni ''hiivaleipä''(bataattimuusista tehty,niinkuin sämpylätkin),jonka hän halkaisi neljään osaan ja päällysti herkuilla...vuohenjuustoa ym. 
08.02.2008 - 19:31
 Laitan tähän nyt viimeviikkoisia tekeleitä vielä...mm.näitä tacoja tehtiin(tätä jauhelihasoosia oli laatikkosruoassa jota taannoin tein) 400 g paistijauhelihaa jauhelihamaustetta,suolaa tilkka öljyä sipulisilppua punaisia papuja(valutettuna) makeaa chilikastiketta Ruskista jauheliha.Lisää joukkoon sipulisilppu ja kääntele hetken aikaa.Lisää pavut ja tilkka chilikastiketta.Anna kastikkeen muhia hetki(lisää tilkka vettä tarpeen vaatiessa). Tacojen täytteenä lisäksi kurkkua,tomaattia,jääsalaattia(jota ei kuvassa kyllä näy)jalapenosiivuja,juustoraastetta.
03.02.2008 - 22:19
 herkkua =P
05.01.2008 - 23:13
 Ja tässä sitten miehistä iltapalaa ;D Yritä tässä nyt sitten ''kevyttä linjaa'' ;0D Ehdotin miehelle,että kokeiles pizzaasi vuohenjuustoa,koska olin Opintoretki elämään blogissa sellaiseen törmännyt...Kiitokset Markelle,hyvästä vinkistä!=)
04.01.2008 - 22:47
 Alunperin vinkin näihin uunipunajuuriin löysin Katariinan keittiöstä...kokeilin sitten myös tuota vuohenjuustoa ja hyvää oli =P Kiitokset Katariinalle!!=)
02.01.2008 - 23:41
 Mitään uusia ruokia ei ole tullut tehtyä,joten laitetaan nyt edes kuva lämppäreistä...näihin käytettiin ylijäänet lihapullat,homejuustot ja salsaakin =)
14.12.2007 - 23:49
 vaikka näitä tortilloja ja rieskakääröjä on ollut täällä blogissani ''pilvin pimein''on ihan pakko laittaa vielä kuva tästä herkusta...savuporo ja mandariini sopivat niin hyvin yksiin =P
12.12.2007 - 15:48
 Tacoissa jauheliha-cheddar kastiketta,salsaa,salaattia,tomaattia ja kurkkua.
08.12.2007 - 22:39
 Muna-anjovisleipä...  naudanpaisti-mozzarellaleipä.
29.11.2007 - 22:11
 Tätähän oli pakko tehdä,kun kerta Juliekin ;)  ruisleipää,tomaattitonnikalaa,raejuustoa,kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta...niin ja yrttejä.
28.11.2007 - 22:38
 Näinkin ylijääneitä pihvejä syötiin ...paahdettua leipää,cheddarjuustoa,suolakurkkua.
21.11.2007 - 20:20
 Ruisleipää,lohta,salaattia ja nokare majoneesia(jossa suolakurkku kuutioita)
20.11.2007 - 22:29
 taas vaihteeksi tätä herkkua... Lapin rieskaa 1 prk tonnikalaa vedessä(valutettuna) 1 dl kevyttä majoneesia aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa kevyttä juustoraastetta pisaratomaatteja salaattia kurkkusiivuja basilikaa Sekoita tonnikala ja majoneesi tahnaksi.Levitä rieskalle ensin ohut kerros tuorejuustoa,sitten tonnikalatahnaa,tomaattilohkoja ja juustoraastetta.Lämmitä rieska tässä vaiheessa ja lisää sitten salaattia,kurkkua ja mausteita(voi nauttia lämmittämättömänäkin)Kääri rullalle ja leikkaa kahtia.
19.11.2007 - 20:14
 toisissa leivissä tonnikalaa,oliiveja ,juustoraastetta,yrttejä...  toisissa lisänä vielä homejuustoa!
