Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.04.2010 - 14:47

 Kaupassa sattui silmiini juustoiset broilerifilesuikaleet ja ajatus tehdä niistä kiusaus.Hyvää tuosta tuli ja lisäjuustoksi heitin sekaan vielä revittyä mozzarellaa

 

JUUSTOINEN BROILERIKIUSAUS:

1 rasia juustoista broilerinfilettä(atria)

1 pss peruna-sipulisekoitusta

hitunen suolaa

1 pallo mozzarellajuustoa revittynä

currya,barbequemaustetta

1 prk ruokakermaa

 

Paista broilerinfilesuikaleet kevyesti.Lisämausta currylla ja barbequemausteella.Lado peruna-sipulisekoitusta ,suolaa ja broileria sekä revittyä mozzarellaa kerroksittain uunivuokaan.Kaada päälle ruokakerma ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

01.04.2010 - 10:45

Kiusaukset on helppoakin helpompia arkiruokia...tähän käytin siis savukinkkurouhetta ja sinppikurkkusalaattia,ruokakermaa ja ripaukset muitakin mausteita(barbeque,pippuri)eli maun mukaan

20.02.2010 - 10:21

Tämä on oikeastaan ihan vaan,pastalaatikkoa,mutta jossakin ruokaohjelmassa(anteeksi nyt,en kyllä muista missä) tämä kulki nimellä Juustomakaroni ja siinä kokki lisäsin joukkoon upeaa Hummerinlihaa,sekä suositteli käyttämään putkipastaa,jotta juustokastike imeytyy hyvin pastan sisällekkin...noo,meillä nyt ei hummeria syödä,joten kehittelin oman  arkisen version Tämä oli herkkua

 

JUUSTOMAKARONI JAUHELIHALLA:

n 5 dl pastaa keitettynä(en kyllä mitannut,koska viskon pastaa kiehumaan näppistuntumalla)

keitin veteen reippaasti karkeaa suolaa,jotta pasta maistuu(kokin vinkki)

 

JAUHELIHASEOS:

400 g jauhelihaa

suolaa,pippuria

turaus ketsuppia ja chilikastiketta

yrttisekoitusta

Paista jauheliha ja mausta se.Sekoita pastan joukkoon.

 

JUUSTOKASTIKE:(tämäkin tehty näppituntumalla)

nokare voita

2 rkl vehnäjauhoja

maitoa

jauhettua muskottia ja suolaa

runsaasti juustoraastetta,mieluusti voimakasta

 

Sulata voi ja lisää siihen jauhot.Kuullota,mutta älä anna ruskistua.Lisää vähitellen maitoa,koko ajan sekoittaen,kunnes saat haluamasi paksuisen kastikkeen.Anna poreilla kymmenisen minuuttia.Lisää juustoraastetta ja mausta kastike.

 

Kaada juustokastike, pasta-jauhelihaseoksen päälle ja sekoita sitä niin,että sitä on joka puolella.Pinnalle vielä kunnon kerros juustokastiketta.Ripottele päälle korppujauhoja(Kokki laittoi mielestäni murustettua leipää ruokansa päälle)Paista  200 asteisessa uunissa reilun 1/2 tuntia,kunnes pinta on saanut väriä.

 

 

02.02.2010 - 21:05

Tässä taas yksi nopsa arkiruoka...kiireetön emäntä tekee tämän alusta alkaen itse ja sitten tämmöinen kiireinen ostaa valkosipuliperunat kaupan pakastealtaasta mutta niin tai näin,tämä oli herkullista,koko perhe tykkäsi.

 

400 g jauhelihaa

suolaa,pippuria,yrttisekoitusta

pala sipulia silputtuna

1 valkosipulinkynsi silputtuna

töräys ketsuppia

tilkka vettä

1 pss valkosipuliperunoita

hieman suolaa

2,5 dl ruokakermaa

 

Ruskistele jauheliha ja mausta se.Viskaa joukkoon sipulisilput.Purista joukkoon ketsuppia ja lorauta tilkkanen vettä.Anna kiehua muutamia minuutteja.Lado perunaviipaleita uunivuokaan,sekä hieman suolaa,kerroksittain kastikkeen kanssa,päälimmäiseksi perunaa.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran,tai kunnes on kauniin ruskeaa ja perunat tuntuvat kypsiltä.

06.01.2010 - 14:11

Lastemme lempiruokaa...tähän  hyödynsin ylijääneen Punajuuri-jauhelihakastikkeen.

30.12.2009 - 12:51

Arkiruokia ja broileria tosin kinkkukin maistuisi taas

20.12.2009 - 18:38

 

Kevyttä ja helppoa,näin ennen Joulua...

ehkä pikkasen tummaksi vaan pääsi pinnaltaan,kun äiskä läks töihin ja jätti muut vahtimaan ruokaa

15.12.2009 - 11:52

 

Maukas helppo arkiruoka

 

1 pss valkosipuliperunoita(oolannin)

1 prk tonnikalaa vedessä,valutettuna

tomaattia viipaleina

juustoraastetta

1 prk ruokakermaa

tilliä

pippuria,suolaa,valkopippuria

 

Lado perunaviipaleita voidellun vuoan pohjalle.Ripottele mausteita.Laita väliin tonnikalat ja viipaloitua tomaattia,mausteita ja juustoraastetta.Päällimmäiseksi perunaviipaleita.Pinnalle juustoraastetta.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa n.tunnin verran.

25.11.2009 - 09:03

 

Kun sairastettiin flunssaa,tein mahdollisimman helppoja ruokia...esim.tämä perunasoselaatikko,jonka valmistin vamismuusiaineksista(pakaste).

 

JAUHELIHASEOS:

400 g kevyttä jauhelihaa

silputtu sipuli

2 porkkanaa raasteena(voi jättää poiskin)

mausteita:grillimaustetta,pippuria,yrttejä(suolaa)

1/2 prk tomaatti-basilika tuorejuustoa

töräys ketsuppia

chilikastiketta

tarvittaessa loraus vettä

 

Valmista löysähkö muusi.Paistalla jauheliha ja sipulisilppu.Lisää joukkoon porkkanaraaste.Mausta seos.Lisää joukkoon tuorejuusto,ketsuppi ja chilikastike.Lisää tarvittaessa vähän vettä.Anna kypsyä hetken aikaa.Tarkista maku.Lado muusia ja jauhelihaseosta kerroksittain uunivuokaan.Päälimmäiseksi muusia.Ripottele pinnalle korppuajauhoja.Kypsennä uunissa 200 asteessa noin tunnin verran.

 

16.11.2009 - 22:09

Erään päivän makaronilaatikko elikä siis,tarkoitus oli tehdä makaronilaatikkoa, 3 juuston kerma lisäyksellä,mutta ohje muuttui matkan varrella,koska hups kanamunat olivat loppuneet...eli tästä tuli makaroni paistos,sillä kermalla ja hyvää tulikin,vaikka itse sanon.

 

JUUSTOINEN MAKARONIPAISTOS:

n. 5 dl makaronia keitettynä

400 g jauhelihaa

sipulisilppua

2 raastettua porkkanaa

muutama aurinkokuivattu tomaatti sillputtuna

suolaa,pippuria,maustepippuria,paprikajauhetta yms.

chilikastiketta

1 prk 3 juuston ruokakermaa

 

Paista jauheliha ja lisää joukkoon sipulisilppu,porkkanaraaste,aurinkotomaatit ja mausteet.Anna hetken aikaa kypsyä.Kaada keitetyt makaronit ja jauhelihaseos uunivuokaan,sekoita tai kerrosta,oman maun mukaan.Kaada ruokakerma joukkoon ja paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

06.11.2009 - 08:20

 

Tässä sitten meidän Pyhäinpäivän aterian lisäke.Eli rosamundaperunasta tehdyt viipaleperunat,mausteena rakuuna,pippuri ja suola,samalla pellillä punasipulia.(nämä olivat nimeltään Kantriperunat)

 

KANTRIPERUNAT:

rosamundaperunaa viipaleina

2 punasipulia viipaleina

öljyä

mustapippuria,suolaa

1/2 tl rakuunaa

 

Pyöritä perunat tilkassa öljyä(tai sivele perunoille)Mausta  viipaleet.Lisää tilkka öljyä ja mausteita myös sipuleille.Lado viipaleet uunipellille leivinpaperin päälle.Paista 225 asteessa n.15-20 minuuttia.(samalle pellille tuli vielä mureke ja kypsennystä jatkettiin n.15 minuuttia vielä)

Pyhäaterian valmisti myös mieheni,en saanut mennä ollenkaan neuvomaan tms

30.10.2009 - 13:06

 

tässäpä miehen valmistamat herkulliset täytetyt paprikat

21.10.2009 - 12:21

 

näitä ahmisi vaikka kuinka monta tein nyt kerrankin kastikettakin ja valmistin sen keittämällä kokoon,vuokaan jäänyttä kerma-siirappi-keitinlientä.lisäilin kermaa ja mausteita.

kastiketta ei välttämättä edes tarvitse,kunhan puolukkahilloa on tarjolla

21.10.2009 - 11:36

Kaalikääryleet on niin herkkua...laitan nyt tähän vähän oheistusta,jos joku ei ole sattunut vielä kokeilemaan Täytteessä jauhelihaa,riisiä,sipulia jne.Kaalin keittämisestä en huomannut kuvaa ottaa...

Kaalin kantaan kannattaa tehdä ristikkoviilto ja kovertaa myös hiukan puumaista kantaa pois,niin saa lehdet helpommin irti.Keitä kaalia runsaassa väljässä suolatussa vedessä,kunnes lehdet pehmiävät.

TÄYTE:
400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
silputtua kaalia
1 muna
loraus kermaa
keitettyä riisiä (1 dl riisiä +4 dl vettä+ puolikas liemikuutio)
suola,meiramia,pippuria,siirappia,kermaa,keitinvettä

Keitä riisi kypsäksi,vedessä jossa on puolikas liemikuutio.Ruskista jauheliha ja sipulisilppu.Lisää joukkoon riisi, hienonnetut kaalinlehdet,muna,kerma ja mausteet sekä siirappia.

 

ohenna lehtiruotia terävällä veitsellä,ettei se jää paksuksi ja kovaksi,kypsyy myös nopeammin...levitä runsas ruokalusikallinen täytettä kaalinlehdelle...

taita kaalin alapuolelta osa vaakasuoraan keskelle,täytteen päälle ja käännä molemmat sivut keskelle..

 

rullaa kääryle tiukaksi paketiksi....lado kääryleet tiukasti vieri viereen,voideltuun uunivuokaan,lorauta joukkoon kermaa ja kaalin keitinvettä,valuta päälle siirappia ja lisää päälle voinokareita.Paista 150-175 asteisessa uunissa 1,5-2 h

 

pikkasen liian tummilta näyttää(jätin valvonnan muille,kun kiiruhdin itse töihin)

14.10.2009 - 12:38

 

Laatikkoruokaa jälleen eli samalla periaattella tehty kuin nakkilaatikkokin...valkosipuliperunoita,kinkkurouhetta,herneitä jne...tälläkertaa munamaidolla.

 

18.09.2009 - 11:46

Kylmäsavulohta oli senverran,että tein siitä vielä laatikkoruoan...tästä tuli älyttömän hyvää,suosittelen

Joukossa porkkanaa ja Kippari-ruokakermaa.

 

KIPPARIN-LOHILAATIKKO:

5 isoa perunaa ohuina viipaleina

4 porkkanaa ohuina  viipaleina(pienehköjä)

1 silputtu keltasipuli

muutama ohut siivu savujuustoa

ripsaus valkopippuria

1 prk Kippari-ruokakermaa

arviolta 300 g kylmäsavulohta ohuina viipaleina

 

Lado viipaloidut peruna,porkkanat,lohet ja savujuustot,kerroksittain uunivuokaan.Ripsauta hieman valkopippuria mukaan.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa reilu tunti,kunnes juurekset ovat kypsät.

huom.suolaa en lisännyt yhtään,koska suolaisuutta tuli sekä lohesta,että juustosta ja ruokakermasta.

 

 

07.09.2009 - 22:25

 

tästä tuli ihanaa,vaikka itse sanon perunaa ja bataattia viipaleina,suolaa,pippuria,timjamia,basilikaa,tilkkanen limenmehua...

 

4-5 perunaa

tilkka öljyä

1 sopivan kokoinen bataatti

merisuolaa,mustapippuria

kuivattua timjamia

tuoretta basilikaa revittynä

loraus vastapuristettua limemehua

1 pr ruokakermaa

 

Viipaloi perunat ohuiksi lastuiksi.Viipaloi myös bataatti,mutta jätä paksummiksi kuin peruna.Paista perunaviipaleita hetken aikaa pannulla tilkassa öljyä.Lado perunaviipaleita ja bataattisiivuja kerroksittain uunivuokaan.Lisää myös mausteita kerroksien väliin ja purista muutama loraus limemehua bataatiien päälle.Kaada ruokakerma juuresten päälle.Paista 200 asteisessa uunissa vajaa tunti.Kokeile kypsyyttä välillä.

28.08.2009 - 11:33

Makaronilaatikkoa pyydettiin moneen otteeseen,joten sitä sitten tehtiin...tälläkertaa lisäsin silputtua pekonia makua antamaan.

 

tässä menossa uuniin,päällä myöskin juustoraastetta.

08.06.2009 - 14:45

 

Lapset kinusivat lasgnea,mutta tämä mamma oli niin laiskalla päällä,ettei viitsinyt alusta pitäen itse tehdä,vaan turvautui puolivalmisteeseen tässä kohtaa...kaupasta siis lasagnettetarpeet ,senkun paistoi vaan jauhelihaa joukkoon.Kyllähän tämä ihan hyvää oli,mutta täytyy sanoa että itse tehty vie kyllä voiton 6-0 Nauru

 

03.06.2009 - 17:36

 

1 pss valkosipuliperunoita(oolannin)

400 g maustamattomia broilerinfilesuikaleita

currya,suolaa,pippuria.paprikajauhetta,yrttisekoitusta

1 prk ruokajugurttia

1 prk ruokakermaa

(pikku töräys sinappia + ketsuppia)

1 prk herkkusieniä viipaleina

tomaattia viipaleina

 

Ruskistele broilerit öljytilkkasessa.Mausta.Sekoita ruokakerma,ruokajugurtti ja mausta.Lado perunaviipaleet ja broilerit sekä tomaattiviipaleet ja sienet kerroksittain uunivuokaan Kaada kermaseos päälle.Paista reilu tunti 175 asteisessa uunissa,voi nostaa lämpöä loppupuolella.

   

02.06.2009 - 13:24

kinkkukiusausta tehtiin taas vaihteeksi...sekaan raastoin tälläkertaa juureksia:porkkanaa,kesäkurpitsaa,selleriä ja palsternakkaa.

27.05.2009 - 10:12

 

tai oikeammin makaronilaatikko ilman munamaitoa Silmänisku laatikkoa piti tehdä taannoin,mutta kanamunia ei löytynytkään kaapista Nolostunutjoten olkoon tämä vaikka paistos sitten...hyvää oli noinkin Hymy

 

5 dl makaronia keitettynä

400 g kevyttä jauhelihaa

silputtu sipuli

1/2 prk pastakastiketta

töräys tomaattiketsuppia

pippuria(valko-,mauste-,mustapippuri)yrttejä oman maun mukaan

juustoraastetta

 

Ruskistele jauheliha ja lisää joukkoon sipulia.Lisää joukkoon myös pastakastike(voi käyttää enemmänkin) ja mausteet.Anna hautua hetken aikaa.Tarkista maku.Kaada jauhelihaseos ja keitetyt makaronit uunivuokaan ja sekoita ne.Ripottele päälle juustoraastetta ja paista200 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

11.05.2009 - 15:35

 

mies valmisti Äitienpäiväherkut <3

 

JUUSTOISET VALKOSIPULIPERUNAT:

6 perunaa viipaleina

valkosipulinkynsiä oman maun mukaan

juustoraastetta

1 prk ruokakermaa

suolaa,pippuria

 

Paista viipaloidut perunat pannulla öljy-margariiniseoksessa.Lado paistetut perunat uunivuokaan,kerroksittain juustoraasteen  kanssa.Ripottele väleihin mausteita ja valkosipulia.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran.

13.04.2009 - 18:34

Jälleen tätä meidän herkkuamme,niinkuin toissa pääsiäisenäkin  tälläkertaa tekijä oli allekirjoittanut ja sen ehkä huomaa perunoiden väristä,jos ei muusta Silmänisku

 

1 kg perunoita viipaleina
200 g vuohenjuustoa viipaleina
1 prk kermaa
suolaa ja pippuria(oman maun mukaan)

Lado perunat,vuohenjuustoviipaleet ja mausteet kerroksittain vuokaan.Kaada päälle kerma.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

13.04.2009 - 18:21

juu,elikäs lauantaina popsittiin ihan tavallista Janssonin kiusausta...nam,olikin hyvää pitkästä aikaa Kieli ulkona

08.04.2009 - 07:56

Tämä nyt vaan on niin hyvää arkiruokaa...tälläkertaa lisäsin lohikiusukseen porkkanaa lantteina ja hieman paahdettua sipulia Kieli ulkona

 

1 pss peruna-sipulisekoitusta

250 g sitruunamarinoituja kirjolohipaloja

2 porkkanaa lantteina

2 rkl paahdettua sipulia

1 prk ruokakermaa

suolaa,paprikajauhetta(pikku ripsaukset)

 

Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan.Kaada ruokakerma päälle ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin tai himpun verran yli.Tarjoa raikkaan salaatin ja etikkasäilykkeiden kera.

27.03.2009 - 09:57

 

vai pitäisikö sanoa kiusaus...tässä siis peruna-sipulisekoitusta,papuja,ruokakermaa,mozzarellaa ja mausteita.

 

1 pss peruna-sipulisekoitusta

1/2 pss papuja pätkittynä

1 pallo mozzarellaa revittynä

1 prk ruokakermaa

mausteina:paprikajauhe,suola,pippuri

 

Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

 

tässä ennen uuniin menoa.

27.03.2009 - 09:55

 

laatikossa myös bataattia(jälleen kerran...se nyt vaan on niin ihanaa) Silmänisku

 

5-6 perunaa viipaloituna

1 bataatti viipaleina(saa olla paksumpaa viipaletta kuin peruna)

400 g jauhelihaa

silputtu sipuli

1 prk pestokastiketta + vettä(n.1/2 prk)

suolaa,pippuria(muista,että mausteita on myös tuossa pastakastikeessa)

 

Paista jauheliha ja sipuli ja mausta se.Lado viipaloituja perunpita,bataattia ja paistettua jauhelihaa kerroksittain vuokaan.Kaada kerrosten väliin myös pastakastiketta ja lisää perunoille varoen suolaa.Kaada päälimmäiseksi loput kastikeet ja lurauta joukkoon hieman vettä.Paista 200 asteisessa uunissa reilu tunti.Kokeile perunoiden kypsyyttä välillä.

 

kehno kuva...yritin kuvata miltä kerrokset näyttivät...

 

05.03.2009 - 16:30

 

Jos nyt noin voi ''sanoa'' Silmänisku tähän lisäsin mausteeksi aurinkokuivattuja tomaatteja ja joukossa myös herkkusieniä...

 

edit:lisään tänne nyt ne viimeisimmät kuvat ja ohjeet,joita tuli tuonne toisaalle laitettua...

 

5 dl makaroneja keitettynä

400 g kevyttä jauhelihaa

suolaa,mustapippuria,maustepippuria,paprikajauhetta

silputtu sipuli

1 prk herkkusieniä hienonnettuna

muutama aurinkokuivattu tomaatti hienonnettuna

töräys tomaattisosetta

tilkkanen vettä

juustoraastetta

3 munaa

n.7 dl maitoa

munamaitoon vielä ripaus suolaa ja valkopippuria

 

Keitä makaronit ja valmista jauhelihakastike.Ruskistele jauheliha ja mausta se.Lisää joukkoon sipuli,hienonnetut herkkusienet sekä aurinkotomaatit.Lorauta joukkoon tomaattisose ja vesi.Anna kiehua hiljalleen hetki.Tarkista maku.Lado kerroksittan keitettyä makaronia,jauhelihakastiketta ja juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.

 

     

 

runsaasti myös juustoraastetta  Kieli ulkona

24.02.2009 - 10:30

 

tässä oli:

400 g porsaanlihaa suikaleina

mausteiksi suola,mustapippuri,jauhettu maustepippuri,paprikajauhe

sipulia silputtuna(oman maun mukaan)

1 pss peruna-sipulisekoitusta

1 pss pakasteherneitä

1 prk ruokakermaa,maustettuna sinapilla,ketsuppitöräyksellä ja lorauksella soijaa

 

Ruskistele lihat ja mausta ne.Lisää joukkoon sipulia kuullottumaan.Lado lihoja,herneitä ja peruna-sipulisekoitusta vuorotellen uunivuokaan.Mausta ruokakerma ja kaada se joukkoon.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

19.02.2009 - 10:19

lasagnea tein tälläkertaa tämmöisenä versiona ja hyvää oli tämäkin,tosin lapset tykkäävät enemmän jauheliha tai broilerilasukasta Silmänisku

 

lasagnelevyjä

1 prk herkkusieniä viipaleina

2 porkkanaa suikaleina

1 isohko sipuli

pala valkokaalia suikaleina

2 dl maissia

öljyä

pippuria,suolaa,paprikajauhetta,muskottia

tilkkanen vettä

Juustokastiketta

 

Hienonna herkkusieniä vähän.Kuullottele niitä ja kasviksia tilkassa öljyä.Mausta ja lisää hieman vettä.Anna hautua hetken aikaa.

Lado vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä,herkkusieniseosta ja juustokastiketta.Päälimmäiseksi kerros lasagnelevyjä ja loput juustokastikeet.Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran.Kokosin lasukan pitkään vuokaan.

 

 

tässä näkyy tuo sieniseos....ja uunista tulleena

16.02.2009 - 09:30

löytyy vielä muutama kuva tauon aikana tehdyistä sapuskoista...tässä arkiruokaa parhaimmillaan Kieli ulkona

1 pss peruna-sipulisekoitusta

kevytlenkkiä pilkottuna(ruskista kevyesti pannulla)

suolaa,pippuria

1 prk ruokakermaa

sinappia ja ketsuppia töräys

jotain mieleistä juustoa pilkottuna/raasteena tms.esim tuorejuustokin tähän varmaan sopisi

 

Lado kerroksittain peruna-sipulisekoitusta mausteita,juustoa ja makkaraa uunivuokaan.Mausta ruokakerma sinapilla ja ketsupilla.Kaada vuokaan.Ripottele päälle vielä juustoraastetta.Paista tunnin verran 200 asteisessa uunissa.