12.11.2007 - 20:46
 Valitettavasti täyte ei tuosta näy...täytteenä myös aurajuustoa ja aurinkotomaattia =P
06.11.2007 - 19:47
 Mies kun poikkeaa lidlissä,niin usein hän tuo pakastepizzaa mukanaan.Tätä mozzarella-pestopizzaa hän tuunasi mieleisekseen,oliiveilla,aurinkotomaateilla,yrteillä ja lisäjuustolla =)
31.10.2007 - 07:11
 Tortillasta saa helpot nopsat''lämppärit'',savuliharouhetta,auraa ja juustoraastetta.
28.10.2007 - 21:44
 Tässä on taas käytetty samoja aineksia,kuin simpukkaliemissä,niin hyvää se on =) Mieheltä kuitenkin tarkistin ohjeen,mitä siihen laittoi :D 2 dl valkkaria 2 dl kermaa 1/2 kalaliemikuutio 1/2 purjoa silputtuna 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna pippurisekoitusta ja meiramia n.200 g katkarapuja Kaada nesteet kattilaan ja lisää joukkoon kalaliemikuutio.Lisää purjo ja valkosipuli,anna kiehua hiljalleen pehmeäksi.Mausta liemi ja lisää katkaravut,kuumenna.Tarkista maku.Tarjoa juuri paistetun patongin kera.
22.10.2007 - 21:35
 ;0D vai miksi tätä nyt sanoisi... Julien blogissa oli ihanalta vaikuttava juustorieska,no eipä meillä mitään rieskaa nyt sattunut olemaan,joten sainpa ahaa elämyksen,tortilloja kun sattuu AINA olemaan kaapissa!!:D Herkullista,en olisi ihan heti uskonut ;) Seuraavan kerran kokeilen alkuperäisesti rieskaan =)  kääräistiin kaksikerroin ja eikun ääntä kohti,NAM :)
21.10.2007 - 20:41
 Täytteinä pekonia ja kebablihaa...  oli hieman hankalaa täyttää,mutta kun pakkasessa ei sattunut olemaan muuta kuin viipaloituja patonkeja :D
19.10.2007 - 23:45
 Lasukasta jäi myös juustokastiketta ja sitäkin näissä oli päällä...
11.10.2007 - 22:25
 Tai en nyt tiedä onko nämä oikeaoppiset sellaiset...toisessa täytteenä balkaninmakkaraa,paistettua sipulia,kurkkusalaattia,cheddarjuustoa....  toisessa pekonimakkaraa,kurkkusalaattia,kurkkusiivuja ja ketsuppia.
08.10.2007 - 23:20
 Ensimmäistä kertaa näitä kokeiltiin...en tiedä tehtiinkö oikeaoppisesti...välissä paistettua broileria ja parsakaalia,mausteita ja juustoraastetta.Täytettä kahden tortillan väliin ja paisto molemmin puolin pannulla.Tarjolle neljään osaan leikattuna.  oli kyllä herkullista =P
07.10.2007 - 18:45
 Mies teki herkkuaan...ranskanleipä siivuiksi,väleihin balkaninmakkaraa,kippari juustoa,valkosipulia...uuniin hetkeksi ja eikun syömään.
05.10.2007 - 20:38
 jauhelihapihvejä ja sienisoosia jäi yli ja niistä tehtiin lämppärit =)
02.10.2007 - 22:39
 Pitkästä aikaa... tomaattitonnikalaa,purjosipulia,tomaattisiivuja ja juustoa!
16.09.2007 - 22:05
 pitkästä aikaa teimme lämppäreitä voileipägrillissä...täytteenä aurajuustoa,pekonia,tomaattia ja juustoraastetta,niin ja sipaisu sinappia =)
09.09.2007 - 22:38
 Huh...nyt on synttärit onnellisesti ohi ja pääsen vähän päivittämään blogia...tässäpä ensin vähän ruokapuolta :)
08.09.2007 - 11:34
 Mies väsäsi iltapalalautaset...kanamunaa mätitahnalla,patonkia,lohipiiraat(pakaste)kurkkua
08.09.2007 - 11:30
 Nyt vasta laitan eiliset postaukset...kalapuikkopäivä ja näinkin niitä syötiin...
03.09.2007 - 21:10
 Laitanpa taas näistäkin kuvan,vaikka aika usein näitä on tullut tehtyä...no,mies teki ja vaatimattomat neljä kerralla...tonnikalaa ja pekonia täytteissä ainakin ;) 
01.09.2007 - 11:54
 Tätä herkkua nyt kokeiltiin...ihanaa =) Kiitos kuuluu Justiinalle,jonka innoittamana näitä tehtiin =)  Täytteenä jauhelihaseosta ,salaattia,tomaattia,juustoraastetta ja ranskankermaa =P
Tämän myötä toivottelen kaikille:OIKEIN HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!!!:D
(tämä päivä kuluu maalla ja huomenissa suuntaamme 60 vuotis juhliin)
28.08.2007 - 19:37
 Broiskua,tomaattia,sulatejuustoa,purjoa ja yrttisekoitusta.
25.08.2007 - 20:56
 Taas meillä on tehty tortillapizzaa...se vaan on niin hyvää =P
16.08.2007 - 23:20
 Tehtiin täytettyä patonkia...täytteenä pannussa paistettuja broilerin nugetteja ,salaattia,kurkkua,tomaattia ja majoneesia...hyvää :)
12.08.2007 - 23:48
 Huomenissa alkaa sitten koulut... meillä on nyt sitten kolmasluokkalainen ja ekaluokkalainen lähdössä koulutaipaleelle <3 Sen kunniaksi meillä syötiin hampurilaisia,sipsejä,dippiä,täytettyä patonkia ja salaattia!!  patongin välissä majoneesia,kurkkua,tomaattia,sipulia ja keittokinkkua! 
30.07.2007 - 22:37
 Löysinpä kaupasta tonnikalaa sataykastikkeella ja sitähän piti kokeilla...ihanaa =P
18.07.2007 - 22:53
Julie on tehnyt ihania auralämppäreitä jo pariin otteeseen ja siitä muistui mieleeni,että sellaisia syötiin myös meillä taannoin,olin vaan unohtanut koko asian :D
16.07.2007 - 23:56
 Elikä meillä tehdään pizzat nykyisin näin helposti...tortillapohjiin...tämä oli niin loistava idea,ettei tästä hevillä luovuta ;) täytteenä,tonnikalaa,ketsuppia vähän,mozzarellajuustoa,tomaattisiivuja,oreganoa ja juustoraastetta. 
15.07.2007 - 22:44
 Ja roskaruokaa edelleen ;) Jauhelihapihvit tein ''suoraan paketista''eli muotoilin taikinasta pihvit,paistoin ne kypsiksi ja maustoin suolalla ja pippurilla.Eikä muuta kuin sämpylän väliin ja muut romut perään (salaatti,tomaatti,kurkku,herkkukurkku,cheddarjuusto ja hampurilaiskastike):D (pihviä ei kyllä kuvassa näy) :) Lisäys:

Pekonipurilaisiakin syötiin :D
15.07.2007 - 22:42
 Jälleen kerran helppoa mutkatonta herkkuruokaa :D Täytteenä broiskua(mandariinimarinadissa,paistettu pannulla)tomaattia,kurkkua,salaattia,hillosipulia...
14.07.2007 - 22:48
 Täytteenä metvurstia,salaattia,mozzarellajuustoa,tomaattisiivuja,kurkkua 
02.07.2007 - 21:05
 mozzarellajuustoa kirsikkatomaatteja aurinkokuivattua tomaattia aurinkokuivattujen tomaattien öljyä hieman kuivattua basilikaa ja mustapippuria( basilikan lehdet olisivat sopineet mainiosti koristeeksi ja makua antamaan romaattien ja mozzarellan väliin) Pujottele vartaisiin vuorotellen mozzarellapaloja ja tomaatteja.Ripsottele päälle hieman aurinkotomaattien öljyä ja mausteita.Anna makuuntua viileässä.