 

08.02.2009 - 12:16

kyllä oli herkullista,kun vaan jaksaa kuoria ja viipaloida perunat ;) koska aika helposti tulee ostettua aina peruna-sipulisekoitusta tämäntapaisiin uuniruokiin :D

 

7-8 perunaa kuorittuna ja viipaloituna

1 sipuli viipaloituna/silputtuna

1 pss savukinkkusuikaletta

revittyä mozzarellajuustoa

suolaa,pippuria,paprikajauhetta

kourallinen oliiveja(tai purkinpohjalle jääneet)

1 prk (2,5 dl)ruokakermaa(sekaan töräys sinappia,ketsuppia

juustoraastetta

 

Lado viipaloidut perunat,savukinkkusuikaleet,sipulit,mozzarellajuusto ja oliivit kerroksittain, öljyttyyn uunivuokaan.Ripottele perunoiden päälle aina mausteita.Kaada maustettu ruokakerma joukkoon.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran...voit kokeilla vaikka terävällä veitsenkärjellä perunoiden kypsyyttä.

 

30.12.2008 - 15:00


Kinkkukiusaukseen lisäsin valkosipulituorejuustoa,joka sopikin hyvin makua antamaan :) kuvan tosin muistin ottaa vasta,kun olin jämäksi jääneen kiusauksen laittanut muovikippoon ;)

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pss savukinkkusuikaletta
pala purjosipulia silputtuna
1/2 prk valkosipulituorejuustoa
1 prk ruokakermaa
pätkä sinappia,turaus ketsuppia
ropsaus suolaa,pippuria ja yrttejä

Lado ainekset kerroksittain vuokaan.Lisää tuorejuusto nokareina kerrosten väliin(ja mausteita myös)Sekoita ruokakermaan sinappi,ketsuppi ja hieman mausteita ja kaada se päällimmäiseksi vuokaan.Paista 200 asteessa tunnin verran.(meinasin unohtaa uuniin,tuli vähän tummaa);)

14.12.2008 - 10:22


hunajamarinoitua broilerinfilesuikaletta,sipulia,paprikaa,ruokakermaa,basilkaa jne.

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 silputtu sipuli
400 g broilerifile suikaletta
öljytilkka
currya,kurkumaa,basilikaa,suolaa,pippuria
pala punaista paprikaa pilkottuna
1 prk ruokakermaa

Kuullottele sipulia ja broileria tilkassa öljyä.Mausta currylla,kurkumalla,basilikalla,suolalla ja pippurilla.Lisää joukkoon paprikapalat.Anna hautua hetki.Lado peruna-sipulisekoitusta(ripota pikkuisen suolaa perunoille)ja broilerikastiketta kerroksittain uunivuokaan.Kaada ruokakerma päälle.Paista tunnin verran 200 asteisessa uunissa.



09.12.2008 - 16:52


huh,tulipas pitkä nimi :D tämmöistä tuli tehtyä,muuten tavallinen perunasoselaatikko,mutta jauhelihan joukkoon pilkoin aurinkokuivattua tomaattia ja töräytin ketsuppia ja maustoin yrteillä:oreganolla ja basilikalla.




     

jauhelihaa,sipulia,aurinkotomaattia,ketsuppia ja mausteita...juustoraastetta myös väliin

28.11.2008 - 10:00


Ruoan laitto oli aika takkuamista tuon karmean vatsapöpön jälkeen....ei kiinnostanut sitten yhtään :/ Tämän helpon ohjeen nappasin Anjalta,Kiitokset hänelle :) Ruoka oli ihana tehdä,senkun heitti ainekset vuokaan ja vuoka uuniin :D

Ohje kopsattu Anjalta:

4-5  annosta

6-7 dl  kuitupitoista makaronia

250 g Korpelan kevyttä kinkkusuikaletta

1 pss pakastesipulia

1-2 pussia esim. herne-maissi-porkkanaa

2 tl  suolaa

mustapippuria

2 tl  paprikajauhetta

3  munaa

1 l  rasvatonta maitoa (tai esim. puolet vettä ja puolet maitoa)

Kaada keittämättömät makaronit laakeahkoon uunivuokaan. Lisää pakastekasvikset ja mausteet. Sekoittele. Sekoita munamaito ja kaada vuokaan. Kypsennä 175-200 asteisessa uunissa n. tunti.





16.11.2008 - 22:55


tehty hieman samaan tapaan kuin hasselbackanit,mutta näihin tuli myös juustoa...a`la ukkokulta ;)

JUUSTOISET PERUNAT:

6 isohkoa perunaa,tee niihin viillot
öljyä
mausteiksi pippuria,suolaa,paprikajauhetta ja kuivattua persiljaa
päälle juustosiivuja

Paista perunoita reilu tunti 200 asteisessa uunissa(kypsyyttä voi kokeilla vaikka veitsenkärjellä välillä)

05.11.2008 - 11:12


tässä oli kyseessä kinkku-herkkusienikiusaus...nyt täytyy varmaan unohtaa nuo kiusaukset hetkeksi ;D

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pss savukinkku suikaleita
1 prk viipaloituja herkkusieniä
1 prk ruokakermaa
mausteeksi,suolaa,paprikajauhetta,kurkumaa ja hieman sinappia ja ketsuppia.

Lado ainekset kerroksittain kevyesti öljyttyyn uunivuokaan.Sekoita ruokakermaan,huolellisesti, kaikki mausteet(maistele)ja kaada vuokaan kiusauksen päälle.Paista 200 asteessa tunnin verran.Tarjoa raikkaa salaatin kera.

20.10.2008 - 11:10


Yksi toive oli lasagne :) muita toiveita oli esim.kalapuikot jne.niistä nyt ei tullut kuvaa otettua ;D
Lasagneen tein kastikkeen broilerista,valkoisista pavuista,oliiveista jne.ja tietty juustokastiketta...NAM!!

Lasgnelevyjä

BROILERI-PAPUKASTIKE:
öljyä
silputtu sipuli
valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
oliiveja viipaloituna
tilkka vettä
1/2 kanaliemikuutio
currya,yrttisekoitusta,pippuria maun mukaan
n.400 g kypsää broileria

Kuullottele sipulia öljyssä.Lisää pavut joukkoon liemineen.Viipaloi joukkoon oliiveja.Lisää joukkoon tilkka vettä ja liemikuutio.Anna kastikkeen kiehua hetken aikaa.Mausta kastike ja lisää joukkoon brloleria paloiteltuna.Tarkista maku.

JUUSTOKASTIKE:
nokare margariinia
vehnäjauhoja
maitoa
muskottia,suolaa
mozzarella raastetta

Sulata margariini.Lisää joukkoon jauhot,älä ruskista!Lisää maitoa pikkuhiljaa,niin,että kastike on ensin hyvin paksua lähes tahnamaista.Tee sopivan paksuinen kastike(itse tykään paksuhkosta kastikkeesta)anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta kastike ja lisää juustoraastetta reilusti(laitoin n.150-200 g).Anna juuston sulaa.
Lado voideltuun vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä,kastikkeita niin että päällimmäinen kerros on juustokastiketta.Ripottele päälle vielä juustoraastetta halutessasi.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



06.10.2008 - 11:15


Olenpas nyt innostunut perunasoselaatikoista ;D (ja laatikkoruoista ylipäätään...olen paljon tehnyt,ne kun on niin kiva lykätä uuniin ja mennä muihin hommiin) Makkaraversio oli hyvää,mutta niin oli myös tämä.Elikä perunamuusia,muusin lisäsin tälläkertaa sen kanamunan ja savusuikaleista tehtyä soosia (sipulisilppua,ketsuppia,mausteita:paprikajauhetta,yrttisekoitusta jne.),kerroksittain vuokaan,päälle korppujauhoja ja uuniin.Lisäksi raikasta salaattia.



05.10.2008 - 19:58


Savuporoa suikaleina,peruna-sipulisekoitusta,oliiveja,ruokakermaa ja mausteita.Siinä se.



03.10.2008 - 13:52


Tässä sitten hieman uudempaa tuotantoa,eli eilen tehtyä ruokaa.Sain blogini lukijalta tämän mielenkiintoisen ohjeen ja kokeilin sitä Kiitokset Heli!!
Heli kertoi ohjeen olevan mummunsa peruja ja heillä tätä ruokaa syötiin pyykkipäivänä.Ruoka uuniin muhimaan ja perhe pesutupaan.Ihana saada tämmöinen ohje,johon liittyy mukavia muistoja,Kiitos siitä!!Suosittelen lämpimästi kokeilemaan,hyvää oli!!Ihan pikkuisen muutin saatua ohjetta,lähinnä vaan maidon määrässä ;)
Saan varmaan tietää,onko vuoka yhtään sen näköistä mitä piti?Siis jos Heli täällä piipahtaa :D

Tässä ohje kopioituna,suluissa muutokseni!

 PYYKKÄRIN VUOKA
 
400 g jauhelihaa
2 sipulia silppuna
2 dl raakaa riisiä
1 prk tomaattisosetta (eli pyrettä,minä käytin ketsuppia)
2 tl suolaa
1 tl maustetta (pippuria tms.minä lisäilin jauhelihmaustetta ja paprikajauhetta)
1 l maitoa (käytin 7 dl)
50 g Kultanauhaa (flooraa)
 
 Muut ainekset,(huom.minä ruskistin jauhelihan ja sipulin ensin,näin voi halutessaan tehdä) mutta ei Kultanauhaa, sekoitetaan ja kaadetaan suureen
vuokaan. Kultanauha nokareina pinnalle. Paistetaan kannen alla n. 2- 2 1/2tuntia.
(Uunin lämpö siis 175)




Oli puhetta vielä uunin lämmöstä ja se oli 175 astetta...mutta koska minulle tuli hieman kiirus uuni oli 200 astetta ja pidin vajaan 2 tuntia uunissa.Siksi hieman tumma päältä :D

26.09.2008 - 16:04


Tähän ruokaan otin vinkkiä Mimmi Mutikaiselta ja Ekkukin oli samantapaista tehnyt.Omaan laatikkooni tein makkarasta ja sinappikurkkusalaatista,sekä ruokakermasta kastikkeen.Ehkä siitä johtuen ruoka oli aika vetelää aluksi,tai sitten muussini oli liian löysää.No kuitenkin sain paremman kuvan napsattua,kun lämmitin ruokaa myöhemmin itselleni.

      

        Kastike                                                   vuoka otettu uunista

10.09.2008 - 15:54


sopi hyvin yhteen broisku ja kukkakaali...joukossa myös paprikaa,maissia jne.

keskikokoinen kukkakaali
300 g broilerinfile suikaleita
öljytilkka
currya,pippuria
silputtu sipuli
pala paprikaa pilkottuna
makeaa maissia muutama rkl
1 prk kolmen juuston ruokakermaa
1/2 kanaliemikuutio

Keitä kukkakaali kevyesti suolatussa vedessä puolikypsäksi.Ruskistele broilerisuikaleita pannulla öljyssä.Mausta.Lisää sipulisilppu ja paprikapalat joukkoon kuullottumaan.Kippaa joukkoon myös maissia haluamasi määrä.Kääntele hetki.Kumoa joukkoon ruokakerma ja lisää liemikuutio,anna kiehua hetki hiljalleen.Sekoita kukkakaalipalat ja broilerikastike vuoassa,ripottele päälle juustoraastetta ja paista 200 asteisessa uunissa reilun 1/2 tuntia(tarkka aika jäi katsomatta).Tarjoa raikkaan raastesalaatin kera.