28.06.2007 - 16:31
 Nyt käytettiin viimeiset savuporot :D Lisänä vielä jäävuorisalaattia,aurinkotomaattia,juustoraastetta,kevätsipulisilppua,tomaattia,omenaa ja majoneesia .
19.06.2007 - 23:38
 Eilisestä salaatista jäi vähän riisi-tonnikala-raejuustosekoitusta ja sen käytin lämppäreihin.NAM :D
14.06.2007 - 23:08
 Välissä viipaloituja nakkeja,juustoa,kevätsipulia,majoneesia,ketsuppia ja kurkkua. Ompas huonoja kuvia tänään ja sapuskatkaan ei mitään erikoisia...täytyy varmaan ottaa ittiään niskasta kiinni :D
08.06.2007 - 23:32
 Mies sai vihdoin ja viimein lähetettyä viimeisen poronpaistin savustettavaksi ...maisteltiin sitä rieskaan käärittynä.NAM!!
02.06.2007 - 11:24
 mangoa ja homejuustoa,slurps =P
30.05.2007 - 23:36
JULIELTA nappasin ihanan ohjeen leipien päälle...tai riisikakkujen =) Valitettavasti kuva jäi tosi vaaleaksi,mutta tämä oli herkkua =P Täytteeseen laitoin kermaviiliä,kinkkua,kurkkua,tomaattia,mangoa ja hieman majoneesia!
27.05.2007 - 20:20
 Täytteenä tonnikalaa,rahkaa,majoneesia,mausteita jne. 1 prk tonnikalaa 1 dl rahkaa 2 rkl majoneesia 1 tomaatti silputtuna valkosipulijauhetta,basilikaa 1 liotettu liivate (sitruunamehu tilkkaan sulatettu) Sekoita ainekset keskenään.Täytä kostutetut hapankorput ja kääri rullalle.Laita viielään tekeytymään.  ja sitten kokeilin ohjetta jota ehdotin Migun blogissa,,, kostutetut hapankorppurullat laitetaan kulmittain muffinssivuokaan,täyte sama kuin yllä...tämä ei ihan onnistunut,täytettä oli voinut olla enemmän ja nuo hapankorpun reunat olisi ehkä kannattanut laittaa kiinni täytteeseen...
18.05.2007 - 21:38
 Ruisrealia,kalkkunaleikettä,paprikaa ja cheddarjuustoa!
14.05.2007 - 20:01
 Hot dog-sämpylän välissä viipalotuja lihapullia,paistettua kanamunaa,kurkkusalaattia,jäävuorisalaattia,kurkkusiivuja!!
05.05.2007 - 00:24
 Nyt vihdoin kokeilin näitä ihania pizzoja,joissa pohjana siis tortillat.Hyviä pizzoja tuli =P Näitä on tehnyt moni,mutta ohjeen löysin ensimmäistä kertaa Pomppiksen blogista!!Kiitos Pomppis(huhuu,minne olet kadonnut);) Näihin laitoin ketsuppia,mausteita,tonnikalaa,sipulirenkaita,tomaattia viipaleina ja juustoa!
02.05.2007 - 20:25
 Paahdettua ruisleipää,majoneesi-kanamuna-mätitahnalevitteellä. Nyt tuntuu vuodatus hieman tökkivän...joten jätän kommenttien lukemisen ja niihin vastailun suosiolla huomiseen!!Palaillaan!!=)
29.04.2007 - 22:57
 Perunarieskan välissä metvurstia ja homejuustoa!!
27.04.2007 - 22:48
 Nam...tämä on ihanaa...majoneesia,sinappia,kurkkua,mausteita ja pilkottua broiskua!!!