29.08.2008 - 11:03



Laatikkoruokia on tullut tehtyä,ne kun on niin helppo lykätä uuniin muhimaan ja tehdä muita hommia sillävälin :) Tässäpä kinkkukiusaus,porkkana ja kesäkurpitsalisäyksellä. Kuva nyt on mitä on ;)

500 g peruna-sipulisekoitusta
2 raastettua porkkanaa
pala raastettua kesäkurpitsaa
rasvatonta kinkkua suikaleina
mausteita:tilkka soijaa,paprikajauhetta,pippuria,yrttisekoitusta
munamaito:2 munaa,n.5 dl maitoa(suolaa,pippuria varoen)
juustoraastetta

Levitä ainekset kerroksittain uunivuokaanSekoita munamaito ja kaada vuokaan.Ripottele päälle juustoraastetta.Paista 200 asteessa tunnin verran.



25.08.2008 - 11:22


Kiertelin blogeissa ja eteeni tupsahti kiva tintuinen ohje Limepippurin blogissa...alkuperäinen ohje oli kuitenkin Kettuterroristien!!(alkuperäiseen ohjeeseen linkki)Kiitokset ohjeesta siis molemmille,hieman muutin itselle sopivaksi,eli käytin tomaattitonnikalaa,currytonnikalan sijasta ja tein pikkasen pienemmän annoksen!

1/2 kg perunoita
1 sipuli  silputtuna
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 prk tomaattitonnikalaa
muutama pilkottu aurinkokuivattu tomaatti
2 tomaattia
säilykemangoa
2-3 dl juustoraastetta

Pese ja  kuori perunat,paloittele ne.Sekoita sipulisilppu ja perunapalat,sekä öljy ja mausteet uunivuoassa.Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia. Levitä päälle tonnikala, aurinkotomaatit,lohkotut tomaatit, mangon paloja ja juustoraaste. Kuorruta 250 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.



19.08.2008 - 15:13


Jauhelihan joukkoon raastoin porkkanaa,selleriä ja lisäsin pikkulusikallisen vihreää pestoa.Lapset tykkäsivät kovasti :)

n.300-400 g pätkittyä spagettia(rakettispagetti käy hyvin)
400 g jauhelihaa
silputtu sipuli
2 raastettua porkkanaa
pala selleriä raastettuna
1 tl vihreää pestoa
töräys ketsuppia
suolaa,pippuria,yrttisekoitusta
2 munaa
4-5 dl maitoa(lorautin vaan sopivasti);)
juustoraastetta

Keitä spagetit puolikypsiksi.Ruskista jauheliha ja sipulisilppu.Lisää kasvikset,pesto ja mausteet,anna hautua hetki.Sekoita ainekset vuoassa ja kaada munamaito päälle.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.



15.07.2008 - 08:08


Tähän laatikkoon vinkkiä nappasin Herkkuja Ruokapöytään blogista...muutin ohjetta kyllä aika reippaasti,jättäen esimerkiksi soijarouheen kokonaan pois,joten laitanpa tähän ohjeen miten sen tein :D Kiitos Aino!!

1/2 pss täysjyvä fusillia keitettynä(kevyesti suolatussa vedessä keitin)
1/2 kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 sipuli
herkkusieniä
1/2 tlk tomaattimurskaa
oliiveja
nokare kasvisliemikuutiosta
yrttisekoitusta,(suolaa,pippuria,kurkumaa)
2munaa
5 dl  maitoa
(samoja mausteita ripsaukset)
päälle mozzarellasiivuja

Kuullottele paloiteltuja kasviksia öljytilkassa.Lisää tomaattimurska ja kasvisliemikuution pala.Anna seoksen hautua hetken aikaa,mausta ja tarkista maku.Kaada kevyesti öljyttyyn vuokaan pastaa ja kasvisseosta ja sekoita ne keskenään.Kaada päälle munamaito ja levitä pinnalle mozzarellasiivuja(tai tomaattiviipaleita,kuten Aino).Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran,kunnes munamaito on hyytynyt  ja pinta kauniin ruskea.



10.07.2008 - 11:18


Kinkkukiusausta aurajuustolla,oliiveilla ja tomaatilla.



04.07.2008 - 10:45


Tässä sitten miehen tekemää porokiusausta...pakkasessa oli poron kylkirivi,josta mies vuoli lihat irti ja teki kiusauksen.Oli erittäin hyvää,liha oli suussasulavaa =P

poron käristystä
pekonia
pss peruna-sipulisekoitusta
ruokakermaa
mausteita;pippuria,suolaa
koskenlasija sulatejuustoa(vahvaa)

kyselen tarkempia ohjeita tekijältä ;)



04.07.2008 - 10:42


osassa täytteenä jauhelihaseos ja osassa kasviksia.


02.07.2008 - 11:11


Tai oikeastaan ihan tavallinen makaronilaatikko,oliivi,paprikalisäyksellä...joukossa myös juustoraastetta.



29.04.2008 - 22:38



Tein tonnikalakiusausta ja koska kaapissa lojui muutama punjuuri,käytin ne myös kiusaukseen.Hyvin sopi mukaan,nam =) Enemmänkin olisi saanut olla ;)

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 prk tonnikalaa
punajuurta pilkottuna oman maun mukaan
juustoraastetta
1 prk ruokakermaa


23.04.2008 - 11:52


he-ma-pa sekoitusta,kesäkurpitsaa,kinkkusuikaletta...

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pss herne-maissi-paprikaa
pala kesäkurpitsaa suikaleina
200 g kinkkusuikaletta
juustoraastetta
1 prk ruokakermaa
mausteiksi,suolaa,pippuria,valkosipulijauhetta ja hieman yrttisekoitusta

Lado ainekset kerroksittain öljyttyyn uunivuokaan.Kaada ruokakerma päälle ja ripottele pinnalle hieman juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa reilun tunnin verran.



14.04.2008 - 20:23


Mausteina mm.basilika,pippurisekoitus,paprikajauhe,aromisuola ja valkosipulijauhe,ketsuppia myös jauhelihan joukkoon.

5 dl makaroneja (keitä lähes kypsiksi vedessä)

400 g vähärasvaista jauhelihaa
1 silputtu sipuli
pippurisekoitusta
aromisuolaa
valkosipulijauhetta
kuivattua basilikaa
loraus ketsuppia
9 kirsikkatomaattia paloiteltun
2 munaa
5 dl maitoa
paprikajauhetta
juustoraastetta

Ruskista jauheliha pannulla.Lisää silputtu sipuli kuullottumaan joukkoon.Lisää myöskin kirsikkatomaatin puolikkaat.Mausta.Tarkista maku.Vatkaa munat ja maito sekaisin,mausta paprikajauheella.Lado uunivuokaan vuorotellen keitettyä makaronia ja jauhelihaseosta.Päällimmäiseksi makaronia.Kaada munamaito joukkoon ja ripota päälle juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran,ehkä himpun yli.



päällä hieman juustoraastetta.

13.04.2008 - 20:29


tässäpä ei kummempia, lisäsin vaan viipaloituja kirsikkatomaatteja joukkoon.

500 g peruna-sipulisekoitusta
1 prk janssonin fileitä
muutamia kirsikkatomaatteja paloiteltuna
1 prk ruokakermaa

Lado ainekset kerroksittain vuokaan.Kaada päälle janssonin fileiden liemi ja ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.Tarjoa raikkaan salaatin kera.



27.03.2008 - 14:35


Ja tässäpä vielä ruoka,johon käytettiin karitsanpaistijämiä.Perunoita viipaleina,porkkanaa viipaleina,punasipulia,paistisuikaleita,ruokakermaa.

5-6 perunaa viipaleina
2-3 porkkanaa viipaleina
pala lampaanpaistia kuutioina
1 punasipuli suikaleina
yrttejä,pippuria
1 prk ruokakermaa

Lado viipaloidut ainekset kerroksittain öljyttyyn uunivuokaan.Kaada ruokakerma päälle ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



20.03.2008 - 20:10


Poroa,peruna-sipulisekoitusta,porkkanaa,mausteita ja ruokekermaa....herkullista.

300 g poron käristyslihoja
1 pss peruna-sipulisekoitusta
2 porkkanaa suikaleina
timjamia,suolaa,pippuria
1 prk ruokakermaa

Ruskistele lihat pannulla,tilkassa öljyä.Lado lihat,peruna-sipulisekoitus,porkkanat ja mausteet kerroksittain vuokaan.Kaada ruokakerma päälle.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



19.03.2008 - 23:24


Teinpä taas lasukkaa...yhdellä kastikkeella tälläkrtaa.Muuten välissä oli kypsästä broiskusta,sipulista,tomaatista tehty seos.Tämä oli herkullista,meinasi lipsahtaa mähkimisen puolelle... ;D



17.03.2008 - 19:45


Tässä taas eräs jämäruoka.Meillä kun tuota jauhelihakastiketta jäi,tein siitä pienen perunasoselaatikon.Lisäilin vähän tomaattia vielä joukkoon ja paprikaa.Lapset tykkäsivät kovasti :)



tässä uunista otettuna.

12.03.2008 - 16:01


Ylijääneestä tonnikalakastikeesta tehty vuokaruoka.Tämä ruoka on samaan tapaan valmistettu,kuin Hollantilainen tonnikalavuoka.

Keitettyä riisiä(oli jääkaapissa jämät)
 tonnikalaa(tai tonnikalakastiketta)
1 pss currykastiketta(knorr)
1 pss bearnaisekastiketta(knorr)
sipulia silputtuna
juustoraastetta

Valmista Knorrin kastikeet ohjeen mukaan, sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon silputtua sipuliaAnna kiehua hetki.Levitä keitettyä riisiä uunivuokaan ja kumoa päälle tonnikala(tai tonnikalakstike).Kaada päälle hieman toista kastiketta ja levitä loput riisit päälle.Kaada loput kastikeseoksesta riisien päälle.Ripottele pinnalle hieman juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.



11.02.2008 - 20:45


Tähän laitoin perunasipulisekoitusta,satay-tonnikalaa,maissia ja 3 juuston kermaa.

1 pss peruna-sipuliseosta
1 prk satay tonnikalaa
2 dl makeaa maissia(pakaste)
ripsaukset suolaa,pippuria,yrttejä
1 prk 3 juuston kermaa

Lado ainekset kerroksittain vuokaan.Kaada kerma päälle ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



08.02.2008 - 19:43


Tätä lasukkaa olen tehnyt aiemminkin ja ohje löytyy täältä...tämä on koko perheen suosikki ruoka!!=)



broilerikastikkeeseen lisäsin tälläkertaa myös porkkanaa ja papuja.

06.02.2008 - 20:08


Mutikaisen Mimmillä oli kiva vinkki ylijääneen jauhelihakastikkeen ja kypsien perunoiden käyttöön''Perunapaistos kypsästä perunasta''....no minulla oli jauhelihasoosia,mutta ei nyt ylimääräisiä perunoita,joten ostin sitten kaupasta Oolannin valkosipuliperunoita ja tein laatikkoruoan...Herkullista!!Idea lähti siis Mimmiltä,vaikka ruoasta sitten aika erilainen tulikin ;D Kiitokset Mimmille!!

ylijäänyttä jauhelihakastiketta
1 pss valkosipuliperunoita(oolannin)
3 dl lihalientä(jonka tein kuutiosta)
päälle juustoraastetta

Lado perunat ja jauhelihakastike kerroksittain vuokaan.Kaada lihaliemi joukkoon ja ripottele päälle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa tunninverran.