18.04.2007 - 10:31
 Vanha hyväksi havaittu tomaatti-tonnikalaleipä mozzarellalla ja Kmsu:lta vinkkiä napattu kanamunavoileipään,jossa alla myös mozzarellajuustoa,nam =)
03.04.2007 - 20:36
Julie oli tehnyt lämmintä voileipää jauhelihakastikkeesta(olen joskus itsekkin tehnyt ' 'herkkuleivät'')nyt kaappiin oli jäänyt possunsuikalesoosia pieni tilkka,joten laitoin sitä leivän päälle!!Ihanaa!!
01.04.2007 - 23:10
 Jälleen kerran täytettyä patonkia...tämmöisiä me ollaan,jos innostumme jostain ruoasta,saatamme tehdä sitä kyllästymiseen asti ;0D Täytteenä savulammas siivuja,parikasuikaleita,jäävuorisalaattia,punasipulia,metvurstia ja mozzarellaa!
01.04.2007 - 23:07
 Tässä miehen lemppari herkkupala...herkkusieni koverretaan,täytteeksi voimaksta koskenlaskijaa ja ympärille kääräistään pekonia!Tämä om ihanaa myös grillattuna,nyt nämä paisetettiin uunissa ;)
30.03.2007 - 23:22
 Miksiköhän en ole aiemmin täyttänyt patonkia ;)ihanaa!!Vinkin tähän nappasin Kettuterroristit blogista,Kiitos Kmsu =) Täytteeksi laitoin,jäävuorisalaattia,kalkkunaleikettä,kalkkunametvurstia,mozzarellaa, kirsikkatomaattia ,mustapippuria,punasipulia ohuina siivuina ja majoneesia!!  tästä näkyy hieman paremmin täytteen mozzarellat!!;)
23.03.2007 - 22:11
 Näitä olen tehnyt ennenkin...leipää,tonnikalaa tomaattikastikeessa,raejuustoa ja tomaattisiivuja...leipänä tälläkertaa ruisleipä!!Kiitokset vaan naapurille joka vinkin näihin ihaniin leipiin alunperin antoi ;D Muuten meillä on aika hulinapäivä ollut...huomenna vietetään synttäreitä ja ''leiponut'' olen koko illan ja nyt on ihan pakko mennä jatkamaan :D
23.03.2007 - 22:08
 Tässä nyt ''ohje''jolla mieheni tekee jauhelihavoileivät...jauhelihataikinaa painellaan kevyesti voidellun vaalean leivän päälle.Paistetaan pannulla ensin lihapuoli(paista kypsäksi)ja sitten leipäpuoli.Päälle paistettua kanamunaa!
19.03.2007 - 09:17
 Tähän myös hyödynnettiin jämäruokia...
13.03.2007 - 21:56
 Itseasiassa eilen illalla tein itselleni tonnikalavoileivän ja se oli taas niin hyvää, että tein tänään itselleni ateriaksi pari uutta leipää :D Ruisleipää,tonnikalaa,ruikkaus ketsuppia,punasipuliviipaleita ja juustoraastetta hieman...nam
12.03.2007 - 07:27
 Arvaatte varmaan...kyllä miehen tekemiä lämpimiä leipiä :D päällä ylijäänyttä possunlihaa ja reippaasti juustoa!!
08.03.2007 - 22:40
 Taas kerran hyödynnettiin jämäruokaa...eilisiä lihapullia jäi pari kattilan pohjalle ja ne käytin näihin leipiin!!Alla ruis Realia,hieman tomaattikastiketta ja lihapullat siivuina,päälle juustoraaste ja lämmitys mikrossa.Lisäksi salaattia ja punajuurta!!
05.03.2007 - 19:50
 Jotenkin tuntuu niin takkuiselta tämä ''laihdutusprojekti''...tässä leipä joka kuvastakoon oloani ;0D
04.03.2007 - 10:44
 Tässä sitten naisellinen iltapala ;0D JULIEN blogissa voit käydä katsomassa kauniisti asetellun dippilautasen...mallia otin sieltä!!Kiitos Julie!!=) Dippisoosina tähteeksi jäänyttä juustokastiketta ja ranskan kermaa,ripaus mausteita!!
02.03.2007 - 22:13
 Tämmöisen leivän söin lounaaksi...real ruisleipää,päälle eilistä perunamuusia ja lindströminpihvi,sekä hieman juustoraastetta!!
27.02.2007 - 23:00
 Miehen ruoanlaittovuoro ;) uunissa haudutettua poroa ja juureksia...käärittiin pinaattitortilloihin!!Nam!! 
27.02.2007 - 22:55
 Lämpimät voileivät edellispäivän jauhelihakastikkeesta...
30.01.2007 - 20:32
Ei makeaa mahan täydeltä blogista löytyi näiden piiraiden ohje...omani ei niin onnistunut... täältä voi katsoa miltä niiden piti näyttää!!=) Hyviä olivat kuitenkin!!;) Myllyn Paras lentitaikinaa TÄYTE: 100 g kevyttä kinkkua silputtuna kourallinen oliiveja silputtuna 100 g tuorejuustoa 1 muna pippuria ja basilikaa Kaikki ainekset sekaisin.Täytä lehtitaikinaneliöt,nipistä kulmat keskellä kiinni.Laita muffinssivuokaan(käytin vielä paperivuokiakin).Voitele munalla ja paista 200 asteesa kauniin ruskeikis 15-20 minuuttia!!
22.01.2007 - 20:03
 Laitan tähän nyt kuvan(taas)miehen tekemistä lämppäreistä...yritä nyt sitten näitä olla syömättä...näissä oli kebablihaa,melonia,juustoa...
20.01.2007 - 23:09
 Sain naapuriltani vinkin kokeilla tonnikalaa-tomaattikastikeessa ja raejuustoa....olikin todella ihanat leivät!!Käytin leipänä kaurapaahtoa,levitin leiville tonnikalaa ja purjosipulia silppuna sekä raejuustoa,mikroon hetkeksi lämpiämään ja syömään!!Nam!!=)
16.01.2007 - 22:11
 Näihin lämpimiin leipiin, käytettiin täysjyvä paahtoleipää,kevyt sipaisu margariinia ja sinappia,lähes rasvatonta palvikinkkua(3%)tomaattisiivuja ja mozzarella(9,7%)
15.01.2007 - 20:07
 Näissä leivissä on jauhelihamureketta,purjosipulia ja Polar 15% juustoa...
14.01.2007 - 00:03
 Enpä keksi tälle mieheni ''spesiaalileivälle''muuta nimeä...kokonainen ranskis siivutetaan niin,että siivut jäävät pohjasta kiinni.Joka väliin levitetään hieman margariinia,hienonnettua valkosipulia,kinkkusiivuja,metvurstisiivuja ja juustoa.Leipä laitetaan uunivuokaan ja paistetaan 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi!!Ei ole mitään laihdutusruokaa ;) tosin jos käyttää öljyä ja kevytjuustoa ja kevyt metvurstia,niin eiköhän hieman kevene :)(ja leipäkin voi olla jokin terveellisempi vaihtoehto)
15.12.2006 - 19:59
 Mies teki tämmöisen pizzan tänään...ja alustakin on niin hieno ;0) vanha kulahtanut leikkuulauta ;0D Tässä oli sipaisu hunajasinappia,pekonia,homejuustoa,fetaa ja oliiveja,niin ja juustoraasteeta!!
14.12.2006 - 22:21
 Päällä kerma-ruohosipulituorejuusto pursotuksia ;)
10.12.2006 - 11:37
 Tässäpä nami iltapala...tämä ei varmaan kummempaa ohjetta kaipaa...paistoin kevyesti pekonia pannulla ja imeytin liiat rasvat pois...voitelin leivät ohuelti,levitin pekonia leiville,ripottelin päälle yrttejä,leikkasin homejuustosiivuja päälle ja vielä muutama tavallinen juustonsiivu,sitten vaan voileipägrilliin paistumaan!!