02.02.2008 - 12:14


Pahimman flunssan jyllätessä tein muksuille helppoa ja nopsaa pastaruokaa.Makkaraa-pastavuoka tehtynä lihaliemeen.Tykkäsivät kovasti!!

keitettyä pastaa
pilkottua kuullotettua makkaraa
lihalientä n. 5 dl
2 munaa

Levitä pasta ja makkarapalat uunivuokaan.Sekoita lihaliemi ja munat.Kaada vuokaan,pastaseoksen päälle.Ripottele pinnalle kevyttä juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa reilun 1/2 tuntia.



03.01.2008 - 22:53


Tähän ruokaan vinkkiä otin uudesta ME-lehdestä...hieman ohjetta muutin meille sopivaksi...kesäkurpitsaa ei kaupasta löytynyt,joten tilalle käytin parsakaalia :) Tämä oli lasten mieleen =)
Laitan tähän lehden ohjeen,itse tein pienemmän annoksen!!

1 pss raketti spagettia(käytin 1/2 pussia)
vettä,suolaa
400 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1/2 pss pakastettuja sipulikuutioita(itse käytin 1 silputun sipulin)
2 tl basilikaa
150 g polar juustoa(kevyttä)
1/2 kesäkurpitsa(minä käytin yhden puolikypsäksi höyrytetyn parsakaalin)
1 1/4 l maitoa
3 kanamunaa(minä laitoin 2)
2 tl vehnäjauhoja(itse en laittanut ollenkaan)
suolaa,valkopippuria

Keitä spagetti väljässä suolavedessä kypsäksi.Valuta ja kaada uunivuokaan.Ruskista broilerisuikaleet ja sipulisilppu, teflonpannussa ilman rasvaa.Mausta basilikalla.Sekoita broilerisuikaleet spagetin kanssa.Raasta juusto,ripottele puolet juustosta vuokaan.Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet juustoraasteen päälle(minä siis levitin parsakaalin).Ripottele loput juustoraasteet päälle.Sekoita maito,munat,vehnäjauhot ja mausteet.Kaada seos vuokaan.Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.



29.12.2007 - 00:16


Rosollia jäi aikasten paljon,joten teinpä siitä broilerin kera uuniruoan.Lisänä myöskin aurajuustoa ja ruokakermaa =) Mies ei pahemmmin rosollista välitä,mutta piti kovasti tästä ruoasta(tosin en kertonut tarkkaan mitä se sisälsi) ;)



13.12.2007 - 20:15


kokeilin herkkuani,tomaattitonnikalaa kiusaukseen...hyvää oli =)

500 g perunasipulisekoitusta
1 prk tomaattitonnikalaa
mausteita oman maun mukaan(laitoin ripauksen pippuria ja paprikajauhetta)
1 prk ruokakermaa

Lado perunasipulit,tonnikala  ja mausteet kerroksittain vuokaan.Kaada päälle ruokakerma ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



05.12.2007 - 22:34


Tekosyy, puheli blogissaan,tutustumisestaan 3 juuston ruokakermaan...minä siellä kommentoimaan,jotta on aika hintavaa,joten päädyn useimmin  johonkin ''halpis''ruokakermaan...kuitenkin tähän ruokaan innostuin taas tuota ostamaan ja jos,saa itse kehua,niin laatikko oli herkullista :D



27.11.2007 - 18:47


Tähän laitoin pakaste valkosipuliperunoita ja porsaanlihasuikaleita,porkkanaa,sipulia...ruokakermaa olisi saanut olla enemmänkin kuin 1 prk,koska hieman kuvakaltahan tuo näyttää ;)



22.11.2007 - 23:28


peruna-sipulisekoitusta,revityyä mozzarellaa,mausteita.päälle vielä mozzarellasiivuja ja juustoraastetta.

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pallo mozzarellajuustoa(kevyttä)
suolaa,yrttisekoitusta
1 prk ruokakermaa
juustoraastetta

Levitä öljyttyyn vuokaan kerros peruna-sipuliseosta,ripottele päälle mausteita ja revi paloja mozzarellasta,taas kerros perunasipulia jne.päälimmäiseksi peruna-sipulia ja muutama viipale mozzarellaa,sekä juustoraastetta.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran.

13.11.2007 - 23:47


Tilli-tonnikalakastiketta jäi,joten tein lisäksi maitokastiketta ja kokosin niistä pienen lasagnen.Erittäin hyvää!!



Tein lasagnen pitkänomaiseen kakkuvuokaan.

25.10.2007 - 18:26


Eli peruna-broileri-punajuurikiusaus :D

400 g broilerisuikaleita(hunajamarinadi)
1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 dl hienonnettua punajuurta
ripsaus suolaa
1 prk ruokakermaa tai vaikka 3 juuston kermaa
juustoraastetta

Ruskistele broilerit pannussa.Kaada peruna-sipulit,broilerit ja punajuurisilppu voideltuun vuokaan,sekoittele hyvin sekaisin ja ripsottele päälle hieman suolaa.Kaada joukkoon ruokakermaa ja ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran,tai kunnes näyttää kauniin ruskealta.



Eilen en päässyt blogiini ollenkaan ja tänään aamullakaan ei suostunut yhteistyöhön kanssani...Onpa mukavaa kun vuodatus taas toimii!!:D

21.10.2007 - 20:44


ikiihania viipaleperunoita =P

19.10.2007 - 23:41


En nyt yhtään muista missä blogissa oli tehty kebablihasta lasagnea...sieltäpä kuitenkin vinkin nappasin ja kokeilin oman version :)Hyvää!!

Lisäys:Ekun keittiöstä sain idean tähän!KIITOS EKKU =)


1 porkkana paloiteltuna
1 sipuli silputtuna
muutama pisaratomaatti viipaloituna
öljyä
yrttejä
loraus vettä tai muuta nestettä(itse laitoin kermaa)

kebablihalastuja

Kuullottele kasviksia öljyssä hetken aikaa.Mausta yrteillä.Lorauta tilka nestettä joukkoon ja anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.

Valmista Juustokastike.Ohje täällä!Laita juustokastiketta vuoan pohjalle,laita päälle lasagnelevy,sen päälle kasviskastiketta,kebablihaa ja juustokastiketta.Lado näin vuoka täyteen.Päällimmäiseksi juustokastiketta ja juustoraastetta hieman.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.



Joukkoon porkkana,sipuli,tomaattiseosta ja kebablihaa...



sekä juustokastiketta!Niin ja lisäsin tähän lasukkaan vain yrttejä,koska kebaliha on voimakkaasti maustettua,niin muita mausteita ei välttämättä tarvitse!

02.10.2007 - 22:30


Siinäpä ne mitä tämä laatikkoruoka sisälsi...niin ja sipulia tietysti ja mausteita...ketsuppia ym.

perunamuusia
400 g jauhelihaa
1/2 pkt pekonia silputtuna
1 sipuli silputtuna
töräys ketsuppia
tilkka vettä
1/2 lihaliemikuutio
pippuria,paprikajauhetta,jauhelihamaustetta

Ruskistele jauheliha pekonisilpun kanssa pannulla.Lisää sipulisilppu joukkoon kuullottumaan.Lisää hieman vettä ja liemikuutio.Anna kastikkeen kiehua hetki.Mausta ja maistele!!Levitä kastiketta ja perunamuusia kerroksittain uunivuokaan,päälle voi ripotella korppujauhoja ja /tai juustoraastetta.Paista 200 asteessa reilun 1/2 tuntia.



25.09.2007 - 22:57


1 pienehkö valkokaali silputtuna
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl öljyä
1 dl riisiä
meiramia
siirappia
400 g sika-nauta jauhelihaa
1 silputtu sipuli
suolaa,pippuria,paprikajauhetta
margariininokareita

Kiehauta vesi ja lisää siihen riisit,lihaliemikuutio sekä öljy.Anna riisin kiehua puolipehmeäksi.Lisää joukkoon kaalisilppu ja mausta siirapilla, meiramilla,ripauksella suolaa ja pippuria.Hauduta hetki.Ruskista jauheliha.Lisää sipulisilppu joukkoon kuullottumaan.Mausta suolalla,pippurilla ja paprikajauheella.Yhdistä seokset hyvin sekoittaen,lisää samoja mausteita vielä oman maun mukaan.Kaada kaaliseos uunivuokaan,tasoita pinta ja levitä päälle pieniä margariininokareita.Paista laatikkoa 150 asteisessa uunissa tunnin ajan.Tarjoa puolukkahillon kera.



19.09.2007 - 22:45


Tähän vinkin nappasin Makuhetkiä blogista,Kiitos Kate!!!Hieman muutosta tein ohjeeseen :)

keitettyä makaronia(keitin 5 dl)
paprikaa paloiteltuna
1 sipuli silputtuna
1 pss savulihasuikaletta(pouttu)
1 prk 3 juuston ruokakermaa(Katen ohjeessa Beshamel-kastike)
juustoraastetta

Kuullottele paprika ja sipulisilppua hetki pannulla.Levitä keitettyä makaroinia,sipuli-paprikaseosta ja kinkkusuikaleita vuorotellen vuokaan.Viimeinen kerros makaronia.Kaada päälle juustokerma ja ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.



17.09.2007 - 22:48


Tähän ruokaan vinkin nappasin Kirsin Keittiöstä...Kiitoksia ihanasta ohjeesta!!!Laittelen huomenissa ohjetta,mitä tähän laitoin ...

perunaviipaleita
grillimakkaraa viipaleina
sipulia silputtuna
tomaattia ohuina siivuina
persiljaa silputtuna
ruokakermaa
sinappia,ketsuppia,chilikastiketta
juustoraastetta



14.09.2007 - 23:19


Kaappiin oli jäänyt keitettyä riisiä..tein siitä ja broilerisuikaleista laatikkoa.Ensimmäistä kertaa kokeilin nyt kevyttä ja paksua ruokakermaa,jota oli yllättäin ilmaantunut lähikauppaamme :) joukossa myös he-ma-pa ja muita pakastevihanneksia,sekä muutama aprikoosin puolikkas pilkottuna...mausteina sweet chiliä kastiketta ja soijaa...

keitettyä riisiä(määrää en mitannut)
300 g broilerisuikaleita(marinoituja)
1 silputtu sipuli
1 pss herne-maissi-paprikasekoitusta
2 dl kasvissekoitusta(oli jäänyt edellsiltä aterioilta)
3 aprikoosin puolikasta paloiteltuna
2,5 dl kevyttä ja paksua ruokakermaa
2 tl makeaa chilikastiketta
muutama tippa soijaa
juustoraastetta

Kumosin riisit uunivuokaan.Ruskistelin broilerisuikaleet ja sipulin kevyesti.Lisäsin broilerit ,kasvikset ja aprikoosit vuokaan riisien joukkoon ja sekoitin kaikki ainekset hyvin.Sekoitin ruokakermaan chilikastiketta ja soijaa tilkkaset.Kaadoin vuokaan riisiseoksen päälle.Pinnalle hiaman juustoraastetta vielä j eikun uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi!



13.09.2007 - 23:11


Tästä tuli herkkua....porsaan palapaistia,perunasipulisekoitusta,juustoraastetta,mausteiksi soijaa,ketsuppia,hieman sinappia,rosmariinia ja ruokakermaa....

400 g possun palapaistilihoja
suolaa,pippuria,rosmariinia
1 silputtu sipuli
500 g peruna-sipulisekoitusta
tilkka soijaa,ketsuppia ja sinappia
2 ,5 dl ruokakermaa
juustoraastetta

Ruskistele huoneen lämpöiset possulihat ja sipulisilppu,pannulla.Mausta varoen suolalla,pippurilla ja rosmariinilla.Levitä peruna-sipulisekoitusta ja lihoja vuorotellen öljyttyyn uunivuokaa.Ripota perunoille hieman suolaa,jos haluat.Viimeinen kerros peruna-sipulia.Sekoita ruokakermaan tilkka soijaa,ketsuppia  ja sinappia,sekoita hyvin,kaada vuokaan perunoiden päälle.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Anna kiusauksen muhia noin tunti 175-200 asteisessa uunissa.




09.09.2007 - 22:43


Laitoin tuon nimen nyt noin,kun tässä uuniruoassa on aurajuustoa ja 3 juuston ruokakermaa...Herkkua =P

1 pss perunasipulisekoitusta
1 pkt aurajuustoa
1 tlk 3 juuston kermaa

Lado perunasipulisekoitusta ja murennettua aurajuustoa kerroksittain voideltuun uunivuokaan.Kaada päälle juustokerma.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.
Huon.suolaa ei tarvitse lisätä yhtään,homejuustosta tulee suolaisuutta!

20.07.2007 - 22:07


Ompas tonnaria nyt syöty :D Tämä oli vähän semmoinen ''pikalasukka'' en tehnyt kuin yhden kastikkeen,juusokastikkeen...laitoin vuoan pohjalle kerroksen paksua kastiketta,päälle lasagnelevy,tomaattitonnikalaa,pilkottua tomaattia,oreganoa ja juustokastiketta...näin kerrokset loppuun asti.Päälimmäiseksi kerros paksua kastiketta ja juustoraastetta.Paistoin 175 asteisessa uunissa reilun tunnin.
(lasukan tein kapeaan pitkänomaiseen lasivuokaan)



tämä oli herkullista,suosittelen testaamaan =)

13.07.2007 - 22:58


Saatiin pitkästä aikaa ternimaitoa ja pitihän siitä juustolaatikkoa tehdä(uunijuustoa kai tunnetummin);)
Anteeksi huono kuvanlaatu!!!

Juustomaitoa
suolaa

Tarkempia ainesuhteita en laita kun teen tämän aina ''näppituntumalla''.Kaada juustomaito voideltuun vuokaan,mausta suolalla ja sekoita kerran.Paista 175 asteisessa uunissa,kunnes ternimaito on hyytynyt ja on kauniin ruskeaa pinnalta.Tarjoa kanelin ja sokerin kera.
Mirren blogissa mittasuhteet on 7 dl ternimaitoa ja 0,5 tl suolaa!!





päälle reilusti kanelia ja ripsaus sokeria,nam!!

02.07.2007 - 21:02


Syötiin tähteeksi jääneitä perunoita näin :)



ja iskä paistoi jälkkäriksi lettuja(niinkuin joka sunnuntai) ;)

30.06.2007 - 21:15


Voitte varmasti arvata kuka oli mestarikokkina....;D Ohje löytyy täältä,lisäksi näihin tuli juustoraastetta ja basilikaa päälle.

24.05.2007 - 19:58


Perunamuusia,tonnikalakastiketta kerroksittain,siinä se.



Päälle juustoraastetta.200 astetta ja vajaan tunnin uunissa.



Tältä näytti kastike,johon laitoin 1 prk tonnikalaa,1/2 prk tomaattimurskaa,1 silputun sipulin ja valkosipulin kynnen,3 rkl soijrouhetta,tilkkasen vettä,mustapippuria,yrttejä ja ripsaukset suolaa ja sokeria.

22.05.2007 - 22:02


Tämä oli tosiaan ihan tavalliseen tapaan tehty,keitettyä makaronia,jauhelihaa,sipulia ja munamaito...



13.05.2007 - 21:05


Ukkokulta teki perunat...

21.04.2007 - 22:47


n.1 kg viipaloituja perunoita
valkosipulin kynsiä pilkottuna oman maun mukaan
suolaa
reilusti juustoraastetta(määrää en tarkkaan tiedä)
1 prk ruokakermaa

Lado viipaloidut perunat,pilkotut valkosipulit,suola ja juustoraaste kerroksittain uunivuokaan.Kaada ruokakerma päälle.Kypsennä 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

20.03.2007 - 18:57


Tein makaronilaatikon broilerista, ja piti tuota paprikaa laittaa väriksi joukkoon,mutta kuinka ollakkaan unohdin,joten se päätyi salaattiin ;)

5 dl makaronia(keitä puolikypsäksi kevyesti suolatussa vedessä)
400 g marinoituja broilerisuikaleita
(pala paprikaa paloiteltuna)
1/2 prk raejuustoa
juustoraastetta
6 dl kanalientä(1 kanaliemikuutio + 6 dl vettä)
2 kanamunaa

Ruskista broilerit kevyesti.Kaada osa makaroneista uunivuoan pohjalle.Kumoa päälle paistetut broilerit ja raejuusto.Päälimmäiseksi loput makaronit.Sekoita kanaliemeen munat ja kaada vuokaan.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.Tarjoa raikkaan salaatin kera!

Tähän ruokaan voisi hyvin käyttää vihanneksia enemmän ja esim.sipulisilppua.



oli hieman hankala kuvattava...

19.03.2007 - 22:34


Tätä samaa kiusausta olen tehnyt ennenkin,nyt lisäsin joukkoon myös juustoraastetta ja tein hieman isomman annoksen!


500 g peruna-sipulisekoitusta
400 g punajuurisalaattia
2,5 dl ruokakermaa
suolaa ja pippuria oman maun mukaan
juustoraastetta

Kaada peruna-sipulisekoitus vuokaan.Kumoa päälle punajuurisalaatti ja juustoraastetta niin paljon kuin haluat.Sekoita ainekset huolellisesti ja kaada päälle ruokakerma.Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran!

12.03.2007 - 19:50



1 pss oolannin pakasteperunasoseaineksia
1 tlk tonnikalaa
1/2 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punasipuli silputtuna
1 porkkana raastettuna
mausteita oman maun mukaan(itse laitoin mustapippuria,kurkumaa ja hieman yrttisekoitusta)
tilkka ketsuppia(tai ripsaus suolaa ja sokeria)
(hienonnettua tilliä)
juustoraastetta

Valmista muusi pakkauksen ohjeen mukaan.Kuullottele sipulisilppua pannulla ja lisää joukkoon porkkanaraaste.Kumoa joukkoon myös tonnikala ja tomaattimurska.Anna hautua noin 15 minuuttia.Lisää tilkka ketsuppia,tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.Laita perunasosetta ja tonnikalakastiketta vuorotellen uunivuokaan.Päällimmäinen kerros perunasosetta.Ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 175-200 asteisessa uunissa noin tunti.Tarjoa salaatin tai etikkasäilykkeiden kera.



Anja,nyt sitten kokeilin tätä oolannin muusia,hyvää tuli...:D

08.03.2007 - 22:43


En nyt yhtään muista mikä tämän ruoan nimi oli...tähän ohjeen katsoin juustokermapurkin kyljestä....eri kasviksia vaan käytin ja hieman pienemmän annoksen tein!!

400 g jauhelihaa
suolaa,pippuria,kurkumaa
1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 kasvissekoitusta
1 prk 3 juuston kermaa
1,5 dl maitoa

Paista jauheliha pannulla ja mausta se.Kaada peruna-sipulisekoitus ja vihannekset uunivuokaan.Kumoa päälle jauheliha ja sekoita ainekset keskenään.Kaada juustokerma ja maito vuokaan.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.Tarjoa lisäkkeeksi porkkanaraastetta tai/ja salaattia.



05.03.2007 - 19:55


Laitan ohjeita myöhemmin...täytteessä tonnikalaa tomaattikastikkeessa...

1 kesäkurpitsa
1 sipuli silputtuna
1 porkkana raastettuna
1/2 pss herne-maissi-paprikaa
kesäkurpitsan sisustaa
1 prk tonnikalaa
suolaa ripaus
pippuria,kurkumaa ja basilikaa
kevyttä juustoraastetta

Pese ja halkaise kesäkurpitsa neljään osaan.Koverra sisustaa pois,niin että saat kolot täytteelle.Kuullottele sipulisilppua hetki.Lisää joukkoon porkkanaraaste ja kesäkurpitsan sisus ja he-ma-pa.Pyörittele hetken aikaa pannulla.Lisää sitten tonnikala ja mausta seos.Anna hautua 5-10 minuuttia.Täytä kesäkurpitsat ja ripottele juustoraastetta päälle.Paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi.Voit kokeilla kesäkurpitsan kypsyyttä vaikka veitsenkärjellä.

02.03.2007 - 22:21


Tähän nacho ruokaan hain vinkkejä Katariinan ja Riikan blogeista...enpä nyt oikein tiedä mikä ruoan nimi sitten olisi??En ole koskaan aiemmin tehnyt joten annos voi siltä näyttääkkin ;0D

1 prk tonnikalaa
tilkka öljyä
2 dl ranskankermaa
1/2 prk juustodippiä
pala keltaista paprikaa
pala punaista paprikaa
2 salottisipuilia
2 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa,paprikajauhetta,kurkumaa
chiliä oman maun mukaan
n.1/2 pussia nachoja
juustoraastetta

Pilko paprikat ja sipulit.Kuullottele niitä öljyssä.Lisää tonnikala ja mausteet.Hauduta hetki.Yhdistä ranskankerma ja juustodippi.Sekoita tonnikalaseokseen.Laita vuoan pohjalle kerros nachoja ja levitä niiden päälle tonnikalaseos.Ripottele päälle reilusti juustorastetta ja pistele nachoja pystyyn vieri viereen.Paista vuokaa uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia!Tarjoa lisänä raikasta salaattia.(ja lisää nachoja)

15.02.2007 - 21:57


Tämä oli taas ''mitä kaapista löytyy''ruoka...oli jäänyt keitettyä riisiä kaappiin ja pakastimesta löytyi broileria,niistä sitten syntyi tämä laatikkoruoka...

14.02.2007 - 20:25


Eilisen ruoan jämiä tähän käytin...eli valkosipuliperunoita jäi hieman ja niitä hyödyntäen tein juustoisen vuoan,lisäksi paistoin ryynimakkaraa ja sipulia...
Juustoiseen vuokaan laitoin siis valkosipuliperunoiden jämät ja 1 pussin pakastekasviksia,päälle kolmenjuuston kermaa noin 1/2 purkkia.Paistoin uunissa 200 asteessa kauniin ruskeaksi,nostin loppupuolella jo paistetut makkarat ja sipulit vuoan päälle ja uuniin vielä kuumenemaan!!Vuoka oli todella maukasta!!



11.02.2007 - 22:09


Voi kuullostaa hurjalta...näin mieheni kuitenkin nimittää tekemäänsä sianliha-perunalaatikkoa ;)
aika hurjan tumma päältä,mutta näin sen kuulemma kuuluukin olla :D

6 perunaa viipaleina
4 porkkanaa viipaleina
300 g porsaan kylkisiivuja(enemmänkin voi laittaa)
lihalientä
vettä
suolaa,pippuria

(laitan tarkemmat määrät myöhemmin)



02.02.2007 - 23:08


Uuniperuna on herkkua..