11.11.2006 - 22:36
 Nämä oli Myllyn Paras reseptiklubin ohjeissa...  Ja taikinaa kun jäi tein ''pikapullia'' taas...taidan toistaa itseäni...näissä oli mantelirouhetta...
03.11.2006 - 23:39
 Aikuisten lemppari iltapala ;) Tomaattisiivuja,mozzarellasiivuja,basilkan lehtiä,pippuria ja sain Polkkapossulta vinkin,että tähän voisi lurauttaa myös oliiviöljyä!=) Joskus teemme tästä myös lämpimän version,lämmitämme annoksen mikrossa ja kuullotamme päälle pekoni ja valkosipulisilppua!!:)
31.10.2006 - 19:31
 Oli tuota lehtitaikinaa,niin kokeilin myös tällaisia pasteijoita...täytteenä kalkkunaleikettä pieneksi pilkottuna,juustoraastetta ja yrttejä... Levitin lehtitaikinalevyt pellille ja puolitin ne.Levitin paloille pilkottua kalkkunaleikettä, juustoraastetta ja ripotin hieman yrttisekoitusta joukkoon.Nostin taikinapalan kaikki kulmat keskelle ja nipistin hyvin kiinni,voitelin munalla ja paisoin 200 asteessa noin 15 minuuttia!!(hieman nuo meinasivat aueta)
29.10.2006 - 19:14
 Tässä iltapala... Kuva ei ole mikään loistava...leipänä grahampaahtoleipä...täytteenä broileria,pekonia,juustoa ja mausteita..
09.10.2006 - 18:37
 Tässäpä taas miehen väkertämää iltapalaa... Näissäpä ei muuta ollut,kuin katkarapuja,juustoraastetta ja yrttejä!!
06.10.2006 - 23:17
 Aivan ihana iltapala...rieskaa ja herkullisia täytteitä...:) Lapin peruna rieskaa(Vaasan) tonnikalaa(valutettuna) raejuustoa metvurstia pilkottuna tuorejuustoa juustoraastetta yrttejä pippuria Sekoita tonnikala ja raejuusto keskenään,lisää joukkoon yrttejä ja pippuria.Levitä rieskalle tonnikalatäytettä ja juustoraastetta.Kääri rullalle ja jaa kahtia.Ripottele päälle vielä hieman juustoa! Levitä toiselle rieskalle tuorejuustoa ja levitä päälle pilkotut metvurstit ja raejuustoa,sekä juustoraastetta.Kääräise rullalle,halkaise ja ripota päälle juustoa.Lämmitä rieskarullia muutama minuutti mikrossa tai uunissa!!
27.09.2006 - 22:17
 Huuh,ei tietoakaan painon alenemisesta,kun ukkokulta väsää lähes joka ilta ihania lämppäreitä...voisihan niistä tietysti kieltäytyä... ;O) Näissä oli pekonisilppua,fetajuustoa,valkosipulia ja juustoraastetta,sekä mausteena ainakin pippuria!
13.09.2006 - 23:19
 Patonkia viipaleina pekonia silputtuna muutama oliivi fetaa paloina juustoraastetta Levitä patonginpaloille pekonisilppua,fetapaloja ja oliiveja.Ripottele päälle juustoraastetta ja kuorruta kuumassa uuniissa muutamia minuutteja!!
11.09.2006 - 09:14
 Pohjana kaupasta ostettu valmispohja!! Täytteenä:ketsuppia,pestoa,pekonia,fetajuustoa,mozzarella viipaleita,mustia oliiveja ,oreganoa ,pippuria,ja paljon juustoraastetta päällä!!
|
Täältä löytyy lisää kivoja pohjia
postia
viltsunruoka(at)(piste)luukku.com
YSTÄVÄLTÄ
 Kiitos Raija!!!
KIITOS...

Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3
SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3
Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)
You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM Aino ja Jonna <3

Blogini löytyy myös täältä:
|