Rosamunda perunoita 1-2 per ruokailija.Pese perunat hyvin ja pistele niihin haarukalla reikiä.Lorauta hieman öljyä perunoille ja kääntele ne huolellisesti siinä.Paista perunoita 200 asteisessa uunissa tunti tai hieman yli.Kokeile kypsyyttä vaikka veitsen kärjellä!

TÄYTE:
2 dl kevyttä kermaviiliä
1 prk tonnikalaa vedessä(valutettuna)
1 hienoksi silputtu punasipuli
kuivattuja yrttejä(itse käytin basilikaa,voit käyttää myös yrttisekoitusta)
ripaus suolaa ja mustaapippuria
tilkka vastapuristettua sitruunamehua
persiljaa

Sekoittele ainekset keskenään.Mausta oman makusi mukaan.Tee kuumien uuniperunoiden päälle ristiin viillot,purista  perunaa niin,että se aukeaa,laita täytettä perunan päälle ja viereen.Nauti!!

26.01.2007 - 19:25


Eilisessä ohjelmassa Nigella teki broileria ja makkaraa ruoaksi...ohjetta hieman muuttaen  tein sitä..Tässä oli siis broileria,makkaraa(laitoin ryynimakkaraa)sipulia.limeä(sitruunaa)salviaa...laitan tarkemman ohjeen myöhemmin :)

n.10 kpl Broileria paloina (itse käytin broilerinkoipia 6 kpl)
mieleistäsi makkaraa(itse käytin 3 ryynimakkaraa puolikkaina)
tuoretta salviaa

MARINADI:
2 sipulia lohkottuna(itse käytin punasipulia)
1 rkl kuivattua salviaa
1 sitruuna,lohkottuna neljään osaan + mehu puristettuna(minä käytin limeä)
1,25 dl valkosipuliöljyä tai tavallista öljyä ja 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl worcester-kastiketta
mustaapippuria
2 tl sinappia(englantilaista)tai chayenne-pippuria

Laita kaikki ainekset marinointipusiin broilerin kera.Anna maustua 2 tuntia.Kaada marinoituneet broilerit kaikkinensa uunivuokaan.Lado broilereiden viereen makkarat ja silppua päälle tuoretta salviaa.Paista ruokaa 220 asteessa reilu tunti!(uniin lämpö oli minulla 200).

Tässä oli siis alkuperäinen ohje!!(Minä tein pienemmän annoksen ja käytin valmiiksi maustettua broileria)

24.01.2007 - 20:05


Voi kuullostaa erikoiselta ;) tämä ohje annettiin Ruokalassa!!Oma versioni sisälsi soijarouhetta...kuinkas muuten :) päältä näyttää todella erilaiselta kuin lasagnen kuuluisi ja syy on semmoinen,että minulla ei ollut sopivaa vuokaa tähän ja kastikkeet hieman valuivat liian ison vuoan reunoille ja minä sitten kauhoin sen valuneen soosin lasagnen päälle!!
Tämä oli aivan loistava ruoka,suosittelen kokeilemaan!!

3 isoa näkkileipälevyä(itse käytin Vaasan tummaa ruisnäkkileipää)

TOMAATTIKASTIKE:
1 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 punasipuli silputtuna
2 dl kasvislientä
2 dl soijarouhetta
mustapippurirouhetta
kuivattua basilikaa
loraus ketsuppia
tippa öljyä

Kuullottele sipuleita tilkassa öljyä.Lisää tomaattimurska,kasvisliemi ja soijarouhe.Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia.Mausta ja tarkista maku.Soseuta kastike sauvasekoittimella.

JUUSTOKASTIKE:
2 rkl margariinia
3 rkl jauhoja
maitoa senverran että saat sopivan paksuisen kastikken(itse jätän aika paksuksi)n.0,5 l
suolaa
muskottia
3 dl juustoraastetta

Kuullottele jauhoja rasvassa,älä ruskista!Kaada vähitellen maitoa joukkoon,koko ajan sekoitellen.Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.Mausta ja lisää juusto.Anna juuston sulaa.
Levitä tomaattikastiketta vuoan pohjalle ja laita päälle näkkileipälevy.Sen päälle taas tomaattikastike ja juustokastiketta,toinen näkkileipälevy ja kastikkeet.Viimeiseksi näkkileipälevy ja juustokastike.Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia!!Tarjoa raikkaan salaatin kera!!

06.01.2007 - 20:06


5-6 isohkoa peruna
merisuolaa
valkosipulin kynsiä oman maun mukaan
2,5 dl ruokakermaa
(ripottelin päälle myös homejuuston muruja)

Kuori ja viipaloi perunat ohuehkoiksi siivuiksi.Kuullottele perunaviipaleita hetken aikaa pannulla,tilkassa öljyä...(tämä ei ole välttämätöntä,perunaviipaleet voi latoa myös suoraan vuokaan)Levitä vuokaan vuorotellen perunaviipaleita,suolaa ja valkosipulisilppua.Viimeinen kerros perunaa.Kaada päälle ruokakerma(homejuustomurut)ja laita paistumaan 175 asteeseen  reiluksi tunniksi.

16.12.2006 - 19:52


Tänään olemme tehneet koko päivän Joulusiivousta...lapset söivät ''roskaruokaa''ja me aikuiset tätä ihanaa paistosta,kera savuporon!!=)Ohjeen nappasin täältä...



17.11.2006 - 13:32


6 dl vettä
6 dl maitoa
2 pss perunasosejauhetta(mummon muusi)
1rkl margariinia
1 dl kylmää maitoa
Valmista muusi ja anna sen tasaantua.Lisää vielä 1 dl kylmää maitoa.

JAUHELIHASEOS:
400 g jauhelihaa
1 isohko silputtu sipuli
pippuria,suolaa,paprikajauhetta
tilkka ketsuppia
(sekaan voi lisätä halutessaan myös porkkanaraastetta)

Paista jauheliha ja sipulisilppu(porkkanaraaste) pannulla ja mausta.
Levitä uunivuokaan ensin kerros muusia ja sen päälle jauhelihaseos.Lopuksi lopuu muusi.Laita muutama nokare margariinia päälle ja ripota korppujauhoja pinnalle.Paista 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia,kunnes pinta on kauniin ruskea!!





06.11.2006 - 22:59


Kuori ja lohko perunat isohkoiksi paloiksi.Lorauta perunoille tilkka oliiviöljyä ja ripottele päälle suolaa,paprikajauhetta,pippuria ja mieleistäsi juustoraastetta!!Paista 200 asteisessa uunissa,kunnes perunat ovat kypsiä!!


24.10.2006 - 08:19


Kasvisvuoan lisänä tarjosin uunimakkaraa...itselle riitti hyvin tuo pelkkä vuoka...mutta muut perheenjäsenet tarvitsivat lisäksi muutakin ;O)

KASVISVUOKA:

300 g sekalaisia vihanneksia(tässä käytin porkkanaviipaleita ja kukkakaalin lohkoja)
3 dl kevyt maitoa
2 munaa
suolaa, yrttisekoitusta,pippuria
1 dl juustoraastetta(mielellään kevyt)

Laita vihannekset uunivuokaan.Ripottele päälle mausteita ja sekoittele niin että mausteet leviävät joka paikkaan.Ripottele joukkoon juustoraastetta ja kaada päälle kulhossa sekoitettu munamaito.Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia!!


22.10.2006 - 19:35


Tähän ruokaan vinkin sain Pakkopullan ohjeista...!!Laitoin vuokaan tähteeksi jäänyttä kylmäsavulohi-pastaa ja tonnikalakastiketta,ruokakermaa,munan,juustoraastetta,tomaattisiivuja ja yrttejä!!Maukasta!!=)

16.10.2006 - 22:21


500 g peruna-sipulisekoitusta
200 g kinkkusuikaleita
pala purjoa suikaleina
1 prk ruokakermaa(7 %)
sinappia,tippa soijaa
pippuria ja yrttejä
juustoraastetta

Lado perunasekoitusta vuorotellen kinkkusuikaleiden ja purjon kanssa uunivuokaan.Päällimmäinen kerros perunasipulia.Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kaada päälle kerma,johon olet sekoitellut sinapin,soijan ja mausteet.Paista 175 asteisessa uunissa,alatasolla reilu tunti!!


15.10.2006 - 16:48


Makaroonilaatikkoa hieman eri tavalla...eli joukossa myös porkkanaa ja tomaattimurskaa...


Päällä juustoraastetta...

400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
1/2 prk tomaattimurskaa
suolaa,pippuria,paprikajauhetta
loraus ketsuppia

Paistele jauheliha.Lisää sipulisilppu joukkoon kypsymään.Mausta jauheliha ja lisää sekaan myös tomaattimurska ja sose!!Anna hautua hetken aikaa!

Keitä 5 dl makaroonia kypsäksi.Laita vuoan pohjalle kerros makaroonia ja päälle jauhelihakastiketta.Taas makaronia ja kastiketta.Päällimmäinen kerros makaroonia.

MUNAMAITO:
5-6 dl maitoa
3 munaa
suolaa,pippuria

Sekoittele ainekset keskenään ja kaada munamaito makaronien päälle ja ripota pinnalle juustoraastetta.Paista laatikkoa 175 asteisessa uunissa 1 tunti.(voit nostaa lämmön 200 loppuvaiheessa,jos haluat pinnasta tummemman)



Lisänä punajuuri viipaleita,kurpitsapikkelssiä ja kurkku siivuja!!


03.10.2006 - 18:13


Tein tortillavuokaa broilerista ja ananaksesta...tortillavuoan ohjeen,löydät ainakin Pakkopullan
sekä Kotiäidin 3 k ja Kulinaristin blogeista!!

8  tortillaa
TÄYTE:
1 prk ananasta
400 g maustettuja broilerisuikaleita
1 sipuli
1-2 porkkanaa suikaleina
vajaa 2 dl ruokakermaa
pippuria,yrttejä

Ruskistele broilerisuikaleita hieman.Lisää silputtu sipuli ja porkkanat kuullottumaan.Lorauta sekaan ruokakermaa.Lisää ananaspalat ja mausteita oman maun mukaan.Kastike saa olla aika paksua.

PÄÄLLE JUUSTOKASTIKE:
2 reilua ruokalusikallista rasvaa
2-3 rkl jauhoja
n. 6 dl maitoa
suolaa
muskottia
juustoraastetta

Sulata rasva ja lisää siihen jauhot.(Älä ruskista.)Lisää maitoa pikkuhiljaa koko ajan sekoitellen.Anna kiehua hiljalleen hetki.Lisää mausteet ja juustoraaste.

Levitä tortillat työtasolle.Annostele niille täytettä ja kääräise rullalle.Leikkaa rullat neljään osaan ja nostele uunivuokaan tiiviisti vieri viereen.Kaada päälle paksu juustokastike ja paista vuokaa uunissa 200 asteessa noin 30.40 minuuttia.

Tässä vielä kuva annoksesta,eipä tämäkään kovin hyvä ole mutta tuo ruoka oli kyllä todella hyvää!!:)


01.10.2006 - 22:58


Tässä eiliseen ruokaan tehtyjä lohkoperunoita...

Kuori ja paloittele perunat.Lado ne voideltuun vuokaan,mielellään niin että ,vuoassa on öljyä ja pyörittelet perunat kauttaaltaan siinä.Mausta haluamillasi mausteilla,itse käytin ripauksen suolaa,paprikajauhetta,yrttisekoitusta ja ripauksen rosmariinia.Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia,jos on isompia lohkoja pidennä paistoaikaa!!




28.09.2006 - 19:53


500 g perunasipuliseosta
1 purkkia anjovisfileitä
2,5 dl ruokakermaa

Laita perunasipuli seosta voidellun vuoan pohjalle.Levitä päälle muutama anjovis.Lisää taas perunaa ja päälle anjovista.Päällimmäiseksi perunasipuli seosta.Kaada anjovisten liemi vuokaan ja päälle ruokakermat.Paista 200 asteessa tunti,sulje uuni ja anna hautua uunissa vielä lähes tunti.

26.09.2006 - 18:31


Lasagnelevyjä
2 prk tonnikalaa
1 purkki yrteillä maustettua tomaattimurskaa(tässä käytin Rainbown  murskaa)
1/2 kalaliemikuutio
1 sipuli silputtuna
yrttejä(basilika,oregano)
loraus ketsuppia
1/2 dl tillisilppua

Kuullottele sipulia hetki pannulla,lisää tomaattimurska.Anna hautua hetki.Lisää tonnikala,mausteet ja liemikuution puolikas.Hauduttele vielä hetken aikaa.

JUUSTOKASTIKE:
2-3 rkl margariinia
 2 rkl vehnäjauhoja
6-7 dl maitoa
muskottipähkinää
ripaus suolaa
juustoraastetta

Sulata rasva kasarissa,lisää jauhot ja kääntele hetken aikaa.Älä ruskista.Lisää maitoa pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen.Anna hetken aikaa hiljalleen kiehua,sekoitellen.Lisää muskotti ja suola,sekä lopuksi reilusti juustoraastetta.
Lado voideltuun vuokaan vuorotellen lasagnelevyjä ja kastikkeita,niin ,että päällimmäiseksi tulee juustokastike.Paista 175 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.




18.09.2006 - 11:45


Jälleen kerran loistava ohje Marielta!!:)

500 g peruna-sipulisuikaleita
1 pkt nakkeja
2 dl ruokakermaa 3 juustoa(itse käytin tavallista)
silputtua persiljaa
1 valkosipulin kynsi
suolaa,pippuria
paprikajauhetta
juustoraastetta

Paista paloitellut nakit kauniin ruskeiksi.Levitä voidellun vuoan pohjalle peruna-sipuliseos.Lisää joukkoon nakit,valkosipulia,persiljasilppua,mausteita,ruokakerma ja juustoraastetta.Sekoita ainekset.Paista 200 asteessa reippaasti yli tunti!!

Tarjosin lisäksi punajuuri-raejuustosekoitusta ja kurpitsapikkelssiä!!

13.09.2006 - 15:28


Laitan tämän kuvan ,vaikka se on huono...vaihdan kuvan heti kun teen tätä uudestaan!!:)

Porkkanaa,kukkakaalia,parsakaalia.Kuorruta juustokastikkeella!

JUUSTOKASTIKE:
2 rkl margariinia
4 rkl jauhoja
6 dl maitoa
suolaa,muskottipähkinää
1 dl voimakasta juustoraastetta

Esikeitä juurekset puolikypsiksi.Laita uunivuokaan.Sulata margariini kattilassa.lisää jauhot sekoitellen.Älä ruskista.Lisää maitoa pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen.Anna kiehua hiljelleen noin 5-10 minuuttia.Mausta suolalla ja muskotilla,lisää juustoraaste.Kaada kastike juureksien päälle ja kuorruta 200 asteisessa uunissa noin 1/2 tuntia .(päälle voi ripotella myös pekonisilppua ennen paistamista)Tarjosin lisänä valmiita broileripihvejä ja päärynä-raejuustosalaattia!

11.09.2006 - 09:54


2 kg rosamunda perunoita
5 dl täysmaitoa
5 dl kermaa
1 kuorittu sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl suolaa
50 g margariinia(voita)

uuni 240 astetta
Kuori ja viipaloi perunat.Laita ne kattilaan,kerman,maidon,sipulin ja valkosipulimurskan kera.Kuumenna kiehuvaksi ja jätä hautumaan hiljalleen,kunnes perunat ovat puolikypsiä.Voitele vuoka,poimi sipuli pois ja kaada perunaseos vuokaan.Laita päälle margariini nokareita ja kypsennä uunissa noin 15 minuuttia,kunnes on kauniin värinen pinnaltaan!!(anna vetäytyä 15-20 minuuttia)

Alkuperäinen ohje on Nigella Lawson:in keittokirjasta(korjatkaa joku ,jos kirjoitin nimen väärin):)

11.09.2006 - 09:21

Reseptin löysin Marien blogista!!

3-4 banaania
200 g kinkkusuikaleita
2 dl kermaa
1 tl sitruunamehua
1-2 dl juustoraastetta
purjoa
1 tl currya

Kuori ja siivuta banaanit.Lado viipaleet vuokaan,joka on voideltu.Ripottele päälle kinkkusuikaleet.Sekoita curry ja sitruunamehu kermaan ja kaada vuokaan,kinkun ja banaanin päälle.Peitä pinta juustoraasteella.Paista 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia!!
(minun tekemästä paistoksesta tuli  löysempää/nestepitoisempaa,enpä oikein tiedä miksi);)

07.09.2006 - 09:52

Tämä hyvä ohje on napattu Lintu-75 sivuilta!!
2 sipulia silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
100 g juuriselleriä tai juuripersiljaa pieninä kuutioina
2 porkkanaa kuutioina
2 rkl öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä(itse laitoin ketsuppia,koska siitä tulee hieman makeutta)
1 kasvisliemikuutio
1-1,5 dl vettä
mustapippuria,oreganoa ja/tai basilikaa,5 -6 lasagnelevyä!!(taisi mennä kyllä enemmän)

Kuullota sipulisilppu ja juureskuutiot tilkassa öljyä.Lisää tomaattimurska,tomaattipyre(tai sose)liemikuutio,vesi ja mausteet.Sekoittele.Kypsennä n.10 minuuttia.

JUUSTOKASTIKE: (tämä on oma ohjeeni ,jota mukaellen teen aina juustokastikken)
2 rkl margariinia
4 rkl jauhoja
n.6 dl  maitoa
1-2 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja muskottipippuria

Sulata rasva paksupohjaisessa kattilassa.Lisää jauhot,sekoita ja ala vähitellen kaataa maitoa joukkoon.Sekoittele koko ajan.Anna kastikkeen kuplien kiehahtaa n.10 minuuttia ja lisää sitten juustoraaste ja mausteet.

Lado vuorotellen voideltuun vuokaan lasgnelevyjä,jauhelihakastiketta ja juustokastiketta.Päällimmäinen kerros on juustokastiketta.Paista 200 asteisessa uunissa noin 1/2 tuntia!!


07.09.2006 - 09:28


300 g perunasipuli-sekoitusta
3oo g punajuurisalaattia
1 dl kermaa
1 tl suolaa
1/2 tl pippuria

Kaada ainekset voideltuun vuokaan ja lisää mausteet ja sekoita hyvin.Kaada kerma joukkoon ja paista kiusausta 30 minuuttia 175 asteisessa uunissa!!
Sopii mainiosti esim.jonkun liharuuan lisäkkeeksi!(itse tarjoilin tätä bratvurstien kera)

06.09.2006 - 10:59


1 keskikokoinen valkokaali
tilkka öljyä
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1dl riisiä(käytän puuroriisiä)
meiramia
siirappia
400 g naudan jauhelihaa
1 hienonnettu sipuli
suolaa,valkopippuria
(1-2 porkkanaa)

Irroita ihan ulommaiset kaalin lehdet,jos näyttävät huonoilta.Pilko kaali.Keitä riisi kypsäksi,liemikuutiolla maustetussa vedessä.Kuullottele kaalia tilkassa öljyä,(tässä vaiheessa voit lisätä kuullottumaan myös raastetut porkkanat)Mausta meiramilla ja siirapilla.Ruskista jauheliha ja lisää sipuli mukaan paistumaan,mausta suolalla ja valkopippurilla.Kaada keitetyt riisit ja paistettu jauheliha-sipuliseos kaalien joukkoon,sekoita hyvin.Tarkista maku ja lisää samoja mausteita, meirami,suola,pippuri ja siirappi,jos tarve vaatii(itse pidän aika makeasta laatikosta).Kaada seos laakeaan vuokaan,painele pinta tasaiseksi ja peitä pienillä  margariininokareilla.Kypsennä uunissa 150 asteessa noin 45 minuuttia,kunnes kaali on pehmeää ja pinta ruskea!!

05.09.2006 - 18:09

Keitettyä pätkäspagettia!!(määrää en osaa tarkkaan sanoa,kun teen itse ''näppituntumalla'');)
JAUHELIHA KASTIKE:
300 g jauhelihaa,tilkka öljyä
1 sipuli
1 hienonnettu valkosipulin kynsi
1 tlk tomaattimurskaa
basilikaa,suolaa,pippuria

Ruskista jauheliha ja sipulisilput öljyssä.Lisää tomaattimurska ja mausteet.Anna kiehahtaa hetken aikaa.

JUUSTOKASTIKE:
2  rkl margariinia
4 rkl jauhoja
6 dl maitoa
suolaa,muskottipippuria
1 dl juustoraastetta

Sulata margariini kasarissa,lisää jauhot ja sekoita.Lisää maitoa vähitellen,koko ajan sekoittaen.Anna kiehua miedolla lämmöllä n.15 minuuttia.Lisää suola,muskotti ja juustoraaste!!
Lado voidellun vuoan pohjalle kerroksittain spagettia ja kastikkeita.Päällimmäiseksi juustokastiketta!!Paista 200 asteisessa uunissa n. tunti,tai kunnes pinta on kauniin ruskea!!



05.09.2006 - 15:43


1 iso kaali

Leikkaa kaalista kantaa pois,tee risti viilto kantaan ja koverra sitä pois.Laita kaalinpää isoon kattilaan,runsaaseen veteen kiehumaan,niin että lehdet pehmiävät.Aikaa menee lähes tunti.Anna kaalin jäähtyä ja irroita sitten isommat lehdet kääryleitä varten.Hienonna pienempiä sisuslehtiä täytettä varten.

TÄYTE:
500 g naudan jauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 muna
1 dl kermamaitoa
1 dl riisiä + keitinvettä n. 4 dl + 1/2 lihaliemikuutio
suola,meiramia,pippuria,siirappia

Keitä riisi kypsäksi,vedessä jossa on puolikas liemikuutio.Ruskista jauheliha ja sipulisilppu.Lisää joukkoon riisi, hienonnetut kaalinlehdet,muna,kermamaito ja mausteet sekä siirappia.Sekoita hyvin.
Leikkaa kaalinlehdistä lehtiruotia hieman ohuemmaksi,laita lehdelle reilu ruokalusikallinen täytettä ja kääräise kääryleeksi taittaen lehden sivut kääryleen alle.(en osaa paremmin selittää)Lado tiiviisti vieri viereen, voidellulle pellille, laita päälle voinokareita ja valuta siirappia.Paista 175 asteisessa uunissa 1,5 tuntia,välillä kaalin keitinvedellä ja pannuun kerääntyvällä nesteellä valellen!!

Jotain jo tehtyä...

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































Täältä löytyy lisää kivoja pohjia


postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Slideshow
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